Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

SWAPPI.FI - HUTIOSTOSTEN UUSI ELÄMÄ

*Postaus on toteutettu yhteistyössä Swappi.fi kanssa.

swappi_fi
Varmasti ainakin suurin osa siellä ruudun toisella puolella pystyy samaistumaan siihen, että joskus on tullut tehtyä jonkin sortin hutiostos vaaterintamalla. Allekirjoittaneella niitä on aikaisemmin tullut ainakin tehtyä useita. Välillä vaan se vaatekappale on niin ihanan-mahtava siellä kaupassa, mutta sitten se vaan kotona jää ja jää. Mulla roikkuu tälläkin hetkellä yksi tällainen paita vaaterekissä, hintalappu paikallaan. Ostin sen jo ainakin reipas vuosi sitten. Silloin pidin sitä ihan mahdottoman ihanana. Noh, jokusen kerran sitä sitten yritin päälleni laittaa, mutta eihän se sitten koskaan päälle päätynyt. Milloin se ei istuntu alaosaan minkä halusin välttämättä laittaa, ja milloin jokin uudempi tai muuten vain kivempi yksilö meni ohi. Mutta eipä sitä raaski normi kirppispöytäänkään kiikuttaa, koska siellä surullisen harva osaa uutta arvostaa, vaikka kuinka olisi kaikki liput ja laput vaatteessa kiinni. Muistaakseni se on maksanut uutena 24,90€. Siitä olisi kirpputorilla haastavaa saada edes puolta tuosta. Siksi olen sen mielummin antanut roikkua tuossa vaatetangossa. Odotellen sitä päivää, kun se yks kaks tuleekin heitettyä päälle (ei, sitä päivää ei enää vuoden jälkeen varmastikaan tule, kunhan huijaan itseäni). Normaaleilla kirpputoreilla se homma on muutenkin mennyt ihan turhan paljon siihen, että kaikki pitäisi saada ilmaiseksi. Esimerkiksi tässä just kerran osui korviini, kun kaks naishenkilöä jutteli mun kirpputoripöydän edessä, että tulevat hakemaan sen kyseisen paidan sitten, kun siellä on puoleen hintaan alelaput. Kyseessä oli 3 euron hintalapulla varustettu paita, joka on kuitenkin uutena ollut sen 29,90 euroa. Eli hinta oli 90% halvempi, mitä uutena. Kunto paidalla oli täysin moitteeton, että siitä ei ollut hommassa kyse. 

Nyt kuitenkin on VIHDOIN olemassa paikka tällaisille kaappiin ja vaaterekkiin unohtuneille upeille ja uudenveroisille yksilöille. Eli haluan jo nyt painottaa sitä, että tuotteen täytyy olla hyvässä kunnossa, jotta se kelpaa tähän kyseiseen paikkaan. Tahroja, reikiä, pikkuvikoja ja nuhjuisuutta ei katsota läpisormien.

swappi_fi_2

Kyseessä on Kirpputori Swapin yhteydessä toimiva SWAPPI.FI - secondhand- myymälä. Sinulla on kaksi tapaa päästä tuotteestasi eroon heidän kauttaan. 

1. Voit myydä tuotteesi heille. He maksavat sinulle 40-60% siitä hinnasta, millä he uskovat saavansa tuotteen kaupaksi. Arvioituun hintaan vaikuttaa luonnollisesti tuotteen merkki ja kunto. Hinnoittelijat ovat alan ammattilaisia. He työskentelevät päivästä toiseen kirpputorivaatteiden ja asusteiden kanssa, ja tuntevat hintatason. Swappi.fi kautta fiksuinta on myydä niitä hieman arvokkaampia merkkejä. Esim vaikka just joku Gant, Michael Kors, DKNY, Adidas jne. Eli sellaisia, mitä et normaalissa kirpputoripöydässä saa myytyä, kuin puoli-ilmaiseksi eteenpäin antamalla. Heillä on myös merkkilista, eli esim niitä perus H&M yms yksilöitä he eivät myyntiin oikeastaan edes huoli.  Paitsi jos tuote on laput paikallaan ja oikeasti nykypäiväinen ja varmasti käyttämättä. Eli poikkeuksiakin merkkien suhteen tehdään. Merkkilista löytyy heidän sivuiltansa. Mutta merkkiäkin tärkemäpi heille on tosiaan vaatteen tai asusteen kunto. 

2. Voit myydä tuotteesi provisio myynnillä. Jolloin sinulle tilitetään 50% tuotteen myyntihinnasta, kun tuote on myyty. Myyntiajat vaihtelet 1-2 kuukauden välillä. Tässä saat myös tietysti itse vaikuttaa tuotteesi myyntihintaan. Swappi kuitenkin tarkastaa kaikki hinnat, ja keskustelee niistä kanssasi, jos ne ovat heidän mielestään pielessä. 

Tavaroita voi siis kerralla viedä useammankin. Myyjät tarkistavat kaikki tuomasi tavarat, ja jos jokin ei istu heidän valikoimaansa, kontaktoivat he sitten sinut ja saat tuotteen takaisin. 

swappi_fi_1
Mä näen tän homman myös tosi kivana juttuna ostajan näkökulmasta! Koska mua on ainakin henkilökohtaisesti alkanut enemmän ja vähemmän tökkimään Facebookkien kirpputoreilta ostaminen. Aina saat pelätä saapuuko tuote sulle koskaan, ja sitäkin enemmän missä kunnossa. Mä olen esimerkiksi ostanut yhden ryhmän ylläpitäjältä muutaman kerran vaatteita, vielä aika suolaisella hinnalla, ja osa niistä oli aivan roskiskamaa kun ne mulle saapuivat. No kenelles menet siinä kohtaa asiasta avautumaan, etpä kenellekään. Nyt on vihdoin olemassa sellainen paikka, johon voi mennä paikan päälle tutkimaan, että jaahas, mitäs kivaa siellä tällä kertaa on. Myös se, että he pitävät tiukasti kiinni tuotteiden laadusta ja kunnosta on älyttömän hyvä asia. Ei tarvitse raahautua paikan päälle turhaan, todetakseen kuinka huonokuntoista tavaraa onkaan myynnissä. Vaan tuotteen kuntoon voi aina luottaa!

Swappi.fi löytyy tosiaan Tampereelta Hervannasta Kirpputori Swapin yhteydestä. Eli samalla kertaa kun käy tutustumassa heihin, voi heittää myös kirpparikierroksen. Swapin kirpputorilta mä teen myös aina parhaimmat kirppuotori-löydöt, eli paikka on oikeasti kyllä käymisen arvoinen kokonaisuudessaan! 

2 kommenttia

  1. Swap-kirppari on ihana ja suosittelen Hervannan asukkina myös keskustasta ja muualta ihmisiä tulemaan katsomaan :) Tuo uusi swappi.fi on myös tosi kiva, olen käynyt jo hypistelemässä siellä vaatteita, vaikka yritän nyt olla ostamatta vaatteita. Myös varmaan kiva kirpparikammoiselle sellaisena välilaskuna, kun noita vaatteita ei ole paljon käytetty. Lisäksi Swapin naapurissa on myös tosi kiva Pelastusarmeijan kirpputori :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Swap on kyllä kirpputoreista munkin ehdoton lemppari! :)

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥