Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

IHANA KESÄPÄIVÄ POWERPARKISSA!

Yhteistyössä: PowerPark

powerpark_6
Snapchat- ja Instagram-seuraajat jo tietävätkin, että tuossa jokunen aika sitten, me vietettiin Jennin kanssa aivan huikea huvipuistopäivä PowerParkissa. Viime kerrasta alkoi olla jo se reipas kymmenen vuotta, niin oli jo aikakin käydä tsekkaamassa minkälaiseksi paikka on muuttunut. Koska silloin PowerPark oli ehdottomasti mun suosikki huvipuisto, ja tämä käyntikerta vahvisti sen, että niin se on myös jatkossa. Meille osui aivan täydellinen kesäpäivä. Ei pilvenhattaraakaan missään, ja lämpöä riitti. Väkeä ei kuitenkaan ollut yhtään liikaa, koska oikeastaan mihinkään laitteeseen ei kauaa tarvinnut jonottaa. Me aloitettiin meidän huvipuistopäivä milläs muullakaan, kuin Giant Wheel - maailmanpyörällä! Mä oon aina tykännyt niistä ihan hurjasti, mutta en itseasiassa edes kuollaksenikaan muista, koska viimeksi sellaiseen olisin päässyt istumaan. Nyt onneksi sekin korjaantui. Samalla täytettiin maailmanpyöräkiintiötä vähän jo tulevaisuudenkin kannalta, ja käytiin siinä ainakin kolmen kertaa. Sieltä oli ihan hurjan kiva ihailla maisemia ja huvipuistoaluetta ilmasta käsin. 

powerpark_7 powerpark_9 powerpark_8 powerpark_29 powerpark_26 powerpark_24 powerpark_20 powerpark_16
powerpark-1
powerpark_30
Mä tykkään PowerParkista ehdottomasti eniten kokonaisuuden takia. Mutta kyllä mun täytyy sanoa, että iso syy on myös se, että heidän monipuoliset huvilaitteensa iskevät muhun eniten Suomen huvipuistoista. En oo koskaan sen isommin innostunut niistä kaikkein hurjimmista laitteista. Ja mun mielestä PowerParkissa on niitä toiseksi hurjimpia just sopivasti. Laitteista mun lemppareimmat oli ehdottomasti puuvuoristorata Thunderbird ja hurjempi vuoristorata Cobra. Cobraan mä vähän pitkin hampain suostuin, ja täytyy todeta, että se ei ollutkaan ihan kuramahojen vehje. Inasen taisi muhunkin huono-olo sen jälkeen iskeä. Se on siis tosiaan vuoristorata, joka menee ensiksi radan loppuun etuperin, ja sitten peruuttaa takaisin lähtöruutuun. Se etuperin osio oli vielä ihan lastenleikkiä, mutta voi jumpe, siitä peruutusvaiheesta ei "ihan" voi sanoa samaa. Testattiin myös kauden 2013 uutuuslaite Kwai River, jossa meno olikin sitten astetta märempää. Se on siis tosiaan vesivuoristorata, ja tähän saakka Särkänniemen Tukkijoki on ollut vesilaitteista se ehdoton ykkönen, niin täytyy kyllä sanoa, että Kwai River kiilasi senkin ohi! Laite puolelta löytyy Cobran lisäksi muitakin hurjia versioita, mihin me tosin jätettiin ihan suosiolla menemättä. Vaikka lapsena pää ja maha kesti ties minkälaista kieputusta ja keinutusta, niin ei tuo vanhuus tulee ikävä kyllä yksin. 

Yksi todella iso plussa täytyy myös antaa siitä, ettei paikkaa ole täytetty kaikenmaailman ylihintaista krääsää myyvillä kojuilla ja putiikeilla, kuten vaikka Särkänniemen kanssa on käynyt. Toki täältäkin niitä löytyy, mutta mun makuun ei kuitenkaan liikaa. Varsinkin just lapsiperheitä ajatellen se on hyvä, kun ei ihan joka kulman takaa puske esiin myymälää täynnä lasten haluamia leluja ja pelejä. 

powerpark_12 powerpark_32 powerpark-2 powerpark_10 powerpark_14 powerpark_23 powerpark_17 powerpark_18 powerpark_5 powerpark_4 Mulla ei PowerParkista ole kokemusta muusta, kuin huvipuiston puolelta, mutta tosi monet tutut ja kaverit on kehuneet alueen muitakin palveluita, joita löytyykin sitten tosi monipuolisesti. Ihan huvipuiston vierestä löytyy mm. siis tosi kivan näköinen hotellialue, karting-rata (sisä & ulko), minigolfia ja elokuvateatteri. Eli tekemistä riittää aivan varmasti useammaksi päiväksi. Meillä tosin Jennin kanssa matka jatkui huvitteluiden jälkeen kohti Vaasaa, mutta ehdottomasti tuolla tekisi joskus mieli ihan yöpyäkin. Voin siis todellakin suositella PowerParkkia. Vaikka se sijaitseekin keskellä ei mitään, niin sieltä löytyy kyllä tekemistä ihan kaikille. Tai vaikkei muut aktiviteetit kiinnostaisikaan, on huvipuistoalue mun mielestä ihan Suomen ykkönen, ja käymisen arvoinen paikka. Se oli ja lapsena mun suosikki, eikä mikään ole vieläkään muuttunut. Eli huvipuisto palvelee hyvin niin lapsia, kuin aikuisiakin. 

Hurja kiitos PowerParkille rannekkeista ja aivan täydellisestä kesäisestä huvipuistopäivästä! ♥

16 kommenttia

  1. Oli pakko näin työntekijänä tulla lukemaan heti samantien tää postaus :D Upeita ja ihanan kesäisiä kuvia oot ottanut ♥ Bongasin itsenikin yhestä kuvasta ;) Puuvuoristorata on munkin ehdoton lemppari ja samoin tykkään Typhoonista tosi paljon! Tosi kiva kuulla, että teillä oli kiva päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä! Mä oon varmaan kulkenut laput silmillä ja muokannutkin kuvat laput silmillä, kun en mä oo onnistunut sua bongaamaan missään kohtaa :D

      Poista
    2. Oon tossa yheksännessä kuvassa :D En itekään nähny sua, vaikka muistinkin tuona päivänä, että oot tulossa puistoon, tosin en ihan koko aikaa ehtinykään kattoa ohikulkevia ihmisiä, kun piti seurata laitetta :D

      Poista
    3. No niimpäs ootkin! Hitto mä unohdin sut kans silloin ihan kokonaan, olis muuten voinut tulla moikkaamaan! :-) ehkä se on ihan hyvä joo katsoa välillä myös niitä laitteita, eikä pelkästään ohi kulkevia ihmisiä :D

      Poista
  2. Onpan ihanan värikkäitä kuvia ja tosi kivan kuuloinen päivä ollut teillä! :) ite en oo koskaan Powerparkissa käynyt, mut mieli kyllä tekis joskus mennä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti joskus meet! Todellakin on käymisen arvoinen paikka :-)

      Poista
  3. Ihania kuvia : ) Mulle ehdottomasti mieluisin tää lähi-lintsi mutta ois kiva jossain huvipuistossa käyä vähän fiilistelemässä kesän aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintsi on kans kiva! Mutta Power Park on vielä astetta kivempi! :)

      Poista
  4. Mulla on jäänyt Powerpark kokonaan kokematta, mutta jospa tytön kasvaessa hänen varjollaan pääsisi itsekin sinne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta siinä on hyvä syy tulevaisuudessa lähteä sitten yhtenä PowerParkkiin! :) Se on oikeasti käymisen arvoinen paikka! <3

      Poista
  5. No wau mitä kuvia oot ottanut! aivan ihania. Itse en ole tuolla käynyt, ehkä sitten kun lapset on vähän isompia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida! :) Ehdottomasti lasten kanssa käymisen arvoinen paikka!

      Poista
  6. Ihanan virkeet kuvat! Oon ite käynyt Powerparkissa varmaan kanssa sen 10 vuotta sitten viimeksi eikä hinkua kyllä ole hirveesti takaisin - en silloinkaan käynyt laitteissa koska jänishousu. :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan :D Emmääkään kykene kaikista hurjimpiin menemään, mutta ne toiseksi hurjimmat on kyllä päästävä käymään :-)

      Poista
  7. Ihanat kesäiset kuvat. Olen itse käynyt vain kerran powerparkissa ja ajelimme cartingautoilla. Huvipuisto on jäänyt vielä kokematta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten sun pitää vielä kyllä käydä tutustumassa huvipuistoon, se on oikeasti käymisen arvoinen paikka! :)

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥