Viime perjantaina oli J:n valatilaisuus, ja tottahan toki siellä oltiin paikanpäällä tilaisuutta seuraamassa. Mä mietin pitkään kun mittari näytti +1 astetta että heitänkö jalkaan tennarit villasukilla vaiko UGGit, ja takiksi pitkän vai lyhyen toppatakin. Päädyin "kaiken varalta" lämpösempiin vaihtoehtoihin, ja silti mä palelin! Ja en ookkaan pitkään aikaa taas niiin paljon palellutkaan. Toki paikallaan seisoskelu ton valatilaisuuden aikana sen kylmyyden aiheutti.
Tilaisuus oli mulle jo melko tuttu kun tasan vuosi sitten tuli siellä jo oltua sukulaisia seuraamassa. Mutta kyllä se oli ihan eri fiilis olla siellä tyttöystävänä kuin sukulaisena. Nyt sitten samalla selvisi palvelusajan ja samoin mun inttileskeyden pituus, ja niinhän siinä kävi ettei mun tarvikkaan vuoden päiviä odotella! TJ195! Elikkä 9kk nakki sieltä sitten pamahti. Vaihtoehtona sille että se olis kestäny vuoden, eli päiviä olis sata enemmän tää on tosi hyvä juttu.
Oon onnistunut ottaan koko armeija ajan tosi positiivisesti, vaikka aluks se hajotti ihan pirusti ja oli inhottavaa nukkua yksin ja viettää enemmän aikaa ittensä kanssa kun toista ei koko ajan siinä vieressä ollutkaan. Vaikka J on ollut enemmän viikonloppuja kiinni, kuin kotona mun luona, niin silti. Esimerkiks kun se ens viikon viikonloppuna "taas" pääsee lomille mun luo, on armeijaa takana jo 1/4 osa mikä kuulostaa jo tosi kivalta! - Varinkin kun mä muistan vieläkin kun eilisen sen, kun se sinne käveli ensimmäistä kertaa. Siittäkin on jo kaks kuukautta!
Muutenkin viikot menee tosi nopeesti ja aina innolla odottaa sitä viikonloppua kun lomillelompsis koittaa. Kuitenkin se armeija-aika on vaan kerran elämässä, tän jälkeen (ainakaan toivottavasti!) ei tuu mitään vastaavaa ja pian saakin yhteinen arki omassa yhteisessä kodissa alkaa! ♥