Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

SYKSYINEN ASU

asu_syksy_2 asu_syksy_4
Pitkästä aikaa edessäni on tyhjä blogipostauksen pohja, joka mun pitäisi saada täytettyä arkistoista löytyvillä kuvilla ja päästä pulppuavalla tekstillä. Tosin, kuvia ei ihan hirveästi löydy, eikä tekstiäkään pulppua ihan yli äyräiden. Mutta jotain kuitenkin. Viime päivät, tai oikeastaan viikot ovat olleen melkoista myllerrystä. Henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut isoja juttuja, jotka ovat vaatineet paljon aikaa, järjestelyä ja sulattelua. Yksi iso juttu on myös liittynyt tähän blogiin.

Jo keväällä mä aloin paljon miettimään ja pohtimaan tätä blogia. Oon kirjoittanut tätä jo vuodesta 2011. Eli yhteisiä vuosia on melkoisen monta. Ollaan nähty ja koettu monta erilaista juttua yhdessä. Bloggaaminen on ollut niin iso osa mun elämää. Aloin miettimään, että haluanko mä tehdä tätä lopun ikäni. Tai ehkä paremmin kuvailtuna, että olenko mä liian vanha tähän. Koin siis melkoisen kriisin itseni ja blogini kanssa. Pyörittelin paljon eri vaihtoehtoja, mietin ja mietin. Selasin jokaikisen vanhan postauksen läpi, ja taas mietin. Jos tätä haluaa tehdä tosissaan, tai ainakin niin, että tällainen perfektionistisen piirteen omaavakin on edes jollain lailla tyytyväinen, tämä vie ihan hurjan paljon aikaa ja energiaa. Siis todella paljon. Mä en kuitenkaan ikinä ole kokenut, että joku itselle näin rakas asia olisi millään lailla taakka, vaikka se veisikin paljon aikaa. Tää blogi ja bloggaaminen on kuitenkin aina antanut hurjan paljon enemmän, kuin ottanut. Siispä päätin vain olla itselleni hieman armollisempi. Sen myötä nyt loppukesästä ja alkusyksystä postauksia ei ole tullut normaaliin tahtiin. Nyt kuitenkin toivon mukaan tilanne alkaa pikkuhiljaa normalisoitua. Mulla onkin itseasiassa jo tosi monta kivaa postaus juttua teille tulossa tänne! 

Postauksen kuvista löytyy tosiaan yksi mun todella tyypillinen syksyinen asu. Nahkatakki, neule, paksu huivi sekä farkut. Erittäin käytetty kombo erilaisilla variaatioilla. Erityisesti tuo Mulberryn huivi on mun lemppareita syksyisin, koska sen värimaailma on täydellinen tähän vuodenaikaan. Nahkatakki taas on ollut mulla ainakin jo 7 vuotta. Kannatti aikanaan hieman panostaa ja ostaa se aitonahkainen versio, on nimittäin kestänyt moitteetta kaikki nämä vuodet. 
  asu_syksy_6asu_syksy_1 asu_syksy_5 Blogi"kriisin" selätettyäni, mulle iski kriisi tän mun tukkani kanssa. Tää on kasvanut ihan hurjasti viimeisen kesäkuussa olleen kampaajareisun jälkeen. Oon alkanut kaipaamaan sitä lyhyttä just ja just olkapäihin yltävää versiota tosi paljon takaisin. Mutta samaan aikaan mä tykkään tosi paljon myös tästä pitkästä. Vaikka tähän menee hermo monta kertaa päivässä. Jos erehdyt nukkumaan hiukset auki, poikkeuksetta saat yöllä herätä siihen että ne on jumissa jossain sun selän alla tai kainalossa. Jos et pesun jälkeen jaksa niille mitään erikoisempaa tehdä (ja mähän en tunnetusti jaksa) ne pitää kyllä huolen siitä, että ne ovat todella holtittomat ja mahdoton saada mitenkään fiksusti. Näissä kuvissa ne on itseasiassa edellis iltana pesty, jonka jälkeen oon mennyt märillä hiuksilla nukkumaan ja tältä ne näytti aamulla kun ne sai harjattua läpi. Mitään isompia takkuja mulle ei onneksi oikeastaan ikinä tule. Sen lisäksi, etten osaa päättää hiusten mittaa, en myöskään osaa enää päättää niiden väriä. Tää blogin on NIIN helppo, kun oma väri on samaa sarjaa. Mutta, se tummanruskea joka mulla joskus vuosia sitten vielä oli, sopi mun mielestä mulle paljon paremmin. En vaan ole vielä päässyt varmuuteen itseni kanssa, että olisiko musta käymään kampaajalla niin paljon useammin, mitä nyt. Koska siinä saisi piilotella juurikasvua sitten oikeastaan vähintään kuukauden välein. Ehkä mä jatkan tämän asian puntarointia. Onneksi mulla on joulukuun loppuun saakka aikaa miettiä, koska sitten mä lähden pariksi viikkoa reissuun, ja sitä ennen pitäisi saada jotain tukkataikoja tehtyä tälle! 
  asu_syksy_3Jacket VEROMODA
Scarf MULBERRY
Sweater LINDEX
Bag LOUIS VUITTON
Jeans ZARA
Shoes NIKE

10 kommenttia

  1. Päätin tulla IG:n sijaan kommentoimaan tänne sun blogiin. :) Iteki aina toivois niit kommentteja sinne blogin puolelle, varmaan myös muut.

    Et todellakaan oo liian vanha bloggaamaan, bloggareita on monen ikäisiä, blogi kasvaa ja aikuistuu kirjoittajansa mukana. Ymmärrän silti kriiseilyn, mulla oli monen kuukauden kriisi, enkä oo blogannut vielä täyttä vuottakaan. Se tuntuu olevan niin vaikeeta sovittaa muuhun elämään. Nyt tosin on kirjoitusmotivaatio taas löytynyt, yritän pitää siitä kiinni.

    Mihin oot menossa lomalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että myös muut kriiselevät asian kanssa! Ja vielä sitäkin parempi, että muutkin selättävät kriisin ja jatkavat bloggaamista. Koska onhan tämä todella antoisa ja ihana harrastus ja oikeastaan itselläkin jo ihan elämän tapa!
      Thaimaan aurinko kutsuu joulukuun lopussa!! :)

      Poista
  2. Mä oon pyöritellyt ihan samantyyppisiä ajatuksia bloggaamisesta. Oonko liian vanha bloggaamaan ja pitäisikö tän ikäisenä blogin olla jo tuloja tuottava ja paljon suositumpi. Mutta toisaalta, miksi pitäisi? Bloggaaminen on joka tapauksessa kivaa puuhaa ja kanava toteuttaa itseään. Tärkeintä on, että siitä nautti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän tulokseen mäkin tulin, että kun jättää turhan ressin pois ja nauttii vaan hommasta niin ei ole mitään syytä lopettaa :)

      Poista
  3. Nämä blogikriisit ovat minulle vieraita. Olen blogannut vuodesta 2011 ilman kriiseilyä. Mutta toisaalta aihealue on toki erilainen, eli matkustaminen. Matkablogin konsepti on aika selkeä, joten se on varmasti helpottanut asiaa paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo varmasti vaikuttaa paljon, kun aihe rajautuu yhteen joka on sulle selkeästi suuri intohimon kohde :) Mä oon perustanut ensimmäisen blogini jo 2009! Jonka lopetin samaan aikaan, kun aukaisin tämän 2011 kesällä.

      Poista
  4. Kiva tuo nahkatakki. Ja jumpperi. Yritin etsiä blogipostauksestasi tuota kohtaa, että olet liian vanha bloggaamaan, en löytänyt. Mutta vastaan silti. Et ole liian vanha bloggaamaan. Yksi Ruotsin suosituimpia bloggaajia on Dagny, 107 vuotta. Hänellä on seuraajia ympäri maailman. Hänestä tuli juuri ohjelmaa televisiosta, oli vierailemassa Oodissa, Helsngissä. Siinä on hieno esimerkki meille kaikille bloggaajille.
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkei se ole niinkään minkä ikäinen minä olen, vaan se, että kuinka kauan olen tätä tehnyt. Oikeammin olisi ehkä ollut kirjoittaa "Olenko kirjoittanut blogia liian kauan". Mutta olipas piristävä kommentti ja tieto silti tuosta Dagnystä! :) Ihanaa viikkoa myös sinne! ♥

      Poista
  5. Ethän sinä ole todellakaan vanha bloggaamaan ja toisaalta et ole todellakaan kirjoittanut liian kauan! Näitä kriisejä tulee ja menee. Se kuuluu ihan normaaliin elämänrytmiin.

    Mukavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥