Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

KESÄ 2015

Kesä on ehdottomasti paras vuodenaika ikinä. Oli se sitten kylmä, kolea, luminen tai sateinen niin silti. Johtunee varmasti paljon valon määrästä. Nyttenkin istun sohvalla kello puoli yhdeksän, ja ei tarvitse valoja pitää päällä kun kaihtimet päästää sisälle ihanan valoisuuden vielä ainakin tunnin ajan. Yleensä toki kesän tekee myös lämpö ja auringon paiste, mutta koska nyt tänä kesänä ei oo paljon noita kahta mailla näkynyt niin on pitänyt tyytyä siihen mitä on tarjolla. 
Pysähdyin tänään hetkeksi miettimään että mitä tämä kesä on pitänyt sisällään, ja aluksi tuntui ettenhän mä ole tehnyt yhtään mitään muuta kuin töitä ja lorvaillut, mutta olenhan mä!  
   
DSC_0367-1
... Oon syönyt ihan älyttömän paljon mansikoita. Vaikkei kesä edes ole ohi, ja mansikatkin vasta parhaimmillaan niin valehtelematta olen syönyt niitä enemmän kuin esim koko viime kesänä yhteensä. Ja vielä pitäis mennä iha itte niitä poimimaan pakastin täyteen ja syödä vielä kesän jälkeenkin. Ei mutta se on jotenkin ihana ollut napata kun kävelee Laukontorin läpi aina töiden jälkeen kotiin rasia mansikoita ja nauttia niitä kotona tv:n ja salkkareiden kesäuusintojen parissa. Kunnon aivot narikkaan touhua töiden jälkeen. 

... Käynyt perinteeksi muodostuneen reissun Särkänniemessä kahden serkun kanssa. Ja eipä oo juu vanhaksi tulemista, mä olin kaikkein innokkaimpana laitteisiin menossa verrattuna näihin 11 ja 8 vuotiaisiin. Mutta ei se niin lystiä sitten ollutkaan kun vielä seuraavanakin päivänä mulla oli huono olo. No, päivä oli silti kiva ja taas ensi kesänä uudestaan! 

... Oon ollut useammissa juhlissa, vaikkei täällä paljon mekkoja sun muita juhlahepeneitä olekaan näkynyt. On ollut rippijuhlia ja synttäreitä. Olis jotenkin tosi outo jos ei kesässä olisi yksiäkään juhlia. Jotenkin juhlat kuuluvat kesään. 
  DSC_0345-1
... Aikaa on vietetty tosi paljon maalla ja kotikotona Ikaalisissa. Vaikka musta suhteellisen kaupunkityttö onkin jo kerennyt tulla, ei sitä vaan ihminen saa juuriaan muutettua. Ei mulla sinne sillain asumaan ikävä ole, mutta sinne on aina ihan huippua päästä rahoittumaan ja oleskelemaan. 

... Elokuvat on palannut mun elämään ihan uudella sykkeellä. Ehkä tuo viereisellä kadulla sijaitseva Makuuni on tehnyt asiansa. Valehtelematta oon kesän aikana katsellut elokuvia enemmän kuin varmaan viimeiseen puoleen vuoteen yhteensä. Tähän ehkä vaikuttanut se että jotenkin erilaiset elokuvat on alkanut enemmän kiinnostaa mua, ei enään sitä pelkkää komediaa ja kotimaista. Vaan oikeasti palkittuja ja hehkutettuja leffoja minkä "kaikkien olisi pitänyt nähdä". Suunnitteilla onkin katsella ainakin kaikki Potterin Harrit ja Taru Sormukset. Tää itseasiassa on ollut jotenkin niin suurena juttuna, että ostin tuossa alkuviikosta ihka uuden telkkarin! En malta odottaa että se huomenna tai ylihuomenna saapuu meille. Voitte arvata mihinkään oon kadonnut jos ei ala kuulumaan kun loma alkaa... 

... Yyterissäkin me tosiaan pyörähdettiin, ja en tiä mikä ihme se homma oli että osattiin mennä sinne just kesän kuumimpana päivänä. Oli aivan ihana helle, ja koska siellä nyt tunnetusti tuulee aina enemmän tai vähemmän niin kerkesi sitä puolet porukasta palaa tuon yhden päivän aikana. Se vaan on sellainen paikka että sinne ihan mielellään ajelee täältä sen rontti tunnin, ihan vain vaikka päiväksi. 
   
DSC_0336-1
... Viettänyt aikaa aivan ihanien ihmisten kanssa, sekä tutustunut moniin uusiin ihaniin ihmisiin kenen toivoo säilyvän elämässä mukana vielä pitkään. On oikeasti niin iso merkitys kun elämässä on mukana toinen toistaan mahtavampia ihmisiä, jakamassa arjen iloja ja suruja, sekä kuulumassa niihin erityisiinkin hetkiin. 

... Ulkoillut. Ihan vain kävelylenkkejä sekä välillä ihan urheilun kannaltakin otettuja lenkkejä. Maiset ja maastot täällä on niin monipuoliset että yksikin ilta käytiin J:n kanssa pitkä kävelylenkki ihan vain ihastelemassa paikkoja ja nauttimassa kesäisestä illasta. 

... Oppinut tuntemaan itseäni paremmin. Löytämään tarkemmin sitä omaa polkua, ja sitä miksi minä olen juuri minä ja mitä minä olen. Vaikka välillä on tuntunut ettei ole aikaa edes kissaa sanoa, on silti välillä jäänyt aikaa ihan vain omille ajatuksille. Ehkä myös muutamat viime viikkojen tapahtumat ovat nostaneet nämä ajatuksen tasolle ja saanut mut tajuamaan paljon asioita ja sitä miten oonkaan välillä jopa tuhlannut aikaani turhia murehtimiseen sekä turhamaisiin ihmisiin. 

... Nauttinut muistakin kesäruuista välillä ihan yllinkyllinkin. Uudetperunat, grilliruoka kuten maissi, tuore salaatti, sienet, marjat.. Mmmm! 
   
DSC_0345-1

... Varannut tatuointiajan. Jep, eihän siinä ihan hirmu kauaa mennyt. No nyt se on varattuna. Kuva tosin tulee olemaan sen verran suuri että loppuvuoteenhan se aika siirtyi. Nyt kuitenkin olen varma siittä että sen iholleni haluan. Ja siittä sitten lähtee hihatatuoinnin rakentaminen pikkuhiljaa askel askeleelta. En millään malta odottaa, vaikka samalla jo vähän sillain jännitänkin tulevaa! Varmasti aiheesta saatte kuulla vielä kyllästymispisteeseen saakka, hah. 

... Panostanut töihin. Se on vienyt aika paljon "ylimääräisiä" mehuja. Lopussa kuitenkin se tunnettu kiitos on seissyt, ja näin on saanut olla panostuksestaan ihan ylpeä. 

... Viettänyt aivan ihanan perinteistäkin perinteisemmän mökkijuhannuksen samalla tutulla ihanalla porukalla. Jotenkin juhannus ei oo enään juhannus jos perus kaavaa lähetään sörkkimään. Tuo perinne on ollut jo niiin pitkään, ja toivottavasti tulee säilymään vielä paljon pidempään! 

... Pyrkinyt korjaamaan niitä osa-alueita joihin en nykyisessä elämässä ole ollut tyytyväinen. Esimerkiksi itsestä huolehtiminen on noussut ihan uudelle tasolle. Tähän aijon tosin pyrkiä jatkossakin koko ajan paremmin ja paremmin.

DSC_0333-1
Miten teidän kesät on sujunut? :)

8 kommenttia

  1. Ihanat kuvat ja nätti banneri kaikessa yksinkertaisuudessaan! :)

    http://minunvalokuvia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! Kesä on täälläkin kyllä ihan lemppari vuodenaika :)

    http://maistuvaa-arkea.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Todella herkullisia kuvia! Ja muutenkin todella mukava postaus :)

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥