Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

ZARA JACKET

DSC_0880
Harvoin tulee tän tekstikentän avatessa sellainen fiilis, että olis tosi monta asiaa josta tähän voisi kirjoittaa. Eli oikeastaan jopa syntyy se valinnan vaikeus, että mistä mä nyt kirjoittaisin teille tällä kertaa. Voisin puhua ihan vain tästä asusta, koska tähänkin liittyy niin monta juttua. Voisin kirjoittaa teille mun fiiliksiä koronasta, joka vaikuttaa tällä hetkellä ihan meidän kaikkien elämään. Tai voisin kertoa perus kuulumisia ja mitä ruudun tällä puolella onkaan taas viime aikoina oikeasti tapahtunutkaan. Päätin kuitenkin, että en kirjoita tähän postaukseen koronasta tän enempää, koska en vaan jotenkin osaa purkaa mun fiiliksiä siitä näiden asukuvien kera. Nää on kuitenkin otettu jo tammikuussa, kun meillä ei täällä Suomen päässä ollut tietoakaan siitä, mihin tää tilanne vielä johtaa. Joten, jätetään se aihe pois, ja puhutaan siitä ehkä toisessa omassa postauksessaan. Keskitytään nyt tähän asuun, ja vähän ehkä siinä samalla, mitä mulle tällä hetkellä kuuluu! 
     DSC_0899 DSC_0835 DSC_0916-2 DSC_0807 Kokosin koko asun tän mun uuden Zarasta ostetun takin ympärille. Tää koko takki oli melkolailla vahinkolöytö. Olin joskus haaveillut tän tyylisestä, mutta sitten se vaan jäi ja jäi, kun en tällaista koskaan löytänyt. Joulukuussa vierailin pääkaupunkiseudulla ja poikkesin siellä Zaraan pitkästä aikaa. Zara on mulla sellainen kauppa, että heiltä en ole koskaan tilannut mitään, enkä varmaan edes käynyt heidän verkkokaupassaan, vaan Zara on aina ollut sellainen jossa on ollut "pakko" vierailla paikan päällä. Sillä reissulla mä tän sitten bongasin. Tykästyin heti testaillessani tätä. Juuri sopivan värinen, mulla kun ei ollut yhtään tämän väristä tai edes tän suuntaista talvitakkia ennestään. Kaiken lisäksi aivan älyttömän lämmin! Mutta onneksi vaihtolämpöinen, eli esimerkiksi kauppareissulla ei heti tuulikaapin jälkeen kuitenkaan paahdu. On kuitenkin ehdottomasti lämpöisin takki, jonka mä omistan. Mikäli Suomessa nähdään vielä kunnon talvia, uskon tälle kertyvän paljon käyttöä. 

Beigen värinen takki toimi mielestäni tosi hyvin mustan ja ruskean kanssa yhdessä. Jopa niin hyvin, että voisin sanoa tämän olevan yksi tämän talven omista asu-suosikeistani. Jalkaan pääsi mun Mangosta löytyneet vahapintaiset farkut. Niitäkin olin kerennyt jo hetken aikaa etsiä, ja vihdoin sekin tuotti tulosta. Mun aikaisemmat GinaTricotin versiot oli vähintään 7-8 vuotta vanhat, joten oli jo aikakin löytää uudet. Oon tykännyt tosi paljon näistä Mangon versioista. Huomattavan paljon mukavammat jalassa, mitä en aikaisemmat on olleet. 

Kokonaisuudessaan siis omasta mielestäni todella onnistunut asu, mutta mitäs te tykkäätte?
  DSC_0891DSC_0862 DSC_0869 DSC_0911-2 DSC_0874
Jacket ZARA
Jeans MANGO
Bag MARC BY MARC JACOBS
Sweater LINDEX
Shoes GUESS

2 kommenttia

  1. Aivan ihana asu, huomioni kiinnittyi tuohon neuleeseen, voisin ostaa itsellenikin tuon! Upealta näytät jälleen :)

    VastaaPoista
  2. Ihana takki ja kauniit värit sulla tässä asussa!

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥