Domino kakku ♥

Synttäripostauksessa vilahtikin muutama kuvatus kakkutarjonnasta. Ja koska molemmat niistä olivat mun taidon näytteitä alusta loppuun saakka, eikä blogissa oo pitkään aikaan ollut mitään reseptin tynkää. Ajattelin jakaa toisen version niistä teidän kanssa.
Mä en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt minkään sortin kakkua. En täyte- keksi- tai juustokakkua. Ja nyt tuli sitten tehtyä kaksi erilaista, ja hyvin meni! Tai ainakin vieraat tykkäsivät! 
Tää varsinkin oli tosi helppojuttu. Aikaa tosin kannattaa varata niin, että kakku kannattaa tehdä jo edellis päivänä. Niin se saa sitten rauhassa hyytyä yön yli jääkaapissa. Ohjeessa kyllä luki että muutamakin tunti riittäisi, mutta itse pelasin varman päälle ja pidin kakkua yön yli kylmässä. 
Kakusta tulee noin 8. Annosta tällä ohjeella, mutta mä tuplasin ohjeen kaikki ainekset ja heitin isompaan vuokaan (24cm) niin hyvin meni ja riitti isommallekkin porukalle!


DSC_0433   
Mitäs kaikkea me sitten oikeen tarvitaankaan tälläisen ehdottoman onnistuneen herkun tekemiseen:

- 1 pötkö Domino- keksejä

Täytteeseen:

- 5 liivatelehteä 
- 2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
- 250g mascarpone- juustoa
- ½ dl sokeria
- 3tl vaniljasokeria
- 1-2 rkl kiehuvaa vettä 

18-20cm irtopohja vuoka sekä leivinpaperia. 

Ensiks murskataan keksit. Tähän mä käytin pientä pussia, tosin laitoin useamman päällekkäin koska ensimmäinen hajosi ja sitten olikin joka paikka täynnä keksin muruja. Ja hakkasin niitä leikkuulaudalla kaulimella. Myöhemmin sitten huomasin että ainakin päälle tulevista kekseistä olis voinut yrittää tehdä enemmän samankokoisia niin kakku olisi näyttänyt nätimmältä. Murskattuasi keksit jaa ne kahteen osaan. 
Leikkaa irtopohja vuan pohjalle pohjankokoinen palainen leivinpaperista, ja asettele puolet keksinmuruista vuokaan tasaisesti. 
Laita liivatelehdet likoamaan mahdollisimman kylmään veteen. 
Vaahdota vaniljakastike ja vatkaa mukaan mascarpone-juusto sekä sokerit.
Seuraavaksi kiehauta vesi ja sekoita liotetut liivatteet joukkoon tasaiseksi. 
Liisä liivateneste täytteeseen ohuena nauhana kokoajan sekoittaen.
Mikäli haluat kakusta vieläkin makeamman mitä uskot siitä nyt tulevan, maista taikinaa ja lisää tarvittava määrä sokeria.
Itse en lisännyt yhtään ja makosaa tuli!
Sitten vain täyte keksinmurujen päälle vuokaan ja hyytymään jääkaappiin. 
Hyytymisen jälkeen ripottele loput keksinmurut kakun päälle ja irrota kakkuvuuasta. Tässä kohtaa vinkkinä: kannattaa laittaa keksinmurut ensin ja irroittaa vasta sitten, jos haluaa tarkkaa jälkeä myös ulkonäöstä!
Ja siinä se sitten on koko komeudessaan ja herkullisuudessaan! 

DSC_0420 
Tälläistä kakkuohjetta on erittäin helppo soveltaa. Ja tämä sopii erittäin hyvin kesähelteille, suoraan jääkaapista tarjoiltuna! Mä ajattelin kokeilla tätä ainakin vielä mansikkadominoilla sekä jollakin ihan toisella keksillä, kuten fazerin fazerina uutuus kekseillä!

8 kommenttia

  1. Apua, niin hyvän näköstä! :) Tein itsekin talvella dominokakkua vähän eri reseptillä, mutta toikin näyttää sen verran hyvältä että pakkohan tota(kin) on joku kerta kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on tosi helppo homma! ja ihan mahdottoman hyvää! :)

      Poista
  2. Ihanan näkönen kakku ! :3 Pakko kokeilla itekki!
    Sun blogi on muutenki tosi kiva ja oot mukavan pirtsakan olonen ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      Ja suosittelen, jos ei Dominot uppoa niin lemppari kekseillä sitten vain väsäilemään! :)

      Poista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 22 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!