ASUNTOMESSUT 2019 KOUVOLA

asuntomessut_25 asuntomessut_4
Tänä vuonna asuntomessut olivat omalla kohdalla ihan erilaisessa roolissa, mä nimittäin olin töissä siellä. En suinkaan koko messuja, mutta kuitenkin yhteensä 6 kokonaista päivää. Kahdessa 3 päivän setissä. Mä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt kyseisillä messuilla, vaikka monena vuonna käynti mielessä onkin ollut. Mulla ei siis ole mitään vertailu kohdetta näissä mun fiiliksissä ja ajatuksissa. Työn puolesta tuli kuitenkin monen kävijän kanssa juteltua, ja moni oli sitä mieltä, että messut oli paljon pliisummat mitä aikaisempina vuosina. Noh, meidänkin kohteen vieressä oli ainakin kaksi tyhjää myymätöntä tonttia, joka mun mielestä vahvistaa tätä kyllä. Mutta, vaikkei taso ilmeisesti ollutkaan yhtä hyvä, mitä muutamana aikaisempana vuotena, kyllä sieltä uusia ideoita ja fiiliksiä taas käteenkin jäi. Mulle rakentaminen nyt ei ole ajankohtaista vielä ainakaan muutamaan vuoteen, niin lähinnä sisustuksen perässä mä kohteet pikaisesti vilkaisin läpi. 

Sisustuksista löytyikin sitten paljon kaikenlaista. Mitään ihan hirveän persoonallista ei oltu lähdetty juurikaan hakemaan, vaan aika sellaisella nyt pinnalla olevalla linjalla oli moni kohde mennyt. Erityisesti mä tykkäsin, että sen pitkään kestäneen valkoinen/harmaa kombon tilalle ja sen rinnalle oli alettu tuoda paljon maan läheisiä sävyjä ja puun eri sävyjä. Sekä myös väripilkkuja. Myöskin se sellainen todella pelkistetty tyyli oli alkanut vaihtumaan vähän yksityiskohtaisempaan linjaan.

Pikaisella kohteiden läpi käymisellä mä räpsin muutamia kuvia mun lempparijutuista, lähinnä juurikin sisustus/kalustus puolesta, joita halusin nyt jakaa myös tänne teille! Ens vuonna täytyy kokea messut ehdottomasti paremmalla ajalla, ja kiertää kohteet rauhassa. 

asuntomessut_9-side
asuntomessut_23-side asuntomessut_24 asuntomessut_21-side asuntomessut_20-side asuntomessut_16 asuntomessut_17-side asuntomessut_11-side asuntomessut_14-side asuntomessut_2 asuntomessut_7-side asuntomessut_5-side
Kohteista mun ehdoton lemppari oli Kohde 22, Sievitalo Unto. Monessa muussa kohteessa oli jotain kivaa ja sitten lähes jotain kamalaa omaan makuun verraten, mutta tässä Untossa oli mun makuun oikeastaan kaikki kohdallaan. Niin sisustus, kalustus kuin myös pohjaratkaisu ja talon arkkitehtuuri. Kokonaisuus toimi siis oikein kivasti.

Messuilta jäi siis oikein hyvä fiilis ja ehdoton kipinä päästä ensi vuonna uudestaan Tuusulan messuille! Kävitkö sä messuilla tänä vuonna, ja jos kävit, mitä tykkäsit? 

4 kommenttia

  1. olisin kyl halunnut päästä tuonne messuille kun oon käynyt varmaan viitenä vuotena aiemmin mut nyt se vaan jotenkin unohtui tältä kesää! Ehkä sit ens kesänä sinne Tuusulaan :) Toi on varmaan ollut ihan kiva kokemus olla töissä tuolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kiva kokemus! :) Tuusulaan on taas tulossa paljon kaikkea kivaa, joten sinne kannattaa kyllä suunnata!

      Poista
  2. Ensivuoden puolella sitten kun ne on täällä meilläpäin! Sitten käytävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Näistä saa aina niin paljon uusia ideoita ja ajatuksia :-)

      Poista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 24 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D7100 + Sigma 30mm 1:1.4 & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!