Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

MISSÄ PANOSTAN JA MISSÄ PIHISTÄN

asu_tampere_9
Raha. Asia, mistä olen monesti halunnutkin teille kirjoitella. Se vaan tuntuu olevan sanana niin vahva, ja paljon monenlaisia tunteita herättävä, etten vielä ole oikein uskaltanut aukaista asiasta sanaista arkkuani. Meillä kaikilla kun tuntuu myös olevan hieman erilainen käsitys rahasta, ja rahan käytöstä. Postaus herättäisi silloin myös varmasti paljon erilaisia tunteita ja ajatuksia. Siksi vielä toistaiseksi saa arkun kansi pysyä kiinni lähes kokonaan. Halusin kuitenkin hieman raottaa sitä teille tämän Panosta & Pihistä -postauksen myötä. Oon nähnyt näitä monissa blogeissa viimeisten kuukausien aikana, ja se on samalla laittanut pohtimaan omaakin rahankäyttöä taas vähän eri vinkkelistä. Ensiksi tein listan vain ihan itselleni (ja koska rakastan tehdä kaikenmaailman listauksia erilaisista asioista..) mihin minä panostan, ja missä minä sitten taas pihistän. Sitten ajattelin, että eipä siinä mitään salattavaa ole, joten miksi en jakaisi sitä teillekin! 

asu_tampere_5 näissä_2
Asusteet. Erityisesti laukut. Mutta myös esimerkiksi huivit ja kellot on sellaisia, mihin tulee paljonkin panostettua. Kenkiinkin myös jonkin verran. Mulla asusteet on vähänkuin pukeutumisen kulmakivi. Kokoan yleensä koko asun yhden ja tietyn asusteen ympärille. Laukkuihin olen hurahtanut jo vuosia sitten. Kaitpa se rakkaus kauniita laukkuja kohtaan on vain niin suuri, ettei niihin panostaminen tunnu omasta mielestä kauhealta. Varsinkin, kun yleensä tulee aika pitkään harkittua uutta yksilöä. Sekä itse tykkään paljon myös ajattomuudesta, jolloin jos oma maku joskus muuttuu, pääsee laukusta helposti eroonkin.

Astiat. Tätä en oo koskaan tullut edes ajatelleeksi, mutta kaikki meidän astiat, pannut kattilat yms muut härpäkkeet on just jotain Arabiaa/Iittalaa tai Marimekkoa. Silloin kun J muutti tänne, se meinasi tuoda mukanaan jotain Ikean hirvityksiä, mutta mä en suostunut. Mulla kuitenkin oli jo olemassa lähes täydet astiastot. Myöhemmin hänkin on todennut sen olleen vain hyvä asia, että mä pidin pääni. Tää liittyy osittain myös alempana tulevana Koti kohtaan, mutta mulle vaan on tärkeää kauniit ja yhteen sopivat astiat. Ne on kuitenkin jokapäiväisessä käytössä.

Tietokone, puhelin, kamera ja muu elektroniikka. Mua kutsutaan usein meidän perheen/suvun tekniikkavelhoksi. Oon varmaan sitten aina ollut jonkinverran kiinnostunut tietokoneista yms, koska jotenkin niiden käyttö ja ongelmien selvittelyt tulee multa nykyään ihan luonnostaan. En todellakaan väitä, että mä tietäisin niistä kaikista kaiken, mutta kuitenkin yllättävän paljon siihen nähden, että oon 23 vuotias nainen. Sitä kautta on sitten varmasti tullut myös se halu panostaa niihin. Ei mua hirvitä laittaa esimerkiksi sitä kahta tonnia tietokoneeseen, minkä kolme vuotta sitten laitoin. Koska kirjoitan edelleen tällä samalla koneella, ilman mitään ongelmia. Ei tämä nyt ihan uudenveroinen ole, mutta sanotaanko, että 95% on. Meillä menee itseasiassa J:n kanssa hyvin yhteen, kun mä hoidan panostuksen tietotekniikkaan yms vastaavaan, ja hän sitten taas TV ja äänipuoleen.

Matkustelu. Vaikken ole (vielä!!!) kerennyt hirveästi matkustella, oon panostanut niihin matkoihin silti aina. Ja näin tulen tekemään aivan varmasti myös jatkossa. Tässä esimerkiksi kesän ja syksyn tulevia reissuja suunnitellessa, olen erityisesti huomannut, kuinka tärkeää laatu mulle on matkustamisessa. Mua ei todellakaan sais ulkomailla majoittumaan mihinkään hostelliin tai muutaman tähden paikkaan, vaikka säästäisin sillä kuinka ja paljon. Tää taso pätee itseasiassa myös ihan kotimaassakin. Ei mua täälläkään saa ihan mihin tahansa hotelliin majoittumaan. Olen myös matkustelussa valmis maksamaan helppoudesta.

Terveys. Erittäin tärkeä asia. Suoraan sanottuna, en voi käsittää sitä, mitenkä niin moni tinkii tästä. On se varmasti komiaa saada ne muutamat ylimääräiset pennoset sinne hauta-arkkuun sitten mukaan, kun tarpeeksi paljon pihistetään tässä asiassa. No okei, aika karkea esimerkki. Mutta tosiaan, itse tulee panostettua. Kunnalliseen hammaslääkäriin en enää jalallanikaan astu. Enkä mieluusti ihan terveyskeskuksenkaan puolelle.

Huulipunat. Tähän mä oon hurahtanut ihan vasta viimeaikoina. Mun perus arkeen ei kuulu meikkaus lainkaan, paitsi. Nykyään tulee kyllä käytettyä huulipunia aika useinkin! Ja tässä on pakko todeta, että kyllä vaan, kun edes pikkuisen panostaa laatuun, saa niin paljon enemmän rahoilleen vastinetta.

Koti. Mulle on aivan äärettömän tärkeää, että koti on ihana ja viihtyisä paikka. Tää nykyinen koti on snadisti liian pieni, mutta tässä on sitten taas niiiin monta muuta asiaa todella hyvin, ettei tästä vielä ainakaan lähdetä mihinkään. Plus, tässä tilanteessa ei olis mitään järkeä lähteä, kun seuraava olis kuitenkin vielä hetken aikaa vuokra-asunto, niin mielummin tästä lähtee sitten tulevaisuudessa sinne ihan omaan kotiin.

Asiat mistä haaveilen ja olen haaveillut. Kuulostaa hassulta, mutta halusin silti nostaa tämän tähän. Esimerkiksi, mä haaveilen tällä hetkellä aivan älyttömän paljon koirasta. Tilanne ei sellaista vielä salli, mutta haluan olla niin mahdollisimman valmis, kuin vain voi olla, kun pienen karvaisen perheenjäsenen aika koittaa. Lisäksi tiedän, että koska olen haaveillut siitä niin pitkään ja hartaasti, tulen siihenkin varmasti panostamaan myös paljon. 


Lukaisin läpi myös muun muassa Fiksukuluttajan säästövinkki-artikkelin ja siinä oli hyvää asiaa siitä, miten säästämisessä kannattaa keskittyä isoihin linjoihin ja priorisoida itselle tärkeitä asioita.


asu_tampere_4 näissä_3Arkivaatteet. Mun perus vaatteet, kuten esimerkiksi paidat ja farkut on useimmiten ihan perus ketjuliikkeistä, kuten esim Vero Moda, Only, Vila, Zara yms. Vaikka voin helposti laittaa yhteen asusteeseen monen monta satasta, yksittäisen vaatteen kipuraja menee just jossain satasen kanturoissa. Sekin saa olla jo todella todella loistokas yksilö, että mennään sataseen saakka. 

Ruoka. Tää on nyt vähän siinä ja siinä, et onks tää panostus vai pihistys. Mutta perus kauppareissut mä lasken kyllä pihistyksen puolelle. Hintoja tulee aika tarkastikin vertailtua, ja oon ehkä niistä jopa turhankin hyvin perillä. Nimimerkillä: viime kauppareissulla kiukutti punajuurisalaatin 0,06€ hinnan nousu... Ulkona syömiseen taas sitten tulee panostettua aivan erilailla. Alennuksien perässä en juokse, mutta jos joku -30% tarrallinen tuote nyt sopivasti osuu kohdalle, siinä tapauskessa kyllä hyödynnän sen. Prisman oon todennut edelleen kaikista edullisimmaksi meille. 

Päivittäiset alusvaatteet. En oo koskaan omistanut mitään kalliita alusvaatteita, enkä myöskään koskaan ymmärtänyt niiden viehätystä. Mun alusvaatteet sukat yms on myöskin ihan perus ketjuliikkeistä. 

Kampaaja. Mä käyn kampaajalla aivan äärettömän harvoin. Noh, viime vuonna kävin kerran. Kesäkuussa leikkauttamassa tän isomman muodonmuutoksen. Tänä vuonna kävin taas vähän fiksailemassa, ja tästä onkin itseasiassa tulossa ihan omaa postausta. Mä vaan en oo hiusten kanssa niin tarkka, että pitäis käydä kuukauden välein värjäilemässä. 

Huonekalut. Sohvaa ja sänkyä lukuunottamatta. Aika paljon löytyy tosiaan Ikean ja vastaavien huonekaluja. Todennäköisesti sitten tulevaisuudessa, kun kerrostalo kaksio vaihtuu omakotitaloon, tilanne tulee muuttumaan. Tällä hetkellä oon ihan tyytyväinen näin. Tai oikeastaan tv-taso pitäisi vaihtaa, muttakun sellaista mitä haluan, ei taida olla olemassakaan.. Ja taas siihen en ole valmis hirveän montaa satasta kuitenkaan laittamaan. 

Alkoholi. Tästä mä oon pihistänyt aina. Alkoholia tulee käytettyä todella harvoin. Ja silloinkin todella maltillisesti. Viinejä en juo lainkaan, ja tuskin tulen koskaan juomaankaan. Mä vaan en saa alkoholista mitään irti, että saisin sille rahalle, mitä siihen kuitenkin menee, niin vastinetta. 

Kodin tekstiilit. Ei mulla oo mitään kalliita pyyhkeitä tai lakanoita. Vaan ihan perus H&M ja Finlaysonia esimerkiksi. Muutamat marimekon pussilakanat löytyy, mutta en laske itseasiassa niitäkään vielä kovin panostukseksi. Sitten kun aletaan puhumaan kolminumeroisista summista yksittäiseen pussilakana settiin, sen lasken jo panostamiseksi. Mä oon ollut näihin tosi tyytyväinen, niin en ainakaan tähän mennessä ole nähnyt syytä hankkia sen ihmeellisempiä. 

asu_tampere_8 asu_tampere_6 Jacket Vila | Shirt Vila | Shoes Timberland | Bag Marc By Marc Jacobs
 Jeans Zara | Scarf Cubus | Watch Daniel Wellington*

19 kommenttia

  1. Uij todella kivasti toteutettu postaus! Voisin joskus harkita tällaisen toteuttamista :D Muutamiin kohtiin samaistun :) Jännä miten itsekin panostan just asusteissa kuten laukuissa, kengissä sun muissa, mutta vaatteet tulee ostettua juurikin perus ketjuliikkeistä. Takeissa kuitenkin panostan sillä yleensä tilaan ne mittatilauksena, joskus toki löydän ihanan takin ihan perus liikkeestä ja se tulee hankittua :) Oon huomannut että persoonallisimmat vaatekappaleet (mistä itse pidän paljon) löytyy just joistain tosi halvoista liikkeistä esimerkiksi ulkomailla ollessa ja tykkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! :) Ehdottomasti säkin toteutat tämän! Varsinkin jos ollaan osasta samaa mieltä. Mä en tajunnut tähän laittaa, mutta kyllä mäkin jonkin verran panostan takkeihin, mutta en kuitenkaan ihan noin paljon kuin sinä :D

      Poista
  2. Siis ollaan tosi samoilla linjoilla! :) Panostan kans ihan näihin samoihin juttuihin ja pihistän kans melkein noissa kaikissa samoissa kuin säkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että meillä nää kohtaa näin hyvin! :)

      Poista
  3. Nää postaukset on niin kivoja! Täytyy itselläkin tehdä tämmöinen jossakin vaiheessa. Hienoja kuvia sinulla :)

    hannamaarit.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti toteuttamaan myöskin! On ihan fiksuakin välillä ajatella omaa rahankäyttöä syvemmin :)

      Poista
  4. Tosi kiva postaus, näitä on aina mielenkiintoista lukea! :) Olen monissa asioissa samoilla linjoilla sun kanssa!

    VastaaPoista
  5. Hienosti toteutettu postaus! Huvittaa vaan, että vaikka säkin sanot pihistäväs joissain asioissa, on se niin eri asia eri ihmisille! Jos on tasaiset tulot niin esim. se sun satanen arkivaatteesta on varmaan ihan okei. Itse kuitenkin järkytyin siitä, koska kallein ikinä ostamani vaate oli 80 euron talvitakki, haha! :D
    Hassua miten periaatteessa sama asia (pihistäminen, panostaminen jne) voi olla eri tilanteissa oleville ihmisille käytännössä niin eri asia. :D :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :) Tarkemminkuin mietin, niin ei mulla oo kuin ihan muutama yksilö 100€ luokkaa vaatteissa, mutta takkeja menee kyllä useampi yksilö sen yli. Mutta en laskekaan takkeja perus arkivaatteisiin :) Ei mullakaan aina ole ollut tilanne tällainen, elämäntilanteet kun kuitenkin jatkuvasti muuttuu ja kehittyy :)

      Poista
  6. Tosi samoilla linjoilla mäkin menen! Meilläkin on lähes kokonaan Ikea-koti, alkoholia juon ehkä kaksi tai kolme kertaa vuodessa eikä mun syömisetkään paljoa maksa. Mutta sitten taas laukkuihin voisin panostaa enemmänkin ja elektroniikassakin mulla on yleensä niin että kalliimpi parempi heh :D

    www.ellileppiniemi.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meneepäs sitten just samoilla linjoilla! :D

      Poista
  7. Tosi hyvä kirjoitus! Tekisi hyvää meille kaikille pysähtyä miettimään näitä :)

    http://www.lily.fi/blogit/janita-johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja oot ihan oikeassa tuossa miettimisessä! :)

      Poista
  8. Kiva postausidea ja oli hauska lukea mihin panostat ja missä pihistät. Omassa tyylissäni on sekaisin sekä halpisketjujen vaatteita, kalliimpia panostuksia ja myös kirppislöytöjä. Koska kengät ovat suuri heikkouteni niihin olen varmasti eniten panostanut. Jossain vaiheessa minulla oli 180 paria. Nyt en ole enää laskenut. Viime aikoina olen ostanut kenkiä maltillisemmin.

    VastaaPoista
  9. Kiva postaus! Minä panostan huonekaluihin, ruokaan ja urheiluvaatteisiin/lastenvaatteisiin. Kosmetiikkaan taas ei tule panostettua (ripsivärit ja shamppoot ostan marketista).

    VastaaPoista
  10. Olipas kiva postaus. Olen miettinyt kanssa tämän saman aiheen toteuttamista blogissani.

    Vaatteiden suhteen olen sekäkäyttäjä eli minulta löytyy ketjuliikkeiden peruskamaa ja sitten skandinaavista designiä vähän isommalla hintalapulla.

    Satsaan asusteisiin ja koruihin. Pihistän kanssa alusvaatteiden ja sukkien kanssa.

    Kivaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  11. hyviä vinkkejä :)

    Anna/Kello neljän aamukahvi
    https://neljanaamukahvi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Tosi kiva postaus, hyvin toteutettu! Tämä on kanssa ollut mun harkintalistalla ja päätyy varmaan jossain välissä toteutukseen. Mun ongelma vaan on, etten oikein tiedä mistä pihistän 😂 Tähän ehkä vaikuttaa se, että asun vielä toistaiseksi kotona, niin ei tule esim. käytyä itse ruokakaupassa ja muutenkin rahankäyttö on aika erilaista, kuin mitä se todennäköisesti tulee olemaan sitten opiskellessa. Sen takia vähän tätä postausta säästelenkin!

    Mutta oon tosi paljon samoilla linjoilla sun kanssa, panostettua tulee asusteisiin, elektroniikkaan, kotiin sekä astioihin ja matkusteluun. Oon itse vähän kanssa niitä tyyppejä, joka ei ikinä lähtisi mihinkään hostelliin 😅
    Ja siis kodin suhteen, niin en tiedä ketään yhtä hullua kodinvarustelijaa kuin minä. Multa löytyy eri astiastot niin teehetkeen, kakun syöntiin, päivittäiseen syömiseen, juhlia varten, jouluun... Oon tällä hetkellä vähän on/off työsuhteessa Iittalalla ja siis jopa siellä nauretaan mulle ja mun astioille. Myös kaikki pannut on valmiina ja ne on tietenkin Fiskarsia. Huonekalujen suhteen oon sitten semmonen, että tahtoisin panostaa, mutta varmaan osassa jutuista pitää sitten pihistää kun niiden aika on. Tosin paljon täältä jo löytyy varastosta valmiina, mutta isot huonekalut ja lamput vielä puuttuu. Sohva tulee olemaan semmonen, johon oon valmis panostamaan, jos vaan löydän sen mun unelmien sohvan! Kodin tekstiilit on kanssa semmonen mihin tahtoisin panostaa ja mihin ikään kuin puoliksi panostan. Oon nimittäin pyytänyt tekstiilejä aina lahjaksi ja kaapista löytyy yhdet Lexingtonin lakanat ja samaisen merkin pyyhkeitä varmaan neljässä värissä. Rakastan noita lakanoita yli kaiken, mutta en olisi itse valmis niistä täyttä hintaa toistaiseksi maksamaan. Tulevaisuudessa varmasti, mutta en vielä muutamaan vuoteen!

    Vaatteiden suhteen niin takkeihin panostan ja muuten sitten ostelen aika paljon Jack Willsiä ja Abercrombieta. Ne nyt on semmoista ei mikään panostus, mutta ei nyt ihan pihistyskään. Välillä tulee kyllä ostettua arkivaatteita myös arvokkaammilta merkeiltä kuten Karen Millen tai Michael Kors, mutta sitten pitää kyllä olla tosi kiva juttu kyseessä, eikä semmonen "ihan ok" 😄

    Huhhuh, taisi tulla kilometrin mittainen viesti, mutta tykkäsin paljon tästä postauksesta niin jäi paljon sanottavaa!

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥