Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Tennareita syksyyn!

Niin se syksy vaan todenteolla saapuu. Siispä myös kaikki kesäkengät ovat pikkuhiljaa alkaneet ottamaan suunnakseen varaston syvät uumenet, ja tilalle matkustaa taas syksyisemmät kengät. Mulla syksy on ehdottomasti tennareiden kulta-aikaa. Tennarit vaan sopivat mun mielestä parhaiten farkkujen kanssa, ja farkut taas ovat suurimmassa käytössä syksyisin. Syksyisin on yleensä vähän kuivempaa (ainakin alkusyksystä) kuin keväällä. Muutenkin syksyn värit luonnossa vaan sopivat paljon paremmin tennareille, kuin harmaa ja tylsä kevät. Tutustuin tuossa juuri kenkiä myyvän Spartoon valikoimaan, ja huomasin, että mulla on kaksi suosikki tennarimerkkiä!

nike_1NIKE. Ehdoton tennareiden ykkönen. Ollut jo pidemmän aikaa. Vaikka Nikeltäkin löytyy niitä malleja ja kuoseja, joita en voisi ikinä kuvitellakaan pukevani jalkaani, suurin osa heidän malleistaan kuitenkin miellyttää mun silmää. Nike osaa mun mielestä yhdistellä valkoista ja erilaisia värejä tosi hyvällä tavalla. Jos mä ennen olin Conversejen sydänystävä, nykyään voisin sanoa, että sen paikan on kyllä ottanut Nike. Air Maxit erityisesti, koska ne vaan on myös niin ihanat jalalle. 


  adidas_kollaasiADIDAS. Uudempi tuttavuus itselle. Omistan muutamat Adidaksen tennarit, mutta suinkaan ne eivät  tule jäämään viimeisiksi. Adidaksella taas on mun mielestä ehkä vähän enemmän asennetta. Asenteella Adidas on myös tosi hyvin lyönyt viime aikoina itsensä läpi ja päässyt suureen suosioon. En mäkään olisi esimerkiksi pari-kolme vuotta sitten uskonut pukevani ala-asteen suosikkikenkiä, eli superstareja taas jalkaani. Ja nyt viipotan kaupungilla harva se päivä vaaleanpunaisissa superstareissani! Hassua!

Spartoon tennari valikoima on mun mielestä ylipäätään todella huikea. Heillä Niken ja Adidaksen eri malleja löytyy ties millä mitalla erikoisuuksista perinteisiin malleihin. Lisäksi heillä on hyvin kilpailukykyiset hinnat, ja usein tosi hyviä kamppiksiakin vielä siihen päälle! Kannattaa käydä ehdottomasti tsekkaamassa ja tutustumassa! Ja päivittää samalla tennarivarastot ajantasalle. 

4 kommenttia

  1. Ihania tennareita <3 Mun pitäiskin hankkia varmaankin tässä jotkut uudet valkoset noitten nahkasten nikejen tilalle, joihin tuli reikä puolessa vuodessa. Kiva hei... ehkä tällä kertaa valitsen jotkut jämäkämmät tai sitten käännyn vaan adidakseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohho, aikas jännä kyllä jos vielä nahkaisille kengille käynyt noin :o Valkoisia tennareita on onneksi tarjolla todella paljon erilaisia! Että etköhän säkin mieleiset uudet löydä! :)

      Poista
  2. Apua noi Niken vaaleanpunaiset AirMaxit!! Ihanimmat ikinä😍😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä!! Melkein itkin verta, kun niistä oli koot loppu :D

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥