Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.
Oon nyt niiin innoissani! Nää viime päivät on ollut ihan tajuttoman huikeita. Mut kaikkein huikein juttu tapahtu tänään: Mä lähden perjantaina kiertueelle! Tosin vain muutamaks päiväks tuuraamaan toista, mutta kuitenkin! Muutenkin kaikki on nyt mennyt niin putkeen että tää fiilis on jotain niin huippua. Eilen tultiin Isältä Juuson kanssa, ja Poristakin löytyi vaikka mitä kivaa, mm se maailman ihanin talvitakki! Sit lauantaina käytiin äidin kanssa Ideaparkissa, ja sieltä löytyi ne kauan etsimäni täydelliset farkut, paitoja ja semmoista "krääsää" myös pari synttärilahjaa tuli ostettua. Posteljoonikin on ollut kivalla päällä ja postissa on tullut kauan odottamani lacosten huppari ja pari muuta pikkuruista pakettia. Olen myös puhunut radiokirpputori ostoksista teille jo useampaan kertaan, eli niitäkin on. Kaikkia en läheskään ole vielä kuvannut, mutta jotain juttuja kyllä, ja ajattelin niitä tässä esitellä ja lisäksi muutamia muitakin kuvia viikonlopulta :-)


Ja sit pikku osa ostoksista! 

Mietin aikaisemmin ostaessani niitä punaisia matalavartisia converseja ostanko nämä vai ne, pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin kuitenkin niihin matalavartisiin. Kuitenkin kierrettyäni tässä kirpputoreilla eri paikkakunnilla osui silmiini nämä, juuri oikean kokoisena eikä 25€ hintakaan kuulostanut yhtään hullummalata! Nämä saivat siis heti uuden kodin.



Wesc:in T-paita. Olen aina pitänyt merkistä ja nyt sattui osumaan kohdalle niin hyvän värinen yksilö ja vielä tarjouksessa,että pakkohan se oli sitten mennä ostamaan. :)

Toppeja ei koskaan voi olla liikaa, ja näin syksyn tullen oli kiva ostaa pari ihan syksyn väreissä.

Ihanan lämpimät putkihuivit ovat nytten niin lähellä mun sydäntä! Että mun piti saada tämä ginan versio valkoisena, mustana ja punaisena. Tosin mustan unohdin työpaikalle ja punaisen Juusolle. Ihme hukkaamis huiveja, mutta silti niin ihania! Mieli tekisi myös sitä marjapuuron väristä, mutta onkohan sama huivi neljässä eri värissä vähän liikaa?
Calvin Klein merkkinen pussukka. Tämän ostin myös kirpparikierrokseltani, tarkoitus olisi käyttää tätä piikin kuljettamiseen.
Pari uutta sormusta. Nämä molemmat ginatricotista :)
Ja lopuksi vielä jo mainitsemani Lacosten huppari.
 Paul Frankin T-paita joka esiintyi ensimmäisessä kuvassa on myös uutuus. Loput uutuuksista näette sitten joskus mitään lupailematta myöhemmin. Nyt mun pitäis alkaa laittamaan vähän itseäni, kun pitäisi kohta suunnata äidin kanssa Tampereelle teatteriin. Ja huomenna olis sitten taas luvassa töitä. Mä yritän saada teille jonkinmoista matskua sieltä kiertueelta ja muutenkin näiltä lähipäiviltä, vähän muutakin kuin ostoksia tällä kertaa :-) Enempää tekstiä multa ei ehdi nyt irrota!

6 kommenttia

  1. Ei millään pahalla mut mun mielestä käytät rahaa ihan liikaa vaatteisiin..? Ja aikasemmin jossain kirjotuksessa mainitsit oman kämpän ostamista/vuokraamista, nii millä sitä aattelit maksaa, jos käytät rahaa vaatteisiin tällä tyylillä? Tosin en tiiä paljo oot noista kaikista vaatteista maksanu mut luulen et ainaki toi Lacosteen huppari on ollu yli 50e mikä ei kyllä oo ees erityisemmin hieno! Ja mitä järkee ees on ostaa noin monta jotain kaulahuivia? yhtä juttua kans oon miettiny et tuleeks sulle ollenkaa mitää negatiivista palautetta? Kun lukee näitä kommentteja nii aina on vaan positiivista palautetta? :o

    VastaaPoista
  2. juspu: Mä en tiedä mitä sä haet takaa mut tää sun kommentointi ja niiden kommenttejen sisältö alkaa olla joo pikkasen kummallista. Jos kerta kaikki mun tekemät asiat ärsyttää, eikä sun mielestä toimi, ja on muutenkin " ihan kaikkien luonnon lakien vastaisia " miksi ihmees sä sitten luet tätä? Jos mä olen sun mielestä naurettava, rumia vaatteita käyttävä, itsemurhaa suunniteleva, säälittävä, ei järkeä omistava, liikaa rahaa vaatteisiin käyttä ja ties mitä muuta, niin miksi sä katsot parhaakses lukea mun blogia ja kertoa nää SUN mielestä negatiiviset jutut mulle. NIIMPÄ! Sä niinku hakemalla haet tästä mun blogista vain niitä negatiivisia juttuja, puutut niihin, ja kommentoit niistä, yrittäen ilmeisesti saada mua jotenkin muuttamaan mun käytöstä tai ajattelu tapaa. Ja tuohon kommentti juttuun on kyllä pakko vastata, että kun näin tarkasti mun blogia pidät silmällä että seuraat jopa kaikkia minun kommenttejani pitäen kirjaa mikä on hyvää ja mikä pahaa, niin kyllä olet varmasti pannut päiväkirjaasi merkille ettei niitä kommentteja tule juurikaan. Joten ei tule myöskään negatiivisia, muuta kuin sinulta. Raha asiani ovat minun asioitani, niitten ei mitenkään pitäisi olla sinulta pois jos minä ostan hupparin tai kaulahuiveja? Vai onko? Tai jos muutan omaan kämppään niin ressaako sinua todella että pärjäänkö minä? Ei, ei sinua ressaa. Kateus saa äkkiä tekemään ihmisiä kaikenlaista, ja kun he tämän kuulevat he yleensä suuttuvat ja jakavat kommentteja " MIKSI OLISIN SINULLE KATEELLINEN ja miljoona tuulesta revittyä syytä " koska silloin asia on mennyt perille ja osunut oikeaan kohtaan kun ihminen pistää tulemaan takaisin. Kiitän kuitenkin että minun elämäni kiinnostaa sinua näinkin paljon :) Harmi vain, että minä elän sitä elämää, et sinä joten ei sinun tarvitse sillä päätäsi vaivata!

    VastaaPoista
  3. No sori jos noin paljo häirittee että annan palautetta mikä on suurimmaks osaks totta. Nauruks kyllä vaan pistää :D en todellakaan ole kateellinen SULLE!!! ::DD ja sulle tuskin on kukaan kateellinen? kerro yks juttu mistä sulle pitäs olla kateelline? ja vaikka en eläkkään elämääsi(onneksi) niin en pysty olemaan vaivaamattani päätäni näillä jutuillasi..

    VastaaPoista
  4. Juspu: Joskus todellisuus vähän taitaa kirpaista, niinkuin huomasit, rupesit käyttäytymään juuri niin kuin sanoin kommentissani. Palautteesi on mielestäsi totta vain ja ainoastaan omassa päässäsi, mikä taas ilmeisesti ottaa sinua "himpun" verran päähän ja sinun pitää sitä koko ajan yrittää yleistää. Sinulta on edes turha kysyä kuinka lapsellista tuo käytöksesi on. Kirjoitat minulle kommentteja vain ajatuksella että yrität sortaa minua, ja ihmiset tekevät sitä vain kateudesta. Totta. Kirjoitat vielä nimettömänä, minä sentään vastaan ihan itsenäni. Jospa poistuisit blogistani nyt, koska sinun on enään ihan turha kirjoitella mitään, en aijo sinulta julkaista enään yhtäkään kommenttia enkä edes lukea niitä. Ja lopuksi, en ole kertaakaan sanonut että minulle PITÄISI olla kateellinen, tämä on vai joku oma asian muodostus päässäsi.

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥