Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Meikattu Minä

DSC_0747 Tarkasti tätä blogia seurailleet muistaakin varmaan että oon useammassa kohtaa maininnut kuinka huippua olis osata meikata kunnolla, tai ylipäätään saada edes kerran elämässään kunnon ammattilaisen tekemä meikki naamalleen. Kaverit usein on vitsaillutkin että mä voisin jollain kunnon tummilla meikkauksilla esiintyä ihan eri henkilönä, koska mun päällä vahvaa meikkiä ei liioin usein nähdä.
   DSC_0738 DSC_0677 Meillä oli tosiaan töistä Gaala- ilta. Eli kemut viimeisen päälle. Halusin myös meikin olevan viimeisen päälle, ja niimpä jätin tämän puolen ammattilaisen käsiin. Onneksi ystävistä löytyy yksi taidokas neitonen jonka taidonnäyte tämä ihana meikki onkin. Jenni työskentelee Beauty Parkissa Tampereen keskustassa. Jossa olenkin Tampereelle muuton jälkeen käynyt myös huollattamassa ripset, enkä voisi tyytyväisempi olla. Beauty Parkista löytyy oikeastaan jokaiselle jotakin, ja en voi kun suositella kyseistä paikkaa, tarvitsit sitten kampaajaa, kosmetologia tai esimerkiksi hierojaa! 
Annoin hänelle vapaat kädet meikin suhteen, mutta koska mekkona toimi musta mekko värikkäillä timanteilla. Oli selvää että meikistä tulisi tumma ja vahva. Lopputulos oli mielestäni todella onnistunut ja upea. Ja sainkin hurjan paljon kehuja sen suhteen. Unohtamatta ihmetyksiä "Ei uskoisi samaksi Hennaksi" tai kun yksi työkaveri "säikähti" että kuka mä olen....  
 Täytyy kyllä sanoa että itse ainakin ihastuin vahvaan meikkiin tosi paljon. Ja voipi olla että meikäläinenkin uskaltaa pikkuhiljaa poistua mukavuus alueeltansa ja kokeilla vastaavaa toistekkin. Toki muutaman (kymmenen..) harjoituskerran jälkeen. Olisko meinaan vähän upeeta jos olis semmonen hovimeikkaaja! Aina valmiina sutimaan väriä naamaan kun vaan tarve vaatii. Ei mutta arjessa on aina hyvä olla vähän luxusta seassa, ei käy harmaus niin tylsäksi!
Mutta kyllä mä tykkään myös ihan meikittömyydestä. Oli meinaan muutaman päivän homma saada nuo rajaukset pois ripsienpidennysten seasta. 

DSC_0753

14 kommenttia

  1. Sulle sopii kyllä tällainen tumma meikki todella kauniisti!! :) <3

    VastaaPoista
  2. Vau mikä meikki, sopii sulle tosi hyvin! Muistan itekki joskus ajatelleeni samaa, että voi ku ois joku oma meikkaaja aina. Iteki tykkään pitäytyy enemmän luonnollisemmassa lookissa mut joskus ois kiva vähä kokeilla erilaistaki meikkaustapaa, mut jotenkin vaan vierastan kaikenlaisia vähänki näkyvämpiä luomivärejä yms... No, pitää vaan yrittää pikkuhiljaa päästä mukavuusalueen ulkopuolelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuttu tunne! :) Pitää vaan pikkuhiljaa alkaa irrottautua tutusta ja turvallisesta ;)

      Poista
  3. Todella kaunis meikki, sopii sulle niin hyvin!! :) ♡

    VastaaPoista
  4. vautsi miten nätti meikki, näytät tosiaankin erilaiselta! :D <3 olet kyllä kaunis ilman meikkiäkin, mutta tuollainen tumma meikki saa silmäsi oikein säihkymään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin näytin! :D Ihanasti sanottu, Kiitos paljon ♥ :)

      Poista
  5. Vau! Tosi kivan näköinen meikki ja sopii hyvin sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tanja! :) Itekkin kyllä tykkäsin ihan hurjan paljon! :)

      Poista
  6. Oi onpas tosi kaunis meikki ♥ Sopii sulle ihan älyttömän hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykästyin tähän tosi paljon! :) Kiva kuulla että tykkäät! ♥ :)

      Poista
  7. onpa upea meikki!<3 osaispa itsekin meikata noin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä, olis aika huippua osata meikata näin! :) Mutta onneksi välillä pääsee ammattilaisen käsii! ♥

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥