Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Nike Air Max White

asu_laukontori2 Hellou! Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi aukaissut läppärin ja sukeltanut syvemmälle tämän maailmaan. Kesä on pyörähtänyt käyntiin ja päivät tuntuu vain vilahtavan ohitse. Mutta en voi kyllä yhtään valittaa kuinka tää kesä on lähtenyt käyntiin ja mitä kaikkea se onkaan tuonut tullessaan. Edes parhaillaan jylläävä jonkin asteen vatsapöpökään saa fiilistä laskemaan. Kesä vaan on ihmisen parasta aikaa, ei siitä vain pääse mihinkään. 
Tämä kesä muistetaan varmasti myös ikuisesti. Koska vihdoin monien mutkien, kiemuroiden ja asioiden jälkeen mulla ja J:llä on sama osoite! Siitä on nyt useampi vuosi unelmoitu, mutta aina ne asiat ei mene niinkuin toivoisi ja J:n piti koulun suhteen hakea vähän vauhtia toiselta paikkakunnalta. Nyt kuitenkin koulun ovi aukeni tältä suunnalta ja vuokrasoppareihin saatiin lisättyä yksi nimi. Kyllähän mä jo koko kevään yritin itselleni uskotella että kyllä hän tänne varmasti pääsee, mutta samalla koko ajan se jännitti ja stressasi että kuinkahan käy. Lopulta toukokuun lopussa se sitten varmistui ja kyllähän siinä ilon ja onnen kyyneleet vieri pitkin poskia kun tämä tieto mut vihdoin tavoitti. 
Tämän lisäksi fiilis on ollut kaikean kaikkiaan hyvä, luottaivaisuus tulevaan on kasvanut, ja moni asia ja fiilis on löytänyt paikkansa. Kesä tuo mukanaan taas ihan huippuja juttuja, joita en meinaa edes malttaa odottaa.

asu_laukontori11 asu_laukontori10 asu_laukontori4 asu_laukontori7 asu_laukontori5Mitä sitten asuun tulee mikä tän postauksen pääpointti oli ja pitikin olla, mä tykkäsin siitä todella. Uusi takki ja uudet kengät pääsivät ensi kertaa tässä käyttöön. Niken viti valkoiset Air Maxit oli pyörinyt mielessä siitä saakka kun kotiutun mun ensimmäiset Air Maxit viime kesänä. Niiden löytäminen ei ollutkaan sitten ihan helppo juttu, joka paikasta joko koko malli loppu tai ainakin se oikea koko. Lopulta Zalandon lastenosasto laittoi mulle meiliä kun olin tallentanut kokojen valvonnan, että jes mun kokoa oli saapunut varastoon. Salamaakin nopeammin aamuyöstä kun unen pöpperössä sen viestin puhelimesta lukaisin, syöksyin koneelle tekemään tilausta. Ja eipä mennyt montaa päivää kun postintäti vuorostaan laittoi mulle meiliä että kenkulit olis noudettavissa. Valkoiset conssit on aina ne luottokengät, mutta piru vie kun ne oikeen imee kaikki tahrat itseensä niin niitä ei vaan mitenkään saa pidettyä valkoisena. Näiden kanssa oon ainakin toistaiseksi onnistunut. Katotaan vaan niin seuraavan kerran kun ne jalkaani laitan käyn vähintään jossain mustassa maalipöntössä uimassa... 
Takki taas oli löytö Onlyn valikoimasta. Jo viime keväänä/kesänä mä etsin tämän kaltaista takkia, jotain taisin sovittaakin mutta joku siinä ei istunut eikä iskenyt. Tämä sen sijaan oli juuri sitä mitä olin etsinyt. Meinasi jopa lähteä ihan lapasesta värivalinnan kanssa, olisin meinaan voinut kotiuttaa ne kaikki.
  asu_laukontori12
asu_laukontori3 jacket Only (New!) | jeans Zara | shirt Kappahl 
sunglasses Ray-Ban | shoes Nike (New!) | bag Michael Kors

8 kommenttia

  1. Valkoset airmaxit olis kyllä älyttömän kivat! Takkikin on ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäät! Tykkään kyllä kans itse molemmista! :) <3

      Poista
  2. Vitsit mitkä kengät! TYKKÄÄN ♥ Mäkin tosin justiinsa ostin Niken kengät, niin en tarvitsisi uusia, mutta nuo houkuttelisivat.. ;-) Ihana asu muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengät on kyllä huiput!! Kiitos kehuista, aina yhtä ihana kuulla että asu on ollut onnistunut!<3 :)

      Poista
  3. Ihastuin sun blogiin aivan täysin ♥! Sulla on ihanan selkeitä kuvia ja tykkään sun tyylistä kirjoittaa. Jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nora!<3 Ihana kuulla että tykkäät :)

      Poista
  4. Ihana asu! :) Ja pakko kysyä, että milloin oot ostanu noi farkut? Myydäänkö niitä vielä zarassa, haha niin kivan näköiset että haluaisin tollaset ittellenikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Farkut on ostettu viime kesänä, joten mitä luultavammin ei liikkeestä enään löydy :/

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥