Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

AIKUISTEN YSTÄVÄKIRJA

asu_vaaleanpunainentakki_3

Bongasin ihanan Ellin blogista tällaisen ystävänkirja haasteen, ja päätin pitkästä aikaa toteuttaa tällaisen itsekin blogissani. Muistan, kuinka näitä lapsuudessa täytettiin useita, joten ompa hauska idea täyttää tällainen tänne blogiin näin aikuisiällä. Teitä seuraajia on kuitenkin taas näyttänyt löytävän tänne lisää, joten varmasti paikallaan kertoakin vähän kuka tällä puolen täällä oikein hääräileekään.


Aikuisten Ystäväkirja

Siviilisäätyni: Avoliitossa

Asumismuotoni: Tampereella 96 m2 paritalon puolikkaassa

Ammatti: Asiakkuuspäällikkö ja yrittäjä. 

Työpaikka:
Vallitsevan tilanteen johdosta pääasiassa oma työhuone kotona, mutta satunnaisesti myös toimistolla keskustassa ja suoraan asiakkaiden luona

Kiinalainen horoskooppi: Tää piti ihan googlettaa, mutta tosiaan koira

Harrastukset: Mä en oikeastaan kyllä harrasta mitään, valokuvaus ja bloggaus jos jotain on pakko sanoa, vaikka blogi on jo paljon enemmän kuin pelkkä harrastus

Periaatteeni: Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan on ainakin yksi niistä monista 

Pohdin: Olisiko minusta vielä joskus opiskelijaksi kokonaan uuteen ammattiin
  
asu_vaaleanpunainentakki_8
asu_vaaleanpunainentakki_4Pyrin: Hoitamaan asiat aina mahdollisimman hyvin

Rakastan: Matkustelua, hitaita aamuja, Simban riemua, hyvää ruokaa, onhan näitä vaikka kuinka

Haaveilen eniten: Tällä hetkellä ehkä omakotitalosta, Australiaan matkustamisesta ja toisesta koirasta

Tarvitsen: Ihmisiä ympärilleni. Viihdyn hyvin myös itsekseni, ja rakastan myös omaa aikaa. Mutta ilman ystäviä, perhettä, S:sää ja muita läheisiä, en pärjäisi. 

Pelkään: Menettämisen pelko taitaa olla mulla se suurin pelko kaikista

Kaipaan: Tällä hetkellä eniten matkustelua

Murehdin: Täytyy myöntää olevansa sen verran onnellisessa asemassa, että mitään isompia murheita ei löydy! 

Kerään: Ainakin vielä toistaiseksi muumimukeja. Tosin, olen pohtinut koko kokoelman pois myymistä. 

asu_vaaleanpunainentakki_7

Lempi…

Värini: Vaaleanpunainen 

Vuodenaika: Kesä

Eläin: Koira

Kirja: Mä oon aina ollut vähän huono lukemaan kirjoja, mutta ehdottomasti Houkutus kirjat (Twilight) on tähän mennessä vienyt eniten mukanaan. 

Elokuva: Kaikki Disneyn klassikot, erityisesti leijonakuningas

Musiikkilaji: Kotimainen iskee muhun eniten, ei niinkään mikään tietty laji. Rockista Poppiin ja mutkan kautta iskelmään ja kaikkea siltä väliltä. 

Numero: 3

Asia minussa: Ulkoisesti tykkään mun pituudesta, ja sisäisesti kovasta temperamentistä

Ruoka: Erilaiset pastaruuat, sekä kunnon naudanpihvi hyvillä lisukkeilla

Juoma: Cokishan se, ja nimen omaan aito coca-cola

Lomakohde: Kohteista joissa olen käynyt, ehdottomasti Thaimaa

Kasvi: Kyllä se varmaan tuo kultajukka (eli virallisesti taitaa olla kultapalmu)

Säätila: Lämmin ja aurinkoinen

Tapa viettää iltaa: Ystävien kesken joko koti-iltaa tai sitten ravintolassa. Ja toinen yhtä hyvä lemppari on miehen kainalossa sohvalla koti-iltaa viettämällä kahdestaan. 
 
asu_vaaleanpunainentakki_2

Muuta

Pidätkö tytöistä vai pojista? Pojista

Onko sinulla salaisuuksia? Ei mitään sellaista isoa ja mullistavaa, mutta eiköhän meillä kaikilla jotain aina ole. 

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistyksesi? Napakoru oli ensimmäinen, ja sehän on ihan oma tarinansa 😃 Otin sen 13 vuotiaana ollessani 8 luokalla. Mulla ei ollut edes korviksia vielä, vaan se oli ihan ensimmäinen lävistys ikinä. Asuin isän kanssa kahdestaan, ja olin jo hetken aikaa siihen lupaa pyytänyt. Iskä sitten lopulta kysyi, että mitäs mieltä äiti tästä on. Noooh, äitihän oli ihan henkeen ja vereen ehdoton ei lävityksille, ja erityisesti vielä noin nuorena. Kun iskä tämän kuuli, vaihtui hänen mielipiteensä hyvin äkkiä, ja näin Hennalle varattiin heti aika Poriin lävistysliikkeeseen. Yhdessä me se sitten käytiin ottamassa, koska noin nuori ei saanut edes pelkällä vanhempien lupalapulla lupaa, vaan iskän piti olla toimenpiteessä mukana. 

Mitä tilaat baarissa? Drinkeistä kelkka on mieluisin

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Mun avopuoliso on samalla mun ihan parhaista parhain ystävä. Mutta olen onnekas, koska mulla on sen lisäksi monta tosi tosi hyvää ystävää 💗

Mitä muuttaisit itsessäsi? Tätä mä pohdin näistä kaikista pisimpään. Enkä mä kyllä siltikään osaa oikein sanoa. Samaan aikaan muuttaisin kaiken, ja sitten taas en mitään. Mä oon melko tyytyväinen itseeni tällä hetkellä. Ehkä urheiluintoa voisin hitusen itseeni lisätä. 


asu_vaaleanpunainentakki_6
asu_vaaleanpunainentakki_5

Kerro jotain siitä, kun…

Olit kymmenen vuotta nykyistä nuorempi: Olin 16 vuotias, kauppiksen ensimmäistä luokkaa käyvä nuori. Ajelin valkoisella Yamahan skootterilla (toki en tähän aikaan vuodesta) ja kuljin 99% ajasta Converset jalassa (joita omistin 16 paria..) Eikä mulla ollut hajuakaan mitä haluan "isona" tehdä. 

Viimeksi koit romanttisen hetken: Ystävänpäivänä. Mies oli järjestänyt koko päiväksi ohjelmaa yllätyksenä. Pakohuonepeliä, ruusuja, ja 7-ruokalajin menu Periscopessa. 

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Laitoin pikkuveljelle videon Simban touhuista. Simba siis söi eilen S:sän tietokoneenlaturin siihen kuntoon, että herra joutui käydä ostamassa uuden. Noh, tänään herran puhelimen laturi sai saman kohtalon 😂

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: Behm - Hei Rakas

asu_vaaleanpunainentakki_9
Beanie HENRY LLOYD
Jacket ONLY
Bag LOUIS VUITTON
Jeans VERO MODA 
Shoes TIMBERLAND

10 kommenttia

  1. Hyvä idea, aikuisten ystäväkirja =)

    VastaaPoista
  2. Aina kannattaa opiskella, vaikka se toinen ammatti. Itsekin opiskelin 40 vuotiaana uuden ammatin ja nyt olen unelmaduunissa, jossa hyödynnän molempia ammatteja, joita minulla on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on :) Mä en vaan tiedä raskinko olla niin paljon työelämästä pois :D Koulu josta haaveilen on kuitenkin 4 vuotinen :)

      Poista
  3. Kiva asu ja mukavat poseeraukset talvisissa maisemissa! Ystäväkirjat ja blogien oheisen kaltaiset postaukset, joissa pääsee tutustumaan bloggaajaan hieman paremmin, ovat mukavia. Niistä löytyy yleensä uusia puolia / asioita, vaikka olisikin jo ollut entuudestaan "blogituttu" vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista <3 Mä tykkään näistä kanssa just tosta syystä :)

      Poista
  4. Tämä pitää ehdottomasti napata itsellekin vastailtavaksi :)

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥