Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

SUOSIKKI RAITAPÖKSYT

DSC_6819-2 DSC_6855-2 MAANANTAI. Itseasiassa samalla myös heinäkuun ensimmäinen sellainen. Hullua miten nopeasti kesä onkaan taas kerran mennyt. Tai eihän se vielä mihinkään ole loppunut, mutta siis kuitenkin. Onneksi on vielä paljon kaikkea kivaa edessä ja tiedossa. Mutta nyt, pitkästä aikaa asukuvajuttuja teille tänne! 
Nää Zaran raitapöksyt on yksi mun kaikkien aikojen parhaista kirppislöydöistä. Bongasin nämä facebookin kirppikseltä muutama vuosi sitten. Käyttämättöminä laput paikallaan ja murto-osalla hintalapun hinnasta. Joskus sitä vain tulee facebookiakin selattua just eikä melkein oikeaan aikaan. Oli meinaa "muutama" jonossa mun jälkeen näissä pöksyissä. Eihän se mikään ihme tosiaan ole, onhan nämä aivan ihanat! Yhdet omat lemppari kesäpöksyt. Näiden myötä itseasiassa innostus tällaisiin rennompiin housuihin roihahti oikein kunnolla. Mutta kyllä nää on silti ne ykkös versiot, jotka kaapista useimmiten tulee kaivettua jalkaan. Nää on värinsä puolesta myös tosi kivat, koska nää toimii sekä mustan että valkoisen kanssa, tässä esimerkiksi Monacossa räpsityt kuvat joissa housut on yhdistetty enemmän vaaleaan ja valkoiseen. 

DSC_6890-2DSC_6875-3 Raitapöksyihin sopi ihanasti kaveriksi tää mun uusi Tory Burchin laukku, jonka bongasin Cottonilta alku kesästä. Super pitkään mulla oli etsinnässä täydellinen musta laukku, ja mistäs muualtakaan se olisi löytynyt kuin yhdestä mun suosikkiliikkeestä Tampereelta. Tarkoitus on tässä ihan lähipäivinä esitellä teille tää vähän tarkemmin, joten pysykää kuulolla! 
  DSC_6823-2aa_raitahousut DSC_6834-2
Top SELECTED FEMME
Sunglasses MICHAEL KORS
Bag TORY BURCH/COTTON*
Paperbag Pants ZARA
Watch MICHAEL KORS
Shoes H&M

10 kommenttia

  1. Noi sun byysat on kyllä ihan super upeat :)

    VastaaPoista
  2. Nätti pökät kyllä. Nuo on jotenkin merellisen oloiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merellinen fiilis tulee varmasti väri yhdistelmästä :)

      Poista
  3. Kivat pöksyt! Hyvin sopii sekä tumma että vaalea ylöosa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä toimii molemmat yhdistelmät! :)

      Poista
  4. Aivan ihanat, mäkin haluan tuollaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä!! Ihmekös, jos säkin tahdot siis samanlaiset :p

      Poista
  5. Ihanat on, ku itekki osais käyttää tommosia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ajattelin ennen noin!! Nyt en vois elää ilman tän tyyppisiä housuja! :D

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥