Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

I love my new shoes ♥

Ihan ensimmäiseks oikein ihanaa Ystävänpäivää kaikille teille ♥ Mun päivä meni lähes kokonaan töissä. Mutta siellä olikin sitten oikein huippu päivä! En vois olla ilosempi ja onnellisempi mun oikeesti maailman ihaneimmista työkavereista. 
Töiden jälkeen kotona odotteli J ja nyt ollaan vietetty iltaa hänen kanssaan. Vielä jos jaksetaan pitäis suunnata tuohon keskustaan katsomaan onko siellä tänään mitään missää. Mutta tähän väliin tulin heittään teille postauksen tän muutaman päivän blogitaukoilun jälkeen. 
   DSC_0113 Mistäs muustakaan kun näistä viime postauksessa vilahtaneista kenkuleista. Tosiaan tuossa talvella sain kunnon päähän pinttymän valkoisista kengistä talveksi. Ja monen monta iltaa hukutin netin ihmeelliseen maailmaan etsien Timberlandin versioita puhtaan valkoisina. Noh, niinhän siinä kävi että joku muukin oli tämän pinttymän saanut ja ostanut nokan edestä viimeiset koot. Meinasin jo heivata koko pinttymän itkun kera pois, kunnes selailin nellyä aikana kuluksi. Sieltä mun eteen pomppasi nämä versiot sen verran kivan oloisella hinnalla, että lopulta päätin ne tilata kotiin sovitukseen. Olin tässä kohtaa aika varma että kyllä mä haluan ne ihan aidot silti. 
Eipä mennyt kauaa kun näitä sai jo postista kotio kiikuttaa. Jalkaanhan ne oli heti saatava, jotta pääsee mallailemaan voisiko nää olla hyvät. Ja mitä vielä, mun sydän suli kerta laakista. Nää oli paljon ihanemmat mitä osasin odottaa. Mikä parasta, nää on ihka oikeet talvikengät. Näissä on tappokeleille suunnitellut pohjat, ja nää jalassa jaksaa sekä uskaltaa kävellä. 
  
DSC_0116 DSC_0109 DSC_0134 DSC_0143 DSC_0147
Vaikkei nää lämpöisyydellään voita UGGeja, nää ajaa muissa asioissa niin lujaa ohi. Tällein kun on työmatka muuttunut autoilun sijasta kävelyksi, sitä vaan on kummasti oppinut arvostamaan sitä että saa huolella kävellä reippaastikkin ilman että sydän pamppailee kurkussa koska takaraivo kolahtaa jäähän. 
Edelleen mä tsekkailen aina välillä mikä ne timpsujen aitonahkaiset versiot olisivat vaikka alessa tai ylipäätään löytyisivät. Nää nykyiset hipoo muuten täydellisyyttä, mutta se natina mikä tuosta tekonahasta tulee kun kävelee, ja pidemmille matkoille kävellä aitonahkainen on aina aitonahkainen. Toki ne ruskeat versiot olisi myös tosi kivat yksilöt kenkäkokoelmaan, mutta valkoiset menee mun silmissä ainakin edellä! 

14 kommenttia

  1. tosi kivan näköiset nuo kengät!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää osottautui kyllä vielä paljon ihanemmiksi mitä netin kuvissa! :) ♥

      Poista
  2. Oi vitsit noi on kyllä kivannäköset! Ostoslistalla myös ne ihan perus ruskeat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perus ruskeat olis semmoset et ne menis säällä kuin säällä asussa kuin asussa! Mut nyt alotettiin valkosilla ;)

      Poista
  3. Ei vitsi noi on ihanat! ♥__♥

    VastaaPoista
  4. Ooo kuinka upeat kenkulit! Taisin juuri saada pakkomielteen valkoisista kengistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen pakkomielteeseen ei oo kuin yks ratkasu, ja molemmat tiedetään että mikä ;) ♥

      Poista
  5. Oiii mitkä kengät! Mulla on ollut himo tuollaisiin jo monta kuukautta :D Ja nyt olen olevinaan ostoslakossa, joten en voi niitä ostaa pariin kuukauteen. Tyhmiä tällaiset shoppailukiellot itselleen, hha. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostoslakossa varmaa on se, että silloin juuri löytyy kaikkia ihanuuksia ja päähän pinttymiä mitkä on pakko saada! :D Eiköhän tää trendi oo tullut jäädäkseen, joten viimeistään sit ens syksynä :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Mä oon niin samaa mieltä sun kanssa Jenna!! :) ♥

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥