Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Valentine's Day

Ystävänpäivää teillekkin, lukijat! 
Näin ystävänpäivän kunniaksi, väsäsin blogilleni vähän uutta ulkoasua, alkoi vanha jälleen kerran kyllästyttämään. Itse olen erittäin tyytyväinen (taas hetken...) mutta mitä te pidätte? (: 
Vieläkin tässä sairastaessa, ajattelin tehdä teille nyt sitten ystävänpäivä aiheisen postauksen! 
Mun mielestä ystävänpäivästä on tullut jotenkin kauhea ostojuhlapäivä. Okei, myönnän itsekkin ostaneeni pienen lahjan Juusolle, mutta en mitään pehmolelua, tai tälläistä ns. turhaa krääsää, vaan ihan käytännöllisen, ja tarpeellisen, mutta silti ystävänpäiväteemallisen lahjan. 
Samanaikaisesti kun Juuson kanssa seurustelen hän on minulle myös se paras ja läheisin ystävä. Hänelle voin kertoa ihan mitä tahansa, ja siksi hän kaiken minusta tietääkin. Ja onkin ainoa joka tietää. Ystäviä taas minulla ei ole ollenkaan liian vähän, eikä liian paljon. Sillä se laatu merkitsee paljon enemmän kuin se määrä.
Lause "kavereita tulee ja menee. " On minun kohdalla tavallaan pitänyt paikkansa. Paikkakunnan vaihto kahteen kertaan on tähän asiaan ollut isona tekijänä. Olen myös joutunut jonkun verran, nimeltämainitsemattomista syistä luopumaan ystävistäni. Vieläkin, vaikka tästä monta vuotta jo onkin, minua harmittaa parhaanystäväni menettäminen. Sitä voisi kuvailla varmaan lähes yhtätuskalliseksi "kokemukseksi" kuin siskon menettäminen. Hän kuitenkin oli yhtä läheinen, kuin sisko. Menneitä ei saa muistelemalla muutettua, joten siitä ei enempää. Nyt kuitenkin ajattelin lisäillä tähän kuvia, meinneiltä vuosilta minusta ja ystävistäni ja kavereistani. 


 Kuullaan taas !

 

13 kommenttia

  1. musta toi ulkoasu on just kiva :-)

    VastaaPoista
  2. Voikun sulla on kivat hiukset! :-)
    Ja hauskoja kuvia :-D Tykkään myös sun bannerista =)

    Hyvää ystävänpäivää!

    http://one-way-to-go.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. oii ku ihania kuvia, varsinki tää viimenen ! tosi kiva banneri, ja tää ulkoasuki. (:
    Sulla on ihanat silmät ! Ja kiitos vielä sulle. (:

    http://holyfacepalm.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. käyn tsekkaa sun blogis! :) Ja kiitos kehuista Ü

      Poista
  4. Sulla on tosi hieno banneri ja oot kaunis! :)

    VastaaPoista
  5. Liian ihana toi vika kuva! (--: Hyvää ystävänpäivää sullekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää ystävänpäivää sinullekkin! ja kiitän kehuista :)

      Poista
  6. oot tosi tosi kaunis! aivan ihana tuo viimenen kuva ja tää sun blogisi vaikuttaa tosi kivalta mitä selasin :)

    VastaaPoista
  7. OIj että ihana postaus ja täää uus ulkoasu on jotenki tosi hyvä, jopa kivempi ku edellinen! :) Ja hyvää myöhäistä ystävänpäiväää! <3 mul meni koko ystävänpäivä ihan ohi ku oon kans kipeenä :/

    VastaaPoista
  8. oot tosi nätti ja sul on tosi kiva blogi!:)

    viqq.blogspot.com

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥