iPad Mini3 Gold ♥

Päätös hankkia uusi iPad oli oikeastaan aika vahinko. Mun aikaisempi iPad vanhus rupesi jo pikkuhiljaa näyttämään ikääntymisen merkkejä, ja J:n kanssa oli puhuttu että kun itse hommaan jossain kohtaa uuden saa hän tuon vanhemman sitten käyttöönsä. Noh, niinhän siinä sitten kävi kun osui sen verran kova tarjous kohdalle että pakkohan se oli hyödyntää. Mun aikaisempi versio oli normaali kokoinen, mutta jotenkin mä olin tykästynyt Miniin aikalailla. Vaikka ensimmäisten Minien tullessa markkinoille vähän kyseenalaistin mitä tuon kokoisella tekee. Mutta kyllähän tämä on tosi näppärä laite! 

ipadmini3_1 iphone6S_11 iphone6S_12Hetkeäkään en ole ostostani katunut, vaikka se sen suurempia miettimättä tulikin hankittua. Korttipaikallinen versiohan tämä on, mutta en ainakaan vielä ole kokenut tarpeelliseksi tähän liittymää hankkia. Kotona kun kuitenkin on langaton, ja oikeastaan kaikkialla muuallakin missä tätä käytellä tarvitsee. 
Ja mitä tähän minisyyteen tulee, on paljon kivempi kuljetalla mukana kuin sitä vanhaa mohloa. Muttei silti ole liian pieni käyttää. Käytössä tosiaan on kyllä ollutkin. Oikeastaan päivittän tätä tulee käytettyä. Välillä en aukaise konetta ollenkaan kun on kivempi surffailla tabletilla. Periaatteessa niin turha laite, mutta samaan aikaan silti niin kiva ja tarpeellinen!
Tästähän tosiaan samoilla näppäimillä julkaistiin se nelos versio kun tämän itselleni hankin. Mutten kokenut hyötyväni uusista ominaisuuksista suhteessa siihen kuinka paljon se olisi ollut kalliimpi. 
  iphon6S_13
Näin tosiaan mun Omppuperhe kasvoi kahdella uutukaisella alkutalvesta. 
Löytyykö muilta tabletteja? Jos löytyy kertokaa mitä mieltä ja mihin niitä tulee käytettyä! 

26 kommenttia

  1. Ihana tuo kultaisena versiona! Mulla on itellä ollut se peruskokoinen käytössä ja musta se on ihan hullun kätevä, käytän sitä usein koulussa ja siihen on näppiskin olemassa. Kotona tulee nopeasti luettua uutisia tai selailtua muuten vaan. Oon myös huomannut, että padi toimii hyvin nuotinkorvikkeena, jos ei jaksa raahata papereita mukana niin padilta on helppo katsoa nuotteja soittaessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tabletit on kyllä käteviä! :) Mäkin olen joskus käyttänyt omaani nuotinkorvikkeena! :D Tosin siitä syystä että mä unohin nuotit kotiin... :D

      Poista
  2. Näyttää tosi tyylikkäältä! Ihana blogi & liityin lukijaksi :)


    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se ihanan näköinen on! :) Kiitos paljon Vilhelmiina! <3

      Poista
  3. Äää mää en voi sietää iPadeja tai vastaavia. Mun mielestä ne ovat turhia (tismalleen samat asiat voidaan tehdä puhelimella/koneella) ja ne tuntuu ainakin musta vaikea käyttöisiltä (tai siis ainakin meidän koulun padit) :D Mut tuo yksilö näyttää kyllä söpöltä tapaukselta.

    maailmanrannikoilta.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tismalleen samat asiat voi tehdä koneella, muttei puhelimella! Ja tabletilla tismalleen samat asiat on paljon mukavempi ja helpompi tehdä mitä usein koneella! :) Mutta mielipiteitä on monia ja ymmärrän kyllä sinunkin mielipiteesi! <3 Ja kyllä, onhan tuo söpö! :)

      Poista
  4. Tahtoo tuollaisen!! Ennen en oikein välittänyt applesta, mutta mieleni on alkanut kääntymään. Silti kuitenkin tuntuu, että se on se merkki mikä maksaa :D Mutta hienoja kapistuksia sinulla on! ♥

    http://pirstaloitunut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kiellä sitä, etteikö hinnassa olisi oma siivunsa "merkkilisää", mutta kyllä Applen tuotteet on myös tosi laadukkaita mitä voin oman kokemuksen perusteella sanoa! :) Ja laadussa takaavat sen, että ovat myös hintansa arvoisia! <3 :)

      Poista
  5. Kuinka hyviä kuvia tuolla saa? Haluutko tehdä siitä postauksen? Itekkin just tunti sitten selailin uusia kännyköitä. Toki mulla on hyvä ja vasta puol vuotta ollut käytössä, mutta kamera ei ehkä ole paras mahdollinen. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirveesti en ole kuvaamiseen tällä perehtynyt, mutta mitä sillä pari räpsyä olen ottanut niin kyllä positiivisesti olen yllättynyt laadusta! :) Mutta jos puhutaan tuosta mun puhelimesta, eli iPhone 6S:stä, niin siinä on kyllä ihan huippu kamera! Sitä voin kyllä todellakin suositella! Jossain kohtaa tulee taas postausta missä kokoan puhelimen kuvia niin siitä pääset sitten näkemään ihan sillä otettuja kuvia! :)

      Poista
  6. Mie rakastan aivan älyttömästi ipadeja! Niin helppoja ja kivoja! :) Kiva postaus.
    Hyvää joulunodotusta siulle! <3

    http://charlotta-sofia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iPadit on kyllä ihania! :) Kiva kuulla että postaus oli mieluinen! Hyvää Joulua myös sinne<3

      Poista
  7. Kuinka näppäränkokoinen laite! Itse olen haaveillut moisesta jo hyvän aikaa, mutta vielä ei ole budjetti oikein sallinut moista lovea lompakkoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä tosi näppärä! :) Kannattaa pikkuhiljaa säästellä ja sitten olla tarjoushaukkana liikkeellä, mäkin sain tän melkein puoleen hintaan (mikä on Applen tuotteille tosi harvinaista!) kun osuin oikeaan aikaan liikkeeseen. :)

      Poista
  8. Wow, tää sun blogin ulkoasu sai mut melkein sanattomaksi - hyvällä tavalla. Tosi harvoin tulee vastaan silmään miellyttävää ulkoasua, joka on tarpeeksi selkeä, mutta ei liian pelkistetty. Selasin sun blogia hieman pidemmälle ja pakko kehua sua siitä, että en ainakaan nopealla selaamisella törmännyt yhteenkään postaukseen, jossa olisi ollut vain yksi lause. Sun blogi on todella kivan oloinen ja sä taisit juuri saada musta uuden lukijan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau mikä kommentti!<3 Kiitos tosi paljon Neea :) Ihana kuulla että sekä blogin sisältö että blogin ulkoasu ovat miellyttäneet sua :)

      Poista
  9. Mä oon aina pitänyt tabletteja ihan sairaan turhana, koska saman asian ajaa just kännykkä ja läppäri. Silti toi on niin söpö et haluun sellasen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tabletin saman asian ajaa kyllä kannettava ja kännykkä, mutta esim pelkkä puhelin ei aja tabletin asiaa eikä pelkkä kannettava aja tabletin asiaa! :D Tavallaan turha, mutta tavallaan niin näppärä ja kätevä! :) Sekä yli söpö tietenkin <3 Huomaat kun saat oman yksilösi, etkä varmasti enään luovu siitä ;)

      Poista
  10. Pakko tulla kommentoimaan kun blongasin sun jättämän linkin Demin keskustelupalstalla :D Oon siis lukenut tätä blogia ihan tosi kauan ja tykkään niin paljon kun oot niin avoin, aito ja niin sisäisesti sekä ulkoisesti kauniin oloinen tyttö! <3 Oon monta kertaa miettinyt, että haluaisin kertoa, et tykkään seurata sua koska vaikutat niin samantyyppiseltä ihmiseltä kun ite oon, en osaa selittää mutta tykkään anyways :D No nyt kerroin! Haha varmaan niin random kommentti mutta toivottavasti sai selvää...

    xoxo
    http://riikkamaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, aivan ihanasti sanottu! Kiitos Riikka<3 Ymmärrän hyvinkin mitä tarkoitat :) Mä menin kurkkimaan sun blogin tän kommentin jälkeenkin vielä, ja tykkään kyllä hurjan paljon ja jään seurailemaan sitä! :) Bongasin itsekin paljon samantyyppisiä juttuja! :p

      Poista
  11. Mun Omppuperhe koostuu kahdest 4S -puhelimesta - toinen loistaa hitaudellaan ja toinen ei mene edes päälle. Saisinpa minäkin ipadin!

    katiannausa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kans aikaisemmin 4S, mutta se rupesi niin paljon kenkkuilemaan että se oli pakko päivittää uudempaan, enkä ole yhtään vaihtoa kyllä katunut! :) iPad on kyllä myös tosi kätevä!<3 :)

      Poista
  12. Moikka! Sulle olisi haaste mun blogissa :) Hyvää joulua <3

    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi/2015/12/10-things-to-be-happy-about-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! :) <3 Ja ihanaa joulua myös sinulle Vilhelmiina! <3 :)

      Poista
  13. Oi, ihana ulkoasu yksinkertaisuudessaan ja todella hyvin otetut kuvat <3 Itse ainakin oon kokenut tabletin turhaksi, meillä kotona niitä on kaksi ja oon koskenut niihin about pari kertaa haha! Pärjään hyvin koneella ja kännykällä, mutta onhan se varmasti monien mielestä kiva katsoa esim. netlixiä juuri ennen kuin menee nukkumaan :) Pistää kyllä kateelliseksi tuo sun kännykkä, pakko myöntää :D

    http://kauneudenilluusio.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kehuista! <3 Tabletti tosiaan on sellainen että herättää aika ristiriitaiset mielipiteet, toisista tosi kätevä ja tarpeellinen, toiset eivät tarvitse ollenkaan! :) Puhelin on kyllä ihana! :p

      Poista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 22 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!