Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Tulitikkutehdas & Asu

asu_11 asu_8-side asu_15 asu_2 asu_14 asu_6-sideShoes Adidas | T-Shirt Zara | Jeans VeroModa | Sunglasses Michael Kors 


Puuuuh. Viime aikoina ei oo tullut aukaistua konetta, muuta kuin työasioissa. Tämän hetkinen olotila, onkin itseasiassa aika luksus. Istun aamutakissa sohvalla, disneychannel pyörii taustalla, edessä on päivä ilman minkäänlaisia suunnitelmia! Tai kyllähän mulla tekemistä piisaa, mutta tämän päivän ajattelin pyhittää ihan vain olemiselle ja fiiliksen mukaan tekemiselle. 
Tää blogi on viime aikoina jäänyt vähän sivummalle kaiken muun kiireen keskellä. Mielessä tämä on kuitenkin edelleen ollut, että ei siis kokonaan ole unohtunut. Asukuvia on mm. tullut napsittua, jotta mulla on teille niitä taas paljon tiedossa! Nää asukuvat itseasiassa rullaakin vähän jäljessä, mutta nyt olisi tarkoitus yrittää korjata tilanne vihdoin ajantasalle. Hiuksistahan sen parhaiten huomaa, kun kuvat ovat vielä "vanhoja". 

Kuvat on tosiaan napsittu Tulitikkutehtaalla. Mä en osaa selittää, mutta tuo paikka vaan kiehtoo mua tosi paljon. Siellä on aina yhtä kiva ja jotenkin myös jännittävä käydä. Vaikka tällä reissulla saatiin vähän enemmänkin jännitystä.. Nimittäin tää päivä oli yksi niistä, kun siellä joku idiootti päätti viereisen rakennuksen tuikata tuleen. Palokunta sai sen vissiin kuitenkin heti haltuun eikä isompaa vahinkoa tullut. Mutta uutisia seuranneena, muutaman päivän päästä se roihusikin sitten jo ihan kunnolla. No mutta, itse tehtaassa on tosiaan erittäin kiva aina vierailla, ja myös asukuvat siellä saa musta tosi kivasti räpsittyä. Tällä kertaa halusin ihan tietoisesti heittää päälle tosi yksinkertaisen asun.  Koska näissä tulee myös erittäin usein kuljettua, vaikkei niitä kovin usein ikuistettua tänne tulekaan. 

29 kommenttia

  1. Siisti kuvauspaikka! Vaikka asu onkin pelkistetty, niin se tulee esille taustasta hienosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pelkistetystäkin asusta tykätään täällä :) Ja tuo on kyllä ihan huikea paikka kuvailla!

      Poista
  2. Ihania kuvia susta! Tonne täytyy joskus iteki mennä kuvaileen :)

    millattt.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! ❤️ Toi on kyllä kuvauspaikkana ihan super!

      Poista
  3. Miten kivoja kuvia! :) Tulitikkutehdas on kyllä ihan paras (ja todellakin kiehtovin) paikka kuvailuun! Harmi, että tuokin rakennus ilmeisesti revitään maan tasalle, kun alueelle ruvetaan rakentamaan kerrostaloja :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ilmeisesti sitä ainakin yritetään saada purettavaksi :/ toivottavasti eivät siinä onnistu!

      Poista
  4. Noi Adidaksen tennarit on kyllä niin täydelliset! ♥ Ja musta on kiva kun välillä jaetaan ihan vaan tälläsiä tosi perusasujakin, koska ne perusasut todellakin on niitä, joissa todellisuudessa useimmat päivät kuljetaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nää on!! ❤️ Perusasut täytyis kyllä itse useammin kuvailla :-)

      Poista
  5. Tulitikkutehtaaseen on kyllä päästävä, nää kuvat on niin upeita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on kyllä käymisenarvoinen, ehdottomasti! 😍

      Poista
  6. Tälleen Tampereella aina asuneena en oo vieläkään käyny kuvailemassa tikkutehtaalla. Muutenkin vaan kerran tai kaks tullut pyörähdettyä siellä vuonna 2013 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten :D sähän vielä tykkäät kuvailla kaikissa erilaisissa paikoissa! Äkkiä korjaamaan tämä epäkohta, ennenkuin koko paikka on maantasalla!

      Poista
  7. SUPER IHANIA KUVIA!

    http://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! ♥ Kuvista on aina kiva saada positiivista palautetta :)

      Poista
  8. Vauu mitä kuvia! <3 Todella upeita :) Tuonne olis tosi siisti päästä itsekkin joskus kuvailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä aivan sika ihana ja kiva paikka, varsinkin kuvailla! :) Kiitos kehuista! ♥

      Poista
  9. Aivan ihanat noi sun kengät!<3 ja hahah mäkin kuulun niihin harvoihin tamperelaisiin jotka eivät ole vielä käyneet kuvaamassa tuolla :D kohta tosiaan alkaa tulla kiire jos sieltä haluaa kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka aluksi inhosinkin kaikkia Addun superstareja (kiitos ala-asteen villityksen :D) niin näihin vaaleanpunaisiin mä kyllä tykästyin ihan kunnolla! No mutta hei! Pitäiskö meidän sitten yrittää suunnata tulitikkutehtaalle kuvailemaan joku kerta yhtenä? :)

      Poista
  10. Tuommoiset kuvauspaikat kiehtoo suuresti! Todella upeita kuvia nämä ja ai että tykkään sun aurinkolaseista ja kengistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis tuo tulitikkutehdas on kyllä ihan huikea mesta :)

      Poista
  11. Noi hylätyt rakennukset on välil tosi hienoja paikkoja vaikka ne on usein jo sotkettu ja rikottu, niin tommonen graffiti on sika hyvä tausta asukuville! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis, tästä tehtaastahan on ainoastaan seinät, lattia (sitäkään ei ihan kokonaan) ja katto jäljellä :D siellä on roihunnut tuli niin monta kertaa, että ei siellä oo enää yhtään mitään irtaimistoa, eikä ikkunoita yms :) Mutta toi on niin siisti, kun siellä on oikeastaan joka kerta erilaiset graffitit mitä edellis kerralla! :)

      Poista
  12. Tosi cool kuvauspaikka ja kiva asu! Nuo kengät varsinkin on niin söpöt♥ Ihana banneri myös :)

    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Tosi mageita kuvia! Mun mielestä pelkistetty asu sopii tähän kuvauspaikkaan ja molemmat korostaa toisiaan :) Nuo kengät ovat aivan ihanat!

    Sara V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jos asu ei olisi näin pelkistetty, se ei tulisi niin hyvin esille tällaisessa taustassa :) Ihana kuulla, että kuvat on onnistuneita! <3

      Poista
  14. Aivan ihana blogi sulla, ansaitsisit ehottomasti lisää kunniaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, aivan ihana kommentti! ♥ Kiitos hurjasti! Tästä tuli niiiin hyvällä tuulelle :')

      Poista
  15. Ihanan simppeli asu <3 Noi arskat on niin söpöt!!

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥