Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

IN & OUT PART. 12

Mulla on koneella sellainen IN/OUT kansio, johon mä kerään matskua aina sitä mukaa kun huomaan ihastuneeni tai vihastuneeni johonkin juttuun. Ja nythän sinne sitten taas oli kertynyt tavaraa sen verran, että olisi aika julkaista uutta tän sarjan postausta. Vuodesta toiseen nämä postaukset kerää tosi paljon katselukertoja joten selkeästi te tykkäätte näistä. Vaikkakin mä lähes joka postauksessa listaan OUT puolelle jotain sellaista, mikä monella kollegalla tuntuu olevan visusti IN puolella. Mikäli sua kiinnostaa aikaisemmat postaukset, tästä klikkaamalla aukeaa taas näkymä kaikkiin sarjan vanhoihin postauksiin! Kannattaa lukea tää postaus taas loppuun saakka, nimittäin OUT puolelta löytyy taas muutama juttu jossa tunnun olevan monen kanssa eri mieltä.

  IN_1in_out_2-1 Villakangastakit on mulla ollut suosikkeja jo vuosia, mutta erityisesti nyt olen iskenyt silmäni näihin pidempiin versioihin. Jotenkin en oo koskaan aikaisemmin innostunut juurikaan yli polven tulevista talvitakeista, mutta tällainen kyllä toimisi pidempänä. Erityisesti tuo vihreänharmaa takki olis mun mieleen just tuolla pituudella! Tai sitten toki klassikko kamelinvärinen toimisi myös todella kivasti pitkänä. 
   in_out_3-1Persikan väriset hiukset on taas yksi uusi pakkomielle jonka oon mennyt päässäni kehittämään. Jos niistä pystyisi palaamaan blondiin sormia napsauttamalla ilman värinpoistoja ynnä muita kivoja toimenpiteitä, mulla olisi nämä jo. Mutta, mua hirvittää se vaiva päästä takaisin blondiksi. Mä en oo mikään kampaajanpenkin suurkuluttaja, vaan tykkään pitää kampaajalla käyntien välissä aina vähän aikaa. Color Maskilta tosin löytyis just tämä sävy suoravärinä, mutta katsotaan katsotaan uskallanko. Unicos loihti kesän alussa mulle niin ihanan tukan, että senkään takia en tiedä uskallanko testata tätä. Mutta saahan sitä kuitenkin aina haaveilla! 
  in_out_6-1Täydellinen farkkumekko on jo hetken aikaa ollut etsinnässä. Myös tuollainen lappuhaalari mekko olis farkkuisena tosi ihana. Sovitin itseasiassa just tänään sellaista Mangolla, mutta se ei istunut mulle. Eli metsästys jatkuu edelleen. Toki tuollainen "kauluspaitamekko" olis farkkuisena myös tosi jees, mutta kaikki yksilöt mitä oon löytänyt niin aina niissä on ollut se jokin miksi ne ei sitten ole lähteneet kuitenkaan mukaan. 

OUT_1 in_out_1_1 Vastarannankiiski täällä taas hyvää päivää, mä en nimittäin voi sietää näitä monien rakastamia pyöräilyshortseja. Toki ne toimii just jonkun tosi lyhyen hameen alla, ja varmasti oikein hyvin siellä pyörän selässä, mutta muuten niin hrrrr. Siis mun mielestä tää villitys on ihan verrattavissa siihen, et vaikka fudisnappulakengät tulis yks kaks muotiin, tai nyrkkeilyhanskat. Oikeasti ajattelen näin. :D Nää kuuluu urheiluun ja eriyisesti pyöräilyyn, ei jakkutakin kanssa yhdistettynä. 
  in_out_4-1Värikkäistä farkuista mulle tulee jonkin sortin teiniaikavibat. Silloin itseltänikin löytyi oikein kunnon keltaiset farkut. Sekä viininpunaiset. Niiden jälkeen en muista omistaneeni yksiäkään värillisiä farkkuja. Mun mielestä farkut farkunsävyissä ja muut housut sitten värissä kuin värissä. En edes sen tarkemmin osaa selittää mikä tässä yhdistelmässä niin tökkii, ehkä se on vaan niin vahva se teiniviba. 
  in_out_5-1No mutta tässäkin asiassa mä olen hurjan monen kanssa eri mieltä. Mä en omista Filalta mitään, enkä todennäköisesti tulekaan omistamaan. Nuo hurjan suosion saaneet kengät (mille on varmaan joku oikea nimikin?) on mun mielestä aivan järkyttävät. Enkä oikein edes ymmärrä itseäni, että miksi, koska eipä noi nyt niiiin hirveästi Air Maxeista eroa. Mutta kuitenkin, en tykkää yhtään. Fila nyt tosin tuntuu olevan huomattavan paljon suositumpi yläasteikäisten keskuudessa, ehkä senkään takia mä en osaa lämmetä tälle. 

14 kommenttia

  1. Muuten aikalailla samaa mieltä, mäkään en fiilaa Filan kenkii mut on mul yks sellanen filan erikoinen huppari, sekin vain sentakia että ei oo sellanen perus. Mut super kivasti toteutettu postaus! 💜

    ps. aika monta "jaksoo" tästä aiheesta oot jaksanu tehä! Wau!

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vuosien myötä tätä on useampi tullut väsättyä :-) Kiva kuulla, että toteutus on sun mieleen!

      Poista
  2. Hyviä suosikkeja ja inhokkeja tässä, mä myös haluaisin nimenomaan villakangastakin, mutta tyköistuvana ja käännettävällä kauluksella. Olen jo kaksi vuotta etsinyt uutta lempparia ja elänyt täysin ilman villakangastakkia. Semmosen kyllä tarvitsisi ehdottomasti :)

    www.kosmetiikkakatri.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellinen villakangastakki piilottelee siis muiltakin kuin vain multa :D Toivotaan jos tänä syksynä molemmat löytäisi sen! :)

      Poista
  3. mä tykkään kyllä värillisistä farkuista :)

    https://neljanaamukahvi.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on just huippua kun makuja on niin monia! :)

      Poista
  4. Aika lailla samoja mielipiteitä myös minulla. Oikeastaan ainostaan värilliset farkut on mun mielestä ok ja Filasta ei varsinaista mielipidettä ole mihinkään suuntaan.

    http://www.niinapaju.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että osa fiiliksistä osuu samaan ja osa ei! :) Niin me ollaan kaikki erilaisia :)

      Poista
  5. Itse taas olen sitä mieltä, ettei ole olemassa in ja out juttuja. Tosin ajattelen myös, että tylsyys ja värittömyys olisi jo aika out ja varsinkin täällä pimeässä suomessa, jonka talvi ja syksy on todella raksas monille, värit tulisivat tarpeen. Ei meinaan riitä valolamput vaan värit stimuloi meidän mielialoja ja auttaa väsymykseen sekä myös masentuneisuuteen. Ei värit paranna mutta stimuloi aivoja tehokkaasti.
    Vaatteista on tullut kovin vakava asia ja se on surullista, sillä vaatteet on iloinen asia ja pitää oppia leikittelemään niillä. Siksi sanon, että out on kaikki tylsät vaatteet, joissa ei ole väriä eikä leikkimielisyyttä.

    VastaaPoista
  6. Itselläni kaikki samat out-osiossa! Varsinkin pyöräilyshortsit ovat sellaiset, mitä en vain pysty ymmärtämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaessa näitä tuntuu et OUT puoli on aina sellainen missä olen kaikkien kanssa eri mieltä, mutta ihana kun näin ei näytä kuitenkaan olevan! :D

      Poista
  7. Aika lailla samoilla linjoilla mennään! pyöräilyshortsit ovat minulle kertakaikkiaan out ja Filan lenkkareista en ole koskaan tykännyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että meilläkin on monta samaa ajatusta näistä :)

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥