First autumn outfit

Huh miten oudolta tuntuu aloittaa kirjoittaa tätä näin pitkän tauon jälkeen. Empäs edes muista koska olisin ihan näin pitkään ollut postailematta. Ja oikeastaan tää suunnittelematon "tauko" teki ihan hyvää. Vietin todella ihanan loman joka sisälsi paljon kaikkea kivaa. Eilen saavuttiin J:n kanssa mökkireissulta, ja edellis viikonloppu vietettiin Helsingissä. Mökkireissu oli ihan täydellinen, vain minä  ja J ja aivan ihana mökki paljuinensa järven rannalla. Mä olisin niin voinut jäädä sinne! No mutta oli se ihan kiva palata kotiinkin kun on viime päivät vain huidellut paikasta toiseen. Varsinkin kun huoli Sirusta kulki koko ajan mukana. Se patti ei lähtenyt antibiooteilla, eli se leikellään pois kunhan vain saadaan aikataulut natsaamaan yhteen.
Mites mulla sit muuten, no itseasiassa erittäin hyvin. Huomenna on vika päivä ässässä, ja sit aukeekin taas uus sivu elämässä. En malta oottaa et palaset alkaa löytää paikkansa! J;n armeija on nyt todellakin ohi, eikä mun tartte enään viettää viikkoja yksin. Auto on nyt myös kunnossa. Ja erittäin kunnossa onkin! Se on ihan kuin uus, koko kylki maalattuna ja keula uusittuna, ooh ♥ Lisäks sokerina pohjalla mä aloitin tänään jotain mikä on pitkään muhinut mun mielessä, nimittäin kitaratunnit. Sain rippilahjaks silloi harmaassa nuoruudessa kitaran, ja siittä asti oon halunnut oppia soittamaan sitä enemmän. Ihan perusjutut mä osaan, mut esimerkiks viritys on mulle ollu ihan kysymysmerkki. Nyt alkaa nekin asiat sit valottua. Mä oon tosta hommasta niin innoissani, et leikkasin jopa kaikki mun rakkaudella kasvatetut megakynnet poijes. haha!
Nyt jos mentäs ihan tähän postaukseen, mä en vielä palaa noihin mökkisysteemi kuviin, vaan ajattelin heittää teille ensimmäistä syksymmäistä asua. Jonka mä kokosinkin mun yhden takkilöydön ympärille. 
  
DSC_0042 kkkkkkk  
Takki löytyi jo jonkun aikaa sitten Nellyltä ihan pilkkahintaan alepuolelta. Ja mähän olen jo pidemmän aikaa katsellut vastaavanlaista, ei vaan ole osunut sitä just oikeaa kohdalle. Nyt se sit löytyi. Ja erittäin tyytyväinen kyllä olen. Väri, malli, istuvuus ja kangas. Kaikki natsaa yhteen. Mähän olen melkoinen takkihirmu, varsinkin näin syksyisin ja toinen on keväisin. Nyttenkin olen kotiuttanut viis takkia ihan varmaan kuukauden sisään (ohho...) mutta kyllä mä niitä sitten kyllä käytänkin. Oon tosi tarkka takkien suhteen minkä kelpuutan. Ja yleensä siinä säästyy niiltä hutiostoilta. Yks mikä laittaa aikamoiset haasteet löytää niitä ihania takkeja, on se etten mä kelpuuta mustaa kangastakkia. Esim mustat villakangas takit ja trenssit. Noup!  
DSC_0026 DSC_0035

Muhkeat huivit on toinen mistä mä olen innostunut tänä syksynä. Viime vuonan se villitys meinas iskeä muhun, mut sit se vaan lipui ohi. Nyt se on tullut, ilmeisesti jäädäkseen. Harmi vaan että kaupat osaa kyllä pitää hintaa niillä. Se on aina se kakskymppiä vähintään kun haluat sen uudessa värissä, ja tunnetustikkaan on vaikea tyytyä yhteen, tai edes kahteen. 

DSC_0038 jacket -VeroModa (New!) | shoes - Converse | bag - Michael Kors | scarf - BikBok | jeans VeroModa | sunglasses - RayBan  | shirt - H&M


 Ehkä se nyt on sitten niin että ballerinat saa siirtää vaatekaapin perukoille ja kaivaa syksypuoliskon kenkulit ja asusteet esiin. Mun puolesta semmoset inan lämpimät kelit olis vielä saanu jatkua hyvänkin tovin. Ja talveahan ei tarttis tulla ollenkaan jos multa kysytään. Ens viikoks on onneks luvattu aurinkoista ja tähän viikkon verrattuna lämmintä säätä. Mun olis tarkoitus käydä kolmena päivänä asioilla Tampereella (malttais millään oottaa!!) ja kokonaiset kaks työpäivää on siunattu mulle ens viikolle. Tälläinen kevyt lomalta töihin paluu on tosi jees, en mitenkään valita kun ohjelmaa löytyy ihan omasta takaa kyllä. 
Nyt mä lähden J:n luo ajelemaan, katotaan mitenkä lujaa tuolla pimeessä uskaltaa ajaa. Mulla jäi meinaan kolarista ihan oikea pimeellä ajamisen kammo!  

Puhelimen kätköistä!

Mä oon maailman hitain lisäämään kuvia puhelimesta koneelle ja sieltä vielä tänne. Nyttenkin viimeinen puhelimenkuvia sisältävä postaus on hmm.. tammikuulta. Tosin mä en niin paljon kuvia puhelimella otakkaan, vaan pyrin ne aina ottamaan kameralla. Nyt kuitenkin ajattelin purkaa muutamia kuvatuksia tänne teillekkin. Ja mikälisikäli joskus innostun puhelimella enemmän kuvia räpsimään, voisin tätä tahtia "vähän" parantaa. 

   
week1  1. Alkukesä selfie kun ei vielä tarjennut ilman villapaitaa ja huivia! // 2. Uudet juoksukengät testaukseen // 3. Lietsukeskuksen uutta ravintolaa testaamassa // 4. Tytöt grillibileissä 

week2 5. Inttiin paluu koitti taas kesäloman jälkeen // 6. Minettijäätelön Superman jätski, en kestä miten parasta! // 7. Snäbbäri päähän ja akkari selkään // 8. Pojat ei päässy mukaan isompaan kaljakelluntaan, joten pitihän sitä sitten järjestää ihan omat!
  
week3 9. Laatuaika illan herkkuja // 10.Rankan eläinlääkärireissun jälkeen vihdoin kotona, toinen tosin edelleen unilääkkeestä vähän väsyneenä // 11. Elämäni yks parhaimpia pasta-annoksia // 12. #selfie 

week4 13. Kesän mansikkasaldo, pikkusen huuti jalat hoosiannaa! // 14.Yks vähän isompi mansikka ♥ // 15. #rakkaus // 16. JJ:t pitkästä aikaa kaapista esiin 
   
week5
17. New Yorkin uuden ruokalistan testausta // 18. Tampereella vapaapäivää // 19. Vaihteeks #selfie // 20. Poikien jokahetkinen ohjelmanumero Viron reissulla 
  
week621. Kesäiltoja möksällä // 22. Huomenta täältä meiltä! // 23. Muistan vielä kun eilisen kun oli "enään" 20 päivää jäljellä, nyt enään 0!! // 24. Uuden rakkauspaidan testailuja. Josta kuitenkin löysin kunnon pläjäyksen meikkivoidetta ja ainoon koonsa puolesta se jäi sinne sitten.

Hengissä

Moikka! Olen hengissä, ainakin toistaiseksi. Vaikkei musta ole mitään kuulunutkaan. Elämä vastustaa tällä hetkellä suoraan sanottuna ihan helvetin paljon. Välillä ei meinaa löytyä edes sanoja tälle kaikelle, mitenkä paljon yks pieni ihminen laitetaan kestämään pienen ajan sisällä. Mä facebookkiin jo kirjoitinkin että 
"Sitä sanotaan, että vahvimpia ihmisiä koetellaan eniten, mutta ei mekään kaikkea kestetä." 

En edes tiedä mistä mä aloittaisin kertomaan, tai mitä kuuluu kertoa täällä blogissa ja missä menee raja. Hyvä kun edes itse vielä hahmotan tän kaiken. 
Palataan ajassa taaksepäin, lauantai iltaan. Pitkästä aikaa meillä oli kaveriporukka kasassa, kun nykyään opiskeluiden takia porukka asuu eri puolilla Suomea. Päätettiin lähteä porukalla syömään Tampereelle ja istumaan iltaa. Ilta oli kerrassaan loistava. Kuitenkin kotiin päästyämme mun olo alkoi huonontua. Mentiin siinä sit J:n kanssa ajoissa nukkumaan jotta olo helpottais. Niimpä ei sitten tosiaankaan käynyt. Aamulla olo oli entistä huonompi, ja mä osasinkin jo arvata mitä se oli. Uusiutunut munuaistulehdus. Täähän on siis mulle tuttujuttu, koska heinäkuussahan tää mulla oli ensimmäistä kertaa. Ja ilmeisesti ensimmäinen tulehdus ei koskaan kerennyt edes kunnolla parantua. Pystyin kuitenkin vielä kävelemään, ja ajamaan autoa. Joten lähdin hakemaan päivystyksestä antibioottikuurin. Oikeassa olin, sama munuainenhan se oli uudestaan tulehtunut. Ajelin sitten vielä takaisin J:n luo, koska oli sunnuntai ja hänen täytyisi taas illalla palata armeijaan. Tosin tällä enään vaan kotiutumaan, eli suomeksi viimeistä kertaa! Meidän piti viettää kiva ilta sen kunniaksi, mutta musta ei ollut kuin nukkumaan ja valittamaan oloani. Yritettiin me siinä sit tehdä ruokaa yhdessä ja syödä yhdessä, mutta sehän meni siihen että mä makasin silmät kiinni sohvalla kun J teki kaiken. Oksennusolo iski heti päälle jos pienikin tuoksu tai haju osui nenään. Ja mikä ärsyttävintä, siihen oloon ei saa edes helpotusta kun oksennusta ei tule! Se on vaan se järkyttävä pahoinvointi ja koko selän ja mahan alueen kattava tuskainen kipu.
Siinä sitten juuri ennen kuin lähdön aika koitti, makoiltiin sängyllä ja mietittiin miten nopeasti tämä 9 kuukautta, noin 255 päivää onkaan mennyt. Ei mitenkään meinaa uskoa, että kun me seuraavan kerran nähdään, armeija ei enään ikinä tule meidän väliin. Kaikki oli mun kipeilyyni nähden hyvin. 
Vuorossa oli sama tuttu kaava millä me tämä koko 9 kuukautta jo oltiin menty: mä heitän J:n keskustaan heiltä jossa me ollaan koko sunnuntai vietetty ja hän vaihtaa armeijakaverinsa kyytiin ja mä jatkan kotiin. Nyt viimeisellä kerralla se ei sitten mennytkään niin. 
Puolessa välissä matkaa maaseudulta keskustaan noin 5 km päässä J:n kotoa, pilkko pimeässä,  ison mutkaisan mäen jälkeen tullessamme pitkälle suoralle, mä näen ison eläimen pään, ja tuon eläimen juoksemassa vastaan tulevien kaistan puoleisesta ojasta jo pitkän matkaa tiellä. Nopeat refleksit ja mä saan jalan jarrulle ja jarrun pohjaan. Kunnes se osuu. Suoraan mun kuskinpuolen kulmaan sekä keskelle nokkaa. Lentää kyljelleen tuulilasille ja katon kautta ojaan.  
Tuo eläin on peura. Auto pysähtyy samantien osuman jälkeen, ja J säntää puhelin kädessä autosta pihalle soittamaan apua. Mä en osannut tehdä yhtään mitään. Mä vain itkin ja huusin, en tajunnut tilanteesta yhtään mitään. J painoi hätävilkut päälle, ja soitti isällensä sekä rupesi katsomaan lähtikö peura pahasti loukkaantuneena pitkälle. Mä istun edelleen autossa, en meinaa saada henkeä ja aina kun ulkoa kuuluu pienikin ääni säpsähdän ja purskahdan entistä enemmän itkuun.
Samaan aikaan tulee vastaan auto, joka tietenkin pysähtyy auttamaan. Luojan kiitos se on mun serkkupoika! Kenen isä on mettästysmies, ja serkku soittaa hänet heti apuun, koska peura pitää löytää ja lopettaa. Mä istun edelleen autossa ihan paniikissa. 
J tulee kysymään mun vointia, ja kumpi soittaa mun äidille. Mä en osaa sano yhtään mitään sen itkun ja hätääntymisen keskeltä, joten J lupasi soittaa. Sen sijaan mä soitan isälleni kysyäkseni neuvoa ja apua. Isä yrittää rauhoitella mua kaikin tavoin ja käskee seuraamaan auton lämpöjä, sekä tarkistamaan ettei auton alle ole valunut nestettä. Jos olisi auto pitäisi heti sammuttaa, näin ei kuitenkaan onneksi ollut. Serkku automekaanikkona tarkistaa asiat, ja mäkin vihdoin uskallan nousta autosta halaaman J:tä ja katsomaan ympärilleni. 
J:n isä veljensä kanssa saapuvat paikalle, ja soittavat poliisit. Mä olen yhä edelleen aivan paniikissa ja itken ihan hullunlailla. J:n lähtö armeijaan lähenee ja hän soittaa kuskinsa hakemaan hänet tapahtumapaikalta. Jään tilanteeseen "yksin", mutta kuitenkin tuttujen ihmisten kanssa. Uskaltaudun katsomaan miltä mun ikioman auton, johon olen laittanut viime aikoina monia satasia, siis puhutaan varmaan jo tonnista, näyttää. Olin juuri saamassa sen prikulleen kuntoon. Kaikkia pikkuvikoja myöden. Se on taas kasassa. Kuukausi sitten vaihdettu puskuri on jälleen vaihtokunnossa. Mutta nyt puskurin lisäksi koko etuosa, konepelti, sivupelti, lamppu, keskiaihio ovat kasassa. Tuulilasi jonka keskelle peura lensi kyljellensä, kaikkien ihmetykseksi kesti. Ei naarmun naarmua. Katto sen sijaan koki lommon. Mun olo vain pahenee. Järkyttävä työ sen kuntoon saamiseksi viime kolarin jäljiltä, sekä katsastusta varten laitettavia pikkuvikoja, nyt se on taas entistä enemmän romuna.
 Ei onneksi mene aikaakaan kun serkun isä saapuu paikalle traktorillansa. Peura on siinä kohtaa löydetty pahasti loukkaantuneena ja pian hän pääseekin parempaan paikkaan. Sitten paikalle saapuvatkin poliisit jotka kyselevät multa kaikki perus kysymykset ja puhalluttavat. Tilanne alkaa raueta. Poliisit lähtevät, peura saadaan traktorin kyytiin, ja mun on aika tullut ajaa auto kotiin. Peloissani istun autoon uudestaan. Kaikki mun puolen valot on pimeänä. Lähden ajelemaan kotiin, 20 vauhtia. En uskalla ajaa pilkko pimeässä yksin lujempaa. Aina kun nään pienenkin liikkeen olen jo painamassa jarrua pohjaan. Pääsen kuitenkin kotiin. 
Me säästyttiin J:n kanssa naarmuitta. Auto ja mieli koki isot kolahdukset. 
Auto pääsi heti tänään osaaviin käsiin, saapi nähdä koska mä sen takaisin saan. Mitäpä tässä kun ei vieläkään olo anna paljoa sängystä nousta niin autolla edes tekisi. 
 
hhh

 En voisi olla kiitolisempi, että tuossa tilanteessa J oli mun mukana ja rinnalla. Olisin varmaan pyörtynyt järkytyksestä jos olisin ollut yksin. En todellakaan tiedä miten olisin selvinnyt henkisesti näistä kaikista koettelemuksista. Mutta toivon mukaan nyt on pahimmat takana ja voi alkaa taas nauttia elämästä. Huomenna kun armeijakin on voitettuna. 
En oo siis todellakaan unohtanut teitä, tai tätä blogia. Keräilen nyt vaan vähän voimia niin fyysisesti kuin henkisesti. Palaillaan sitten mahdollisimman pian kun saan taas kroppaan sen verran voimaa että edes kamera pysyy kädessä. Lisäksi kun tää mun kesäloman alku meni nyt näin pilalle, aijon nauttia loppulomasta kunhan saan itseni kuntoon täysin verroin! Enkä ota stressiä tästä blogista, jos mulla on ylimääräisiä aikoja mä voin heitellä tänne postauksia, mutta en lupaa mitään! Onneks mun loma ei kestä kuin tän ja ens viikon. Palataan! ♥

Zara shirt

Moikka! Tulikin muutaman päivän tauko tähän bloggailuun ihan vahingossa. On saanut mennä taas pää kolmantena jalkana paikasta paikkaan. Tänään miljoonan asian hoidon jälkeen kalenterissa lukikin että LOMA. Joka ei suinkaan ihan pelkkää lomailua mun kohdalla ole. Pari vuoroa uudessa työpaikassa sekä muutama tapaaminen ja asia muutenkin hoidettavana. Mut lähes tulkoon mä olen pelkällä lomalla! ♥
Sitä ennen palattakoon yhteen kesäiseen päivään ja sen myötä koottuun asuun. Mulla on jotenkin tapana aina "säästellä" näitä itsestä kivoimpia asuja, etten julkaise niitä heti päätä pahkaa kun kuvat saan otettua. En tiiä enkä ymmärrä mistä tällänen tapa on tullut, mutta niin se vaan on. Semmosia vähemmän kivoja ja hutiloidumpia kuvia taas tekee mieli heitellä tänne "äkkiä eroon" -periaatteella. Mut tää asu oli mun mielestä todella kiva, vaikka paidan unohdinkin silittää, sekä asetella paremmin kuvissa.
Paita on alkuvuoden löytöjä Zarasta, mutta jotenkin se oli hukkunut tuonne vaatekaapin syövereihin, ja yks päivä sitten saadessani sen käsiini olin ihan sen sydänsilmähymiön näköisenä rutistaen sitä kainalossani "aaaa mulla on tälläinenkin" nimimerkillä siniseen koko ajan enemmän ja enemmän ihastuneena, vaikka se viimeksi "nousussa & laskussa" postauksessa laskussa taisi ollakkin. 
DSC_0334
DSC_0433  
Zaran vaatteet on kyllä mulle tosi lemppareita. Vaikka niiden valikoimassa on myös niitä 
kappaleita, mitä en ikimaailmassa pukisi päälleni. Niin myös niitä toisia ääripäitä löytyy, mistä olisi valmis maksamaan melkein mitä vaan. Ja tän Zara onkin ite huomannut. Hinnat on meinaan usein aikas suolaisia laatuun nähden. Mutta mikäs siinä kun porukka sen kuitenkin maksaa. Tämäkin paita maksoi sen pyörästi 40€. Mein äitikin kysyi että mitäs niin ihmeellistä tuossa merkissä on että mä maksan 40€ paidasta joka on vielä sininen. Mutta onhan tää nyt ihana ja ihanan sininenkin vielä!
Sinänsä ihan hyvä ettei Tampereelta löydy Zaraa, vaan sitten aina Helsingin reissuilla tulee siellä shoppailtua, muuten mulla lompakko huutaisi hoosiannaa jos Tampereeltakin se löytyisi. Verkkokauppa olis kyllä tosi kätsy, ehkä ne sen vielä joskus aukaisee!  

DSC_0331 DSC_0338  
Oikeastaan vihreä, siis sellainen tumman ja normaalin vihreä on sellainen väri mitä mun on tosi vaikea käyttää vaatteissa, asusteissa ja myös sisustuksessa. En oikeastaan ikinä ole siittä tykännyt, mut silti muuttaessani isälleni pikkusena sain valita itselleni yhdet marimekon unikkopussilakanat, ja meikäläinen valitsi sitten vihreät? Juurikin sen vihreät mistä mä en ole oikeastaan ikinä tykännyt. 
Joo ehkä mä tän puheen jälkeen seuraavalla shoppailureisulla bongaan jonkun vihreä systeemin mitä mä en saa mun mielestäni poijes ja mun on se pakko kotiuttaa, katotaan vaan. 

DSC_0357 DSC_0428 DSC_0335  shirt Zara | jeans JC | shoes Tory Burch | bag & watch Michael Kors


Tässä samalla tätä postausta kirjottaessani valmistaudun ensimmäiseen vapaaseen viikonloppuun sitten 5 peräkkäisen lauantai työpäivän jälkeen. Ihan jotenkin tyhmä fiilis, "mitä eikö mun tarvitsekkaan huomenna mennä töihin!?" 
Olis ihan huippu jos kohdalle osuis seillainen työ, jossa olis säännölliset työajat. Vitsi se olis luksusta tän 3 vuoden jälkeen. Nooh, haaveilu on aina ihan hyväks kaikille. 

PLAYSUIT

Mun piti viikonloppuna olla aikaa tehdä tänne useampi postaus. Toisin kuitenkin kävi. Noh, J:n piti olla viikonloppu kiinni. Mun lauantaina töissä ollessani hän kuitenkin laittaa viestin "Tuutko meille syömään illalla?" mää meen ihan kysymysmerkiks "Mitä mä teillä syömäs ko sä intissä?" Kunnes asiaa alan kelailemaan ja tajuan että sehän on vissii päässytkin lomille. Ja joo niinhän hän pääsi "No enkai mää nyt sua syömään pyytäis jos en ite olis paikalla hölmö!" ja niiih mä vietin sitten lauantain ja sunnuntain hänen kanssaan.
Alkuperäinen suunnitelma oli töiden jälkeen kaatua sänkyyn koneen kanssa, kirjoittaa pari postausta ja tuijottaa O.C.tä kunnes nukahdan. Mutta, mä nukuinkin sitten ruuan jälkeen J:n tykönä koko illan. Pikkusen meinaan oli olo puhkipoikki. Perjantaina suoraan iltavuorosta ystävän synttäreitä tampereelle viettämään tosin kyllä kuskina, mutta kuitenkin tanssilattiaa tuli kulutettua jos jonkun biisin verran. Aamuyöstä kotiin ja kahteentoista töihin. 
No mut nyt mä oon taas täällä, ja ajattelin tän päivän aivan mahtavan kelin kunniaks postata yhden asun kesältä joka on jäänyt koneen syövereihin!

DSC_0254 DSC_0115 DSC_0122
Tuo playsuit on kesälöydöksiä BikBokista, ja olikin helteillä yksi eniten käytetty vaate. Mulla oli ennestään yks playsuitti ennen tätä, hennesiltä ostettu jo varmaan ainakin kuus vuotta sitten. Mut se on jotenkin jäänyt käyttämättä. Kuitenkaan siittä en ole luopunut koska tykkään sen kuosista tosi paljon. Ja ehkäpä se vielä pääsee mukaan. Suunnittelin jo, et sitten kun mä seuraavan kerran lennän lämpöseen mä niin otan sen messiin! Koska se on just täydellinen rantalomavaate. 
Matkasta puheen ollen, mulla on ihan jäätävä matkakuume. Ja tiedänkin jo minne haluan, mut aika ja raha puuttuu. Haluan kuitenkin jonkun verran säästää reissua varten, et on sit vähä mitä tuhlailla paikanpäällä ja lentokentillä, mut toi auto on nyt kyllä syönyt kaikki säästöt. Että ehkä ens keväänä/alkukesästä se alkais sit oleen aika ajankohtaista, ja kohteessa mihin mä haluan on siihen aikaan vielä juuri sopivan lämminkin.  
 
lllkkkk kkklll Nää kelit sais kyllä niin jatkua vielä tälläisinä, nimittäin jollakin alkaa perjantaina kahden viikon kesäloma. Aijai, en malta odottaa. Niin paljon tiedossa kaikkea huisia, hesaviikonloppu, mökkireissu, TJ0!!! ja mitä kaikkia muita nyt olikaan. 
Ja arvontakin on nyt sitten ohitse, ja huomenna joku onnekas voittaa itsellen melkoisen kivan palkinnon. Kosmetiikkavarastoja täytyis munkin vähän täydennellä, lisäks mulla on useita sellasia esim hiusjuttuja mitä mä en käytä olleskaa enkä oo varmaa koskaa käyttänytkää, niistä vaan ei raaski luopua "kyllä mä tätä nyt vielä joskus käytän, eihän tää oo ollu mulla vasta ko viis vuotta avaamattomana!!"...... 
Nyt mä taidan alkaa nukkumaan kerrankin ennen kahtatoista, peräti jopa ennen yhtätoista!

I love my Cat ♥

Eilen illalla istuskellessani tässä koneella, huokaisin syvään ja mielessäni totesin että nyt alkaa monet vaikeat, monimutkaiset, kiemurassa, sotkussa yms asiat helpottumaan. Yksi kerrallaan pikkuhiljaa. Kuitenkin mentyäni sänkyyn ja silitellessäni Sirua, huomasin jotain pahasti poikkeavaa.
Sen kaulaan keskelle, henkitorven viereen oli ilmestynyt kova, peukalonpäätä inan isompi patti. Samana hetkenä kun mä sen käsissäni tunsin, ajatus pysähtyi, maailma pysähtyi. Mieleen laukkasi kysymysmerkki, mikä mitä miksi milloin? Tunnustelin sitä ja pitkien karvojen läpi yritin selvittää et onko se joku purema, pistos vai mikä ihme. Epätoivo rupes saamaan mun kropan tärisemään, Sirulla kuitenkin on ikää jo 11 vuotta. Mitä mä kissojen sairauksista tiedän, kasvaimet tulee yleensä tosi kavalasti ja nopeasti esiin eikä aluksi vaikuta kissan yleiskuntoon mitään kunnes kaikki romahtaa.
Noh, voitte kuvitella tai yrittää kuvitella. Lemmikki, joka on mun kanssa kulkenut siittä kuukauden ikäisestä asti. Kenet mä "kasvattanut". En voi sanoa että kuin oma lapsi, koska sellaista mulla ei ole, mutta hyvin hyvin lähellä sitä. Nukkuu sun vieressäsi joka yö, menee kanssasi yhtä aikaa nukkumaan ja nousee kanssasi. Ja sit tälläinen pamahtaa kohdalle. Se epätietoisuus ja ahdistus. Yritin netistä selailla kokemuksia, ja suurin osa osottautui rasvapateiksi. Mutta rasvapatti liikkuu siellä ihon alla, tämä ei. Taas yksi syy epäillä pahinta. 
Mä en edes tiedä koska olisin nukkunut niin huonosti, tai koska mun olis ollut niin vaikea nukahtaa. Aina kun se nukkumatti oli aukasemassa unihiekka pussiaan, mä säpsähdin ja varmistin että Siru hengittää. Ja monen monta kertaa sama juttu. 
Aamulla ensimmäikseks soitin kunnalliseen, aika: tiistaille. Okei okei, yritin rauhoitella itteni. Ei ne hätätapausta laittas nii pitkälle, eihän? 
Nukuin aamulla ajanvarauksen jälkeen muutaman tunnin koska yö meni miten meni. Herättyäni en saanut sitä ajatusta mielestäni. Mitä jos tämä onkin Sirun viimeinen viikonloppu? Mitä jos jos jos.... Hakkasi mun pään sisällä. 
Soitin uudestaan, varmistin että eihän ole tullut peruutusaikoja. - Ei, tiistaina nähdään. 
Ei, ei! Mä en kestä tiistaihin, mun pää räjähtää. Ja mitä jos se patti kasvaa? Kyselin ystäviltäni ja sain ammattitaitoisen yksityisen eläinlääkärin numeron Vammalasta. Soitin ja sainkin tunnin päähän ajan, no eikun auton nokka kohti Vammalaa kun lähemmäs tunnin täältä ajaakin. 
Ja niin, perillä. Päästiin heti kahden ihanan lääkärin tutkittavaksi. Ja pian olikin jo lähes varmasti selvillä mikä patti oli ja mistä johtui. Mä sain huokasta helpotuksesta, ei kasvainta! Turvonnut/tulehtunut imusolmuke. Nukutuksen se kuitenkin vaati koska hammaskiveä poisteltiin samalla ja annettiin muutama piikki. Huh! ♥ Muuten Siru sai terveenpaperit ja kehut miten hyvässä kunnossa ikäisekseen ja miten ihana luonne. Sai mamma olla ylpeä!
  
DSC_0497-1 PicMonkey Collage  
Viime yönä mä mietin kuolemaa, menettämistä, läheisestä ja rakkaasta luopumista.
Ja sitä, miten tuosta nelijalkaisesta karvapallosta on mulle tullut näin rakas. Ehkä siksi, että mä olen nähnyt kaikki sen elämän vaiheet, sen toilailut pentuna, sen kasvun aikuiseksi, sen ylpeyden ja vahvan luonteen aikuisena. Ehkä siksi, että aina kun kaverit ja "kaverit" ovat hylänneet ja jättäneet porukan ulkopuolelle, Siru ei ole koskaan jättänyt mua. Se on aina yhtä iloinen kun mä tulen kotiin, varsinkin jos olen ollut poissa pidempään. Se on aina yhtä loukkaantunut pidempien reissujen jälkeen "höh, taas sä jätit mut etkä ottanu mua mukaa!!" kunnes jää sulaa ja ikävä paistaa läpi. 
Myöskin viime yönä, ja varsinkin matkalla Vammalaan, mä hoin ääneen sekä mielessäni:  
Me ollaan tiimi, tiimi jota ei ykskään patti eikä erossa olo nujerra! ♥

#KUTSUMUA

Tein äsken jotain, minkä takia mun sydän pamppailee rinnassa entistä enemmän, kädet vaimeasti vapisevat ja ajatus harhailee. Sain tänään kerättyä rohkeuden julkaista jotain, mitä oon jo useamman päivän halunnut.
Kaikille tuttu #kutsumua kampanja on juuri valoillaan netissä, ja myös minä halusin kantaa korteni kekoon. Se ei kuitenkaan mulle ollut ihan itsestään selvyys julkaista facebookissa kuva teksillä. Kuitenkin lopulta päädyin keräämään rohkeuteni ja tekemään sen. Jakamaan mun tarinani lyhyesti. Ja nyt haluan jakaa sen myös tänne, tismalleen samanlaisena miten mä sen facebookkiini julkaisin.

DSC_0462

" Se alkoi ala-asteella, kestäen läpi yhdeksän kouluvuoden, jatkuen vielä kauppaoppilaitoksessakin. Muuttuen vain matkalla. Haukkumanimet, syrjiminen, huonolla tapaa erilaiseksi leimaaminen, ja moni muu kiusaamisen muoto, milloin diabeteksestä, milloin ulkonäöstä. Lopulta paisuen niin järkyttäviin mittasuhteisiin, kuin kunnianloukkaaminen tai mun ja mulle rakkaimman ihmisen erottamis yritykset.
Hel
vetin paljon kestäneenä ja läpikäyneenä, en silti kanna kaunaa. Seison selkäsuorassa sanojeni takana, kaiken tuon yläpuolella, vahvana ja periksiantamattomana omana itsenäni. En olisi sama Henna ilman menneisyyttäni. Mutta silti minä vaihtaisin nuo ikuiset arvet mielestäni pois, mitä kiusaaminen minuun jätti. Koska kiusaaminen kaikissa sen miljoonissa muodoissa, on aina väärin. Ja jättää aina ikävän muiston, joka seuraa perässä loppuun asti."


Kesän päättäjäiset!

Näin syyskuun vaihduttua on vielä kiva vielä palata kesäkaudenpäätös grillailu-iltaan. Pidettiin se tosiaan tossa jo muutama viikko takaperin, mutta päätin säästää kuvat tähän hetkeen. 
Hetken mielijohteesta me keksittiin kerätä porukka kasaan ja viettää aurinkoista lauantai iltaa taas parhaalla porukalla, syöminkien ja juominkien kera.  
Tälläiset illanvietot porukalla on kyllä ihan parasta. Naurua ja iloa, hauskuutta ja ennenkaikkea ystävyyttä. Mä luotan tähän porukkaan sataprosenttisesti, ja näiden hemmojen kans ei vaan ikinä tiedetä mitä sana tylsä tarkoittaa.
DSC_0613 dddd DSC_0699-1 DSC_0707 DSC_0710-1 DSC_0737 DSC_0768 DSC_0744 DSC_0651 DSC_0660 DSC_0756 DSC_0677 DSC_0630 DSC_0685 DSC_0721 DSC_0775 DSC_0698 DSC_0784 DSC_0763 DSC_0704 DSC_0796  
♥♥♥♥♥