Materialismi onnellisuus, ja vähän muukin

Nyt kerkeän nappasemaan tästä päivästä hetken tälle blogillekkin. Viime viikko ja oikeastaan koko huhtikuu on ollut aikamoista. Ei meinaa ollenkaan uskoa että nyt on jo 16 päivä. Tuntuu kuin vasta olisi kuu vaihtunut.
Viime viikonloppuna mun piti viettää vapaaviikonloppua, kunnes lauantaina soitettiin että olin unohtanut täysin työvuoroni. Olin katsonut työvuoro listan väärin, ja onneksi sitten kerkesin edes siihen kun ovetaukaistiin. :D
Perjantaina oltiin tampereella ostoksilla ja leffassa. Luvassa oli uusin American Pie ja oli kyllä ihan katselemisen arvoinen. Kaikki aikaisemmat American Pie:t mulla onkin DVD:llä jo ennestään :-) 
Eilen oli sitten taas vuorossa Matkailumessut tampereella, oli siellä kyllä sitten samalla kirja ja puutarha messutkin. Juuson äiti oli siellä UIT teatterin esittelijänä joten päästiin mekin sitten katsomaan mitä kaikkea niillä messuilla oli. Ei ollenkaan huonompi reissu sekään. Eilen oli muutenkin aikas jees päivä, sehän selviääkin tämän postauksen loppu puolella ;)

Tosiaan mulla on tää blogin panostus nyt vähän jäänyt kaikkien näiden miljoonien juttujen alta, mutta nyt tuntuu että ne miljoonat jutut alkaa oleen järjestyksessä ja selätetty, eli mä voin taas panostaa tähänkin. Aloitan se näin, näyttämällä teille muutamia mun ostoksia joita on tässä vähän hiljaisuudessa tullut hankittua:



Tää sormus oli JC:ssä puoleen hintaan nii hintaa jäi 2€ ei ollenkaan paha!
 Nää on molemmat kirpputori löytöjä! Eli ginan neuletakki ja Drdenimin farkut!

H&M tilatut musta pitsishortsit (jotka on tulossa myös valkoisina) ja samalla tilatut ensimmäiset ballerinat. 




ja tässä välissä rumpujen pärinää ja jännitystiivistyy!


Se asia mikä tässä on nyt vienyt aikaa on ollut tämä! Nimittäin, sain tuossa eilen oman skopan. Ei tarvitse enään lainata serkun, josta oli aina kauheat riidat ja mitälie, ja muutenkin se myy sen kerta pois niin piti sitten saada oma nyt kun ei enään asuta ihan keskustassa. Tämän vuoden tällä vielä jos ajelisi ennen kuin sitten ihan loppuvuodesta saa tuon autokortin :p Sen verran pitkät välimatkat on keskustaan ja töihin ja juusolle ettei ihan jopolla viitsi sotkea :D 


En olis uskonu et iskä ostaa mule minkäänmoista skopaa, koska sen periaate et äiti ostaa mulle kun asun sen kans ja se ostaa veljelle kun veli asuu isä kans. Mut mulla onki maailman paras iskä ja se yllätti mut ihan kunnon Yamahalla 8) 



Siru toivottaa teille oikeen hauskaa iltaa!
 
Mutta jälleen täytyy mennä. Tällä kertaa käymään työpaikalla sopimassa työkuvioista. 
Kuinka moni meinaa katsoa Titanicin tänään? Juuso meinaa pakottaa mut kattoon sen sen kanssa (meillä näin päin...) Mutta katotaan nyt suostunko :>

2 kommenttia

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 22 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!