Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Black & Gold MK

Keskiviikko. Viikko siis voiton puolella koska kolme työpäivää takana ja kaksi edessä. Mitenköhän se onkin niin että vaikka mä tykkään työstäni ihan hirmuisesti, musta ei oo yhtään kurjaa mennä sinne aamuisin (ainoastaan se aikaisin herääminen on typerintä ikinä) mutta silti sitä jotenkin odottaa viikonloppua. Toki se että saat kahtena aamuna nukkua niin pitkään kuin huvittaa ja tarvittaessa hihhuloida koko päivän aamutakissa voi kerätä pisteet kotiin viikonlopulle. Ehkä tuleva viikonloppu on vielä spesiaali koska tiedossa ei ole mitään. Ei mitään, joka on nykyisessä elämänvaiheessa iso poikkeus sääntöön.
Arkeen kuuluu siis tuttua arkea, johon voidaan lisätä poskiontelontulehdus. Joka kuitenkin nyt alkaa olemaan jo pikkuhiljaa selätetty. Mutta ei se lannistanut kuin yhdeksi päiväksi kotiin. Pääasiassa siis hyvää ja mukavaa kuuluu.

asu_4-1 Kuulumisista postauksen varsinaiseen asiaan. Asukuviin muutaman viikon takaa. Tää asu oli sellainen pikainen nopeasti koottu ei niinkään mietitty. Mutta näin jälkeenpäin tää oli oikeinkin onnistunut. Musta ja kulta on sellaienn yhdistelmä jota mä en aikaisemmin oikein osannut mitenkään arvostaa tai kiinnittänyt sen kauneuteen huomiota. Viime vuonna rupesin kuitenkin huomaamaan milloin missäkin miten kivalta ne oikeastaan näyttääkään yhdessä. Koruissa, kelloissa, asusteissa, laukuissa. Varsinkin musta nahka ja kulta. Aikaisemmin vanonnut hopean ja mustan yhdistelmään, ja siihen siis edelleenkin vannon kyllä, tämä tuli tähän vain mukavasti rinnalle toiseksi toimivaksi komboksi. 
Niin se yhdistelmä sitten pinttyi sinne verkkokalvoille, ja sen sai pyyhittyä pois vain uudella laukkuhankinnalla. Multahan löytyy kaksi Hamiltonia jo ennestään. Isompana mallina pehmeällä nahalla. Kaipasin siihen rinnalle jotain, joka mahduttaa sisällensä, mutta ei kuitenkaan liian isoa. Tämän yksillön osuessa kohdalle, noh, hypin riemusta sen täydellisyyttä.  
  
asu_6
asu1 asu_2 asu_10Asu oli kyllä kokonaisuudessaan lopulta kuitenkin tosi onnistunut. Guessin huivi täydensi sen musta tosi hyvin. Sekin on itseasiassa sellainen vahinkohuippulöytö jos niin voi edes sanoa. Sen joskus vuosia sitten bongasin stockalla ja vähän mietin raskinko siitä maksaa useaa kymppiä kun se ei kuitenkaan ihan niiiin sytyttänyt. Kuitenkin joku siinä kiehtoi ja nappasin sen mukaani. Lopulta kotona sitä katsellessani tajusin miten ihana se onkaan ja kuinka hyvä päätös se oli ostaa. Ja todella paljon käyttöä sille on myös kertynyt. Joskus vaan käy niin että kaupassa jokin tuote kiehtoo mutta siitä ei ole täysin varma, lopulta sen kuitenkin päättää kotiuttaa ja kotona sitten tajuaa minkä ihanuuden on löytänytkään. Valitettavasti joskus käy myös päinvastoin... 
Nyt kuitenkin painaa univelka niin päälle että nyt suljetaan laitteet ja suunnataan nukkumaan. Mä en tiedä oletteko te huomanneet mutta bloggailu-into on aika korkealla tällä hetkellä ja musta tuntuu että se vain jatkaa nousuaan! 
     asu_5asu_7 asu_8 asu_3
jeans Only | jacket Vila | bag Michael Kors | shoes Marco Tozzi shirt Vila scarf Guess | watch Michael Kors*

6 kommenttia

  1. Ai sullaki poskiontelontulehdus ! Mä just odottelen apoteekkia auki et saan vetää lääkehourut :''D

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva asu! :) Takki varsinkin on tosi ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takki on kyllä mun varmaan loppuiän lemppari! <3 :)

      Poista
  3. Tosi upea ja sulle sopiva asukokonaisuus! :)♥
    ♥: http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥