Vaikka vuosi 2021 toi mukanaan todella paljon ikäviä juttuja, ja melkein olisin voinut skipata koko vuoden, toi se mukanaan myös jotain todella pörröistä ja ihanaa. Meidän perhe nimittäin kasvoi yhdellä hurmaavalla yksilöllä - Kodalla. Kirjoittelin viime vuonna vastaavan postauksen Simbasta ja hänen rodustaan kleinspitzistä. Nyt ajattelin omistaa vastaavan postauksen Kodalle ja meidän kokemukselle pomeranian rodusta.
Koda on tosiaan rodultaan pomeranian. Hän syntyi heinäkuussa, ja muutti meille syyskuun lopussa. Luonteeltaan hän on hyvin hurmaava, ja ollaan niin onnellisia kun juuri meidän perhe täydentyi hänellä. Nyttenkin hän pötköttää mun kainalossa sohvalla, samalla kun kirjoitan tänne tätä postausta. Hän itseasiassa juuri muutama päivä sitten oppi hyppäämään sohvalle, ja nyt hän ei muualla enää olisikaan kuin tässä sohvalla. Koda on kotoisin Pipperoo:n kennelistä Kirkkonummelta. Hankikoira sivustolla kerrotaan rodusta mm näin:
"Rodun alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaan jotkut yksilöt ovat herkkähaukkuisia. Rotu on erittäin helposti koulutettavissa, älykäs, yhteistyö- ja kontaktinhaluinen. Pomeranian kiintyy erittäin lujasti omiin ihmisiin. Se pysyy yleensä omassa kotipiirissään, eikä ole taipumusta lähteä yksin vaeltelemaan."
Luonteeltaan hän on aivan ihana, vaikkakin hyvin erilainen mitä Simba. Koda on todella leimaantunut meihin, joka onkin tosi tyypillistä molemmille roduille. Eli vessaankin on turha yrittää mennä yksin. Simba sen sijaan ei ole läheskään niin leimautunut, vaikka yleensä myös kleinit ovat sitä kovasti. Koda on myös todella rohkea, mutta ei ainakaan vielä toistaiseksi ole ollut sellainen tyhmän rohkea. Sen myötä hän onkin todella innoissaan aina mukana kaikessa uudessa. Ääntä hänestä lähtee triplasti sen mitä Simbasta, mutta ainakaan hän ei jää pienen kokonsa takia huomaamatta.
Nyt näin vähän vajaa 6kk ikäisenä hän on jo lähes sisäsiisti, osaa kulkea hyvin hihnassa, ja muutamia temppujakin me on opeteltu jo. Hän vain on todella malttamaton, varsinkin jos palkintona on nameja. Siihen on varmaan kaikista eniten jouduttu panostamaan, että ollaan harjoiteltu kärsivällisyyttä.
Silloin kun tehtiin päätös ensimmäisestä koirasta, pohdittiin molempia rotuja hyvänä vaihtoehtona meille. Kleinspitz ja pomeranian on rotuina osittain samanlaiset, mutta tietyt jutut niissä on kuitenkin eroa. Molemmat rodut kuuluu saksanpystykorvaperheeseen, josta pomeranian on tosiaan pienin ja kleinspitz toiseksi pienin. Etsiessämme ensimmäistä koiraa osui aivan ihana kleinspitz kasvattaja kohdalle, jolle oli juuri tulossa pitkästä aikaa pari pentuetta. Ja sieltä meille sitten kotiutui Simba. Simba rakastaa muita koiria ja seuraa tosi paljon, joten heti alusta saakka meille oli selvää, että jossain kohtaa Simba saisi kaverin. Näin viime keväänä aloin etsiä meille sopivaa kasvattajaa ja pentua. Laitoin muutamaan viestiä, ja muutamassa kävimmekin paikan päällä saakka. Yhteydenpito ja toimintamalli yms vain eivät meitä ihan hirveästi vakuuttaneet joten jatkoimme etsimistä. Meille ei kuitenkaan ollut mikään kiire pennun kanssa, vaan halusimme mielummin löytää meille sopivan ja ennen kaikkea hyvän kasvattajan. Varmasti jokaisen rodun kohdalla kasvattajissa on isoja eroja. Siksi todella tärkeä juttu koiran etsinnässä on tutustua kasvattajiin huolella ja sitä kautta myös pennun sukutauluun. Se ei kuitenkaan vaadi ydinfysiikkaa.
Kerran sitten vaihdoimme kuulumisia Simban kasvattajan kanssa, ja kerroin meidän etsivän Simballe kaveria. Hän suositteli Pipperoon kenneliä, ja laitoinkin sinne heti sen puhelun jälkeen viestiä. Sain nopeasti ystävällisen vastauksen, ja tiedon, että pentuja oli juuri syntynyt. Sovittiin tapaaminen, ja siitä se sitten askel askeleelta johti siihen, että nyt meillä asuu aivan mielettömän ihana karvapallo.
Ensimmäinen kohtaaminen meni siis täydellisesti. Oltiin tosi myöhään kotona, niin koirat eivät kauaa kerennyt tutustua toisiinsa kun oli jo aika mennä nukkumaan. Simba nukkuu aina meidän makkarissa jossa on ovi kiinni. Tehtiin ensimmäisenä yönä niin. että Simba ja S nukkuivat yläkerrassa makkarissa, ja minä jäin alakertaan sohvalle Kodan häkin viereen. Ainut joka tuona yönä nukkui, oli Koda. Simba ei rauhoittunut ollenkaan, se halusi ihan väkisin koko ajan Kodan luo. Sen myötä ei S:kään pystynyt nukkumaan. Minäkin kuulin sen metelin alakertaan saakka, joten en myöskään minä nukkunut. Vahdin siis vain Kodan unta. Heti seuraavana päivänä, kun he saivat rauhassa tutustua toisiinsa, oltiin jo kuin oltaisiin oltu aina. Seuraava yökin meni niin, että kaikki neljä nukuttiin tyytyväisinä makuuhuoneessa. Simba ja Koda samassa pedissä sängynvieressä lattialla.
Simbasta myös huomaa sen riemun, kun hänellä on vihdoin kaveri. Kumpikaan ei meillä pomota tai alista toista, vaan ainakin tähän saakka on menty hyvinkin sulassa sovussa. Riemua, riehuntaa ja iloa riittää päivästä toiseen, ja riehumisen lopuksi nukutaan usein samassa kasassa. Meidän täydelliset pojat. 💕
Ei kommentteja
Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥