Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Elämäni Aakkoset!

Mä oon jo hetken aikaa pohdiskellut, toteuttaisinko tän postauksen uudelleen. Lopulta keksin, et olis aika kiva idea tehdä tää postaus uusiksi niin, etten kato etukäteen ollenkaan mitä silloin edellis kerralla vastasin. Edellisen postauksen olen tehnyt muistaakseni 2012-2013 vuonna, joten vuosia siitä on useampi. Linkitän sen sitten tuonne loppuun kun saan tän ensiksi tehtyä, jotta pääsen itsekin sitten katsomaan tuliko paljon samoja! Kaikkia kirjaimia en ottanut, koska musta on vähän hassu ruveta väkisin keksimään esim Å-sta jotain, koska siitä vaan ei tule mun elämää kuvaavaa sanaa mitenkään. 

Asenne. Asenne vaikuttaa kaikkeen. Just sä päätät sun asenteen. Lisäks mä oon aina ollut sitä mieltä, että kaikki lähtee asenteesta. Jokainen meistä voi vaikuttaa omaan asenteeseensa. 

Balanssi. Mulle on ihan super tärkeää, että asiat on tasapainossa. Jos tasapaino rakoilee, nii tuntuu etten saa mitään aikaiseksi ja asiat pyörii tyhjää. Tätä on tosi vaikea selittää tähän kirjaimiksi. 

Cokis. Mut tuntevat ja tarkemmin blogia seuranneet varmaan tietää, että mä en käytä alkoholia oikeastaan ollenkaan. Mulle se perinteinen saunakalja tai perjantaiviini on aina cokis. En koe saavani alkoholista mitään hyötyä, ja kaikenlisäks se on ihan tajuttoman pahaa ja maksaa tuplat välillä jopa triplat enenmmän kuin cokis. Ja cokis on niin paljon parempaa. 

Diabetes. Se toinen elämänkumppani. Diabetes todettiin 2007 keväällä, eli hyvin pian ollaan kuljettu matkaa yhdessä kymmenen vuotta. Mulle se on jo rutiini juttu. En edes kovin tarkkaan muista aikaa ilman sitä. 

Erilaisuus. Kukaan meistä ei ole toisen kanssa samanlainen. Kaikki, ihan jokainen olemme erilaisia.  Uniikkeja yksilöitä. Ja se mun mielestä pitäis jokaisen meistä hyväksyä ja ymmärtää. Mua ihan suunnattomasti kismittää ihmiset jotka vaivaavat päätänsä muiden mielipiteillä ja asioilla. Oikeasti, mitä väliä tykkääkö naapurin poika sittenkin pojista, tai mikä toisen naapurin ihon väri on, tai onko alakerran rouva kasvisyöjä. Mitenkä ne vaikuttaa kenenkään meistä omaan elämään? No ei mitenkään muuten, kuin että sä kulutat aivan turhaa aikaa siihen että vaivaat päätäsi kyseisillä jutuilla. Mun mielestä erilaisuus on rikkaus. 

elamani_aakkoset_1
Fiilistely. Mä oon todella paljon fiilispelaaja. Jos fiilis on syystä X huono, sen kyllä huomaa musta tosi helposti. Siksipä mä panostan siihen tosissani, ja kiinnitän siihen tosi paljon huomiota. Jos asenteella on suuri merkitys, niin fiiliksellä on vähintään yhtä suuri. 

Google. Mä olen ihan super tiedonjanoinen ihminen. Aina kun se on ns. vapaaehtoista. Eli esimerkiksi koulussa kun joku käski lukea sitä historiaa niin eeeehei, ei lueta eikä opita eikä kiinnosta. Mutta, nyt kun mä saan itse päättää mitä luen ja selvitän niin homma on ihan eri. Mä googlettelen päivän aikana monia kertoja eri juttuja. Välilllä havahdun siihen että kello on tunnilla eteenpäin ja mä oon lukenut netistä jotain tietoa mitä en todennäköisesti edes ikinä tartte. Esimerkiksi joku ilta luin joutsenista kaiken mahdollisen. Ja varsinkin ne tilanteet jos Juuson kanssa väitellään jostain, nii johan on googlessa tuli irti! 

Henna M. Eli tämä mun blogi. Mä olen blogannut jo useita vuosia. En osaa edes selittää, miten tärkeä tämä blogi mulle on, ja miten tärkeää mulle on ylläpitää tätä. Tässä yhdistyy niin monta intohimoa. Muoti, valokuvaus, ja kirjoittaminen on ehkä ne tärkeimmät. Lisäksi se itsensä julki tuominen noissa samoissa asioissa. 

Ikaalinen. Eli Kotikoti. Ikaalisissa tuli asuttua koko lapsuus, ja edelleen iso osa sukulaisista ja läheisistä asuu siellä. Aikaa siis edelleen vietetään siellä tosi paljon. Vaikka mä rakastan Tamperetta ja kaupunkielämää, ei musta koskaan kokonaan haihdu se maalaistyttö kuitenkaan. 

Juuso. Yksi mun elämäni merkittävimmistä ja rakkaimmista ihmisistä. Ihminen, joka ei koskaan ole kääntänyt mulle selkäänsä, vaikka muut olisivat niin tehneet. Ihminen, kenen tiedän aina seisovan mun rinnalla, ja ottavan kiinni jos mun jalkani pettävät. Ihminen, ketä mä arvostan ihan suunnattomasti, ja kenen mä tunnen ja tiedän arvostavan mua samalla tavalla. Ihminen kenen eteen, mä olisin valmis tekemään mitä tahansa, koska tahansa. Ihminen, kenen kanssa samaan arvoon yltää vain yksi tai kaksi ihmistä, jotka sitten joskus vuosien päästä kutsuvat häntä isäksi. 

Koti. No se yksi lemppari paikka! Paikka, jossa voit jorata vaikka aamutakissa tai vaikka ilman jos siltä tuntuu. Rauhoittua, rentoutua, olla, ajatella, olla ajattelematta, olla tekemättä mitään, tehdä, ja mitä vielä. Mun mielestä on tosi tärkeetä että oma koti on sellainen missä viihtyy. 

elamani_aakkoset_2
Luottamus. Jos me ei voitais luottaa kehenkään täällä, mä en usko että meillä olis mitenkään hyvä olla. Onnellisuuden saavuttaminen vaatii luottamusta. Ihminen tarvitsee hyvään oloon luottamusta. Luottamusta ettei jää yksin, luottamusta että ei ole yksin, luottamusta että pärjää tulevaisuudessa, ja luottamusta itseensä. 

Matkustelu. Mulla on ihan hirveä himo nähdä maailmaa. Lista paikoista missä on "pakko käydä" onkin jo ihan mukavan pitkä. Australia on ehdoton, siitä en tingi, en sitten millään. Aasia ja Afrikka kiinnostaa myös hyvin paljon, ja tietysti Etelä-Amerikka. Eikä Kanadaakaan saa unohtaa! 

Nukkuminen. Vitsit miten paljon mä tykkään siitä! Mikään ei voita kunnon yöunia, kun mieli ja keho oikeasti, siis ihan oikeasti lepäävät kunnolla. Vielä kun oppisi kääntämään rytmin niin, että aikaisin illalla nukkumaan ja aikaisin aamulla ylös. Eikä tosiaan näin päinvastoin ko se nytten on. 

Onnellisuus. Mulle yks elämän tärkeimpiä asioita, on olla onnellinen. Nimenomaan niin että kokonaisuus on kunnossa. Lisäksi on yhtä tärkeää, että myös ihmiset jotka ns kuuluvat mun elämään ovat myös onnellisia. Onnellisuus, niin oma kuin läheistenkin, on asia minkä eteen mä olen valmis tekemään lujasti töitä. 

Perhe. Äiti, Iskä ja pikkuveikka. Mun pieni perhe. Vaikkakin joskus (usein....) ne raastaa mut ihan hermoraunioksi kukin omilla kummallisuuksillaan, ja musta tuntuu et mut on adoptoidu indokiinasta että en mitenkään voi olla heille sukua, ne on mulle aivan älyttömän rakkaita. En vaihtais heitä mistään hinnasta. 

Rohkeus. Tää on kans tosi tärkeä juttu. Koska mitenkä mistään tulisi ikinä mitään, jos kukaan meistä ei uskaltaisi tehdä sitä? Jos rohkeus puuttuisi. Mä oon joutunut elämässäni jo useamman kerran isojen ja vaikeiden juttujen eteen. Myöhemmin kun olen niitä miettinyt, ne on ollut vaikeita, koska mua on pelottanut. Pelko on tehnyt niistä vaikeita, ja paljon suurempia mitä ne todellisuudessa onkaan ollut. Saan olla kiitollinen siitä, että mä olen lopulta kuitenkin uskaltanut ja ollut rohkea. Koska tietäisin katuvani, jos olisin antanut pelon päättää asioita väärin. Toki pelkoakaan ei missään nimessä saa unohtaa, mutta valta pitää olla rohkeudella. 

elamani_aakkoset_3Siru. Tätä kohtaa mä jouduin kaikista pisimpään miettimään. Ainoa merkittävä asia mitä S- herätti oli syöminen ja Siru. Ja jotenkin koen että Siru sopii tähän paremmin. Vaikkakin Sirun matkasta enkeliden luo, on jo pikkuisen päälle kaksi vuotta, halusin nostaa sen tähän, koska sillä on kuitenkin ollut todella, todella suuri merkitys mun elämässä. Siru ja minä matkattiin elämää yhdessä melkein 12vuotta. Sain Sirun tosi nuorena, ja hän olikin mun ensimmäinen paras ystävä. Siru opetti mulle todella paljon, ja tietynlainen ikävä ja kaipuu elää mussa yhä. Ehdottomasti suurin syy, miksi en ole ottanut uutta lemmikkiä Sirun lähdön jälkeen, on se että se olisi ollut korvike. Sirua taas kukaan ei voi korvata

Työ. Niinkuin olen täällä joskus todennutkin, että sen jälkeen kun olen 16- vuotta täyttänyt, mä olen tasan viikon mun elämästä ollut työttömänä. Siinäkin mulla oli jo uusi duuni, mutta se alkoi vasta tuon viikon "tauon" jälkeen. Työn teko on mulle tosi tärkeetä. Musta on ihan superia nähdä työnsä jälki, ja ansaita itse elantonsa. En koskaan voisi kuvitella eläväni toisen siivellä tai pelkillä tuilla. Tottakai jos sellainen hetki koittaisi että työ lähtisi yllättäen alta ja heti ei saisi uutta niin ymmärrän tukijutut. Mutta mua ainakin ahdistaisi se tilanne niin paljon, että jos oman alan töitä ei nopeasti löytyisi, huolisin kyllä mitä tahansa työtä vastaan. Mulla on myös kovat tavoitteet tulevaisuuden suhteen, ja ne ei tosiaan ole mitkään helpoimmat. 

Unelmat. Unelmat on mulle osittain myös tavoitteita. Mulla on tietyt jutut, mitä mä haluan elämässäni saavuttaa, ja mä teen tietyt jutut tietyllä tavalla katsomalla eteenpäin kohti unelmiani. Mun mielestä jokaisella ihmisellä pitäisi olla unelmia ja tavoitteita, joita sitten tavoitella. Se vie paljon suuremmin ja voimakkaammin eteenpäin, kun sulla on se piste kokoajan siellä horisontissa mitä tuijottaa ja ajatella. Kun tietää, että joku päivä näin tekemällä sen vielä saavuttaa. 

Valokuvaus. Mä sain mun ensimmäisen kameran 2006. Se oli sellainen Canonin pikku pokkari. Ja noh, siitähän se homma sitten lähti. Ikinä mä en ole siihen panostanut ihan 100%, se on aina ollut sellainen joka kiinnostaa ja josta tykkään, mutta esimerkiksi ammattia en ole siitä koskaan halunnut. Valokuvauksessa kaikki on kivaa ja mielenkiintoista, niin kauan kun se on vapaaehtoista, ja kaikki päätökset on sun käsissäsi. Jos siitä tulisi esimerkiksi duuni, mä kyllästyisin siihen tosi nopsaan. Nyt kun mä saan itse päättää, koska otan sen kameran, ja mitä sillä kuvaan, se on siinä se jutun punainen lanka. Välillä on aikoja että en koska kameraan kuin pelkästään blogijuttujen takia, ja välillä taas se kulkee ihan joka paikassa mukana. 

Ystävät. Elämä ei olisi samanlaista ilman ystäviä ja kavereita. Se olis yksinäistä, tylsää ja harmaata. On aivan tajuttoman upea tunne omistaa ihania ystäviä, jotka vuodesta toiseen pysyvät rinnalla ja kulkevat matkassa ja reissuissa mukana.  Osan kanssa ystävyys lujittuu niin vahvaksi, että vaikka ei eri elämäntilanteista johtuen pystyisi kovin usein näkemään, tuntuu silti joka kerta nähdessä että viime kerrasta olisi vain päivä aikaa. 



Edellisen postauksen löydät klikkaamalla tästä

- Kyllä mä edelleen allekirjoitan kaikki edellisen postauksene vastaukset. Vaikkakin itse huomaa, että iän myötä vastaukset jonkin verran muuttuu :) 

8 kommenttia

  1. Olen ainakin sun kanssa ihan sama ton Googlen kanssa, mun elämä on KVG. Kaikki TV-sarjat imuroin ja etsin arvioita ja tietoa historiallisista elokuvista tai jos ne liittyvät tositapahtumiin.. Töissä taas niin erilainen, sillä olen ollut osa-aika työtön jo 4 vuoden ajan ennen tätä syksyä..

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Google on kyllä yks tärkeimmistä asioista netissä! :D Toivottavasti sullakin on nyt sitten tänä syksynä työtilanne parantunut! :)

      Poista
  2. Kiva postaus, näitä on aina mukava lukea! :)

    VastaaPoista
  3. Tosi mielenkiintoista oli kurkistaa, miten sun elämän aakkoset on kehittynyt eteenpäin tosta aikaisemmasta postauksesta! Mä allekirjoitan kyllä kans ton kohdan missä puhut cokiksesta ja alkoholista! :D

    Hei tuli mieleen, ootkohan kirjottanut joskus kokonaista postausta diabeteksestä? Ymmärrän että aihe on henkilökohtainen, mutta mua kiinnostais lukea minkälainen sun arki esimerkiksi on tuon sairauden kanssa jne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina yhtä ihanaa kuulla että en ole ainoa cokis linjalainen! :D
      Ja itseasiassa en oo kirjoittanut, mutta suunnitelmissa on kyllä tälläinen ollut! Taidan sen kyllä tässä toteuttaa :)

      Poista
  4. Aivan ihana ja inspiroiva postaus ! (:

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥