
Koko musta. Asu, jossa olen vuosien myötä alkanut viihtymään enemmän ja enemmän. Jos 18 -vuotiaan Hennan olisi käsketty pukeutua koko mustaan asuun, ei olisi tapahtunut ikinä. En tainnut tuolloin omistaa yksiäkään mustia farkkuja/housuja. Takki ja pari laukkua oli tyyliin ainoat mustat vaatekappaleet mulla. Mutta niin vaan se maku on vuosien varrella muuttunut, ja mustasta on tullut yksi mun suosikki väri pukeutumisessa. Tykkään edelleen väreistä, siitä ei pääse mihinkään, mutta nykyään myös musta toimii, ihan vaikka näin koko mustana. Silti aika harvoin kuitenkaan ihan näin koko mustaan tulee pukeuduttua, yleensä siinä jokin väripilkku on mukana.

Tää Onlyn musta takki, jonka muutama vuosi sitten netistä tilasin ihan pilkkahintaan (alle 40€!) on tänä talvena ollut ehdottomasti eniten käytetyin takki. Niiin mukava päällä ja lämmin. Ja kuten totesin, musta toimii aina. Hommasin nyt lopputalvena myös pitkään himoitsemani Canada Goosen parkatakin, ja myös siinä päädyin tuttuun ja turvalliseen mustaan. En silti ajatellut luopua tästä takista, koska myös tätä on silti tullut paljon käytettyä.

No sitten nää mun farkut. En mä vaan voi hehkuttaa näitä tarpeeksi. Nää on tosiaan Vero Modan "taika"farkut, eli nää pysyy mustana. Mulla on näitä kolmet, ja käytännössä en käytä juuri muita. Perus sinisiä farkkuja toki joo, mutta niitäkin useammin näitä. Oon pessyt nää miljoonasti, ja silti nää pysyy mustana huomattavan paljon paremmin, mitä yhdetkään näiden kilpailijat. Monen eri merkin mustia farkkuja testanneena, ei yhdetkään ole pärjännyt näille, ei läheskään. Kaiken kukkuraksi, nää on ihan taivaalliset päällä! Ihan kuin jotkut leggarit olisi jalassa.

Ei kommentteja
Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥
Usein kysyttyä:
Asun Tampereella avopuolisoni ja yhteisen koiramme kleinspitz rotuisen Simban kanssa 2020 valmistuneessa 96 m2 paritalossa. Olen 26 vuotias.
Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D750 + Sigma 50mm f/1.4 Art + Sigma 30mm 1:1.4 Art
Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla, lightroomilla sekä Photoscapella.
instagram: hennatasmoi
Voit seurata blogiani myös facebookin kautta! Linkki löytyy blogin sivupalkista.