Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Maxi Dress

Huhhuh kun on meinaan riittänyt menoa ja meininkiä viime päivissä. Ei meinaa millään pysyä perässä. Eikä loppua edes näy. Mutta nyt kaikki johtuukin muutoksen tuulista, ja vaikka niiden mukana stressiä ja kiirettä tuleekin tulee suhteessa silti enemmän intoa ja malttamattomuutta. Ja viime päivinä sattuneet pikku kömmellyksetkään ei tunnu yhtään niin pahalta kun tiedossa on niin mahtava syksy ja tulevaisuus että oksat pois.
Tästä puheen ollen mun ens viikko tulee olemaan ihan yli buukattu, ja yritän parhaani ehtiä huomenna ajastamaan teille muutaman postauksen tai sitten viikolla repimään jonkun raon jostakin. Kaiken lisäksi J tulee huomenna vielä koko ensi viikoksi lomille niin haluan viettää hänenkin kanssaan aikaa enkä vain juosta paikasta toiseen. Ens viikolla selviää yksi todella todella merkittävä juttu, jonka paljastan teille sitten kun on mustaa valkoisella.
Vaikka nyt säänhaltiatar onkin ollut ihan kummastuttavalla päällä, päivällä sataa, yöllä sataa ja aamullakin vielä vähän sataa. Ja tähän päälle aivan ihastuttava ukkonen joka tänäänkin seurasi mua tampereelle, missä btw tein ihan mahdottoman ihania kirpputorilöytöjä!!♥ Niin tosiaan ennen näitä ihme sadepäiviä mulla oli päällä monena päivänä yks tän kesän ehdottomimpia ostoksia. Tää itseasissa meinas jäädä multa kokonaan saamatta aluksi. Mä sovittelin tätä Keskisellä jo alkukesästä kokona S, mutta se ei istunut sitten yhtään ja oli ihan kummallisen iso S kokoiseksi. No mä melkein romahdin kun tajusin ettei koko puljusta löytynyt missään värissä XS kokoa. Noooh, heti illalla istuin tukevasti tähän tietokoneen ääreen ja rupesin selaamaan nettiä läpi. Laitoin jopa Onlylle suoraan viestiä että ihanko tosissaan te olette myyneet kaikki mun rakkausmekon XS koot jo. No kyllähän he olivat. Selasin ja selasin ja epätoivo alkoi jo voittamaan. Kunnes taas tunnetusti myöhässä lamppu syttyi "heeei mutta mähän en ole vielä katsonut Zalandolta!!!" ja näin Zalando pelasti mun kesän ja mäkin sain oman rakkaus mazi mekkoni. Itseasiassa tuon helpotuksen jälkeen mä olen useamman kerran shoppaillut zalandolta, ja nyttenkin sieltä on mulle tulossa aikas kivoja alelöytöjä. Niin tosiaan, eihän nettishoppailua tai kirpputoreja lasketa shoppailulakkoon tai säästämiseen? 
 
DSC_0500 DSC_0552 erererrr DSC_0609 erererr DSC_0508  dress Only shoes Converse bag&watch Michael Kors sunglasses RayBan necklace Guess

Mä tunnetusti sytyn aina jälkijunassa useimmille suosinonsaaneille jutuille. Niinkuin esim näille maxi mekoille. Viime kesänähän nää oli jo kova sana. Mut mä ostin ensimmäiseni vasta Espanjan reissulle ja sitäkin käytin siellä tasan kerran. Tänä kesänä mä oon näitä yrittänyt kissojen ja koirien kanssa metsästää, mutta koska tää on mulle vielä uus "rakkauskohde" oon vaihteeks taas ihan liian vaativa kelpuuttamaan mitään. Tää Onlyn versio nyt taas vahvisti poikkeuksen sääntöön. Keltainen ja pinkki kivoilla yksityiskohdilla olis niin unelam täydentämään vaatekaappia. Mut eeei. Ei semmosia täydellisyyksiä taida olla olemassakaan. 
 Yleensä kesä on ollut mulla se helpoin aika vuodesta pukeutua ja vaatekaapin sisältö tuntuu parhaimmalta muihin vuoden aikoihin verrattuna. Mut ei tänä kesänä. Ihan jäätävää taistoa oon käyny itseni kanssa etten oo tilannut esim koko Zalandon yläosa puolta tyhjäksi. Itse asiassa en oo tilannut yhtäkään yläosaa vaikka mulla niistä varsinkin topeista ja niihin yhdistettävistä paidoista onkin ihan huutava pula. Vähä sama fiilis tosin on kyllä alaosa puolellakin mutta ei läheskään niin paha. 
Tälläi loppuun haluan vielä kysyä että:
 
 Mitä mieltä te lukijat ootte näistä asupostauksista? Tykkäättekö vai, ettekö tykkää?

30 kommenttia

  1. ompa muuten tosiaan aika täydellinen mekko!! :-) ja itse ainakin tykkään näistä asupostauksista tosi tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää mekko on kyllä ihan täydellinen! :) Kiva että tykkäät! ♥

      Poista
  2. Mä oon etsinyt tommosta pientä crossbody laukkua, mk on upea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MK:lla on niissä kyllä tosi kiva valikoima ja aina tulee tiuhaatahtia uutuuksiakin! :)

      Poista
  3. Ihan täydellinen asu ! :) Itse olen myös suunnittellut ostavani tuon laukun! :)

    PreciousPicturesBlogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-) No sähän olet sitten suunnittelut tosi hyvin! Kannatan kyllä, tää on ihan ehdoton pikkulaukku! :) ♥

      Poista
  4. tosi nätti mekko! :) ja tykkään asupostauksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä! :) Ihana kuulla että tykkäät! ♥ :)

      Poista
  5. Ooh ihana tuo mekko *_* ja laukku! Tykkään näistä asupostauksista ehottomasti!!

    VastaaPoista
  6. Voooi oot tosi kaunis, ihana mekko!! :)

    VastaaPoista
  7. Oijoij ihana asukokonaisuus! Tuo laukku on hieno, oon pitkää haaveillu tuommoisesta. :3

    http://tanjareenaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  8. Mä tykkään näistä asupostauksista, mutta kunhan ei tulisi vaan niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Ja joo, kyllähän tänne muutakin tulee! :)

      Poista
  9. iiihana blogi, uusi lukija täältä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! ♥ Hurjan paljon kiitoksia ja tervetuloa joukkoomme :) !

      Poista
  10. Joo asupostaukset on kivoja! Niistä saa ideoita omiin asuihin ja kokoot aina niin ihania asuja!:) ja muutes, tää blogi on mun ihan ehdoton lemppariblogi!!:D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, aivan ihana kuulla! :) Piristit iltaa huomattavasti! ♥

      Poista
  11. ihanat kuteet!!! ja toi laukku... <3
    http://maijaviola.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Ihana toi maximekon löytö tarina! :--D Onneksi sait sen, sopii meinaan ihanasti sulle :) Ja en ees aloita tosta laukusta..<3 Sunkin blogisi vaikuttaa kivalta, taidan jäädä seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tosi ihana kuulla että tykkäät! :) ♥ Ja se oli kyllä melkoinen metsästys! :D

      Poista
  13. Juuri tällaista maxia olen etsinyt kaikkialta tuloksetta! Ihan täydellinen ja sopii sinulle hyvin. :) Laukkukaan ei ole hullumpi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ihan täydellinen! Kiitos paljon tosi kivasta kommentista! ♥ :)

      Poista
  14. Tää sunki ulkoasus on todella kiva! :-) Ja ihan mielettömän ihana tuo maximekko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja se on kyllä ihan mieletön kaikin puolin! ♥

      Poista
  15. oooh toi sun asu ♥♥ toi laukku ja mekko sopii NIIN hyvin yhtee, i love !:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mekko on kyllä ollut yks kesän eniten käytetyimpiä vaatteita! :) ♥

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥