Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Kauneushoitola suositus Tampereella!

Nyt olis luvassa kauneushoitola vinkki Pirkanmaalaisille, ja miksei toki muillekin! Etenkin Tamperelaiset nyt kuulolle. Mä oon monesti jutellut ihmisten kanssa tästä aiheesta, kun Tampereellakin on kauneushoitoloita melkoisen paljon, että millä sä sieltä valitset sen hyvän ja toimivan. Jatkuvasti kuulee kauhutarinoita, kuinka se ja se kampaaja pilasi hiukset, ja se ja se kosmetologi pilasi sitä ja tätä. Kuinka lopputulos ei ollut yhtään sitä mitä luvattiin ja mikä oli asiakkaan toive. Kauhutarinoita kirjoitetaan nettiin paljon paljon herkemmin, mitä niitä positiivisia kokemuksia. Siksi mä halusin aukaista suuni, tää paikka oikeasti ansaitsee sen. Tätä postausta ei oo toteutettu yhteistyössä, vaan tää on ihan puhdas suositus kyseiselle paikalle. 
Fiina Beauty Lounge aukaisi ovensa vuoden alussa Kuninkaankadulle Tampereen ydinkeskustaan, kun kaksi alan rautaista ammattilaista Krisse & Jenni yhdistivät voimansa. Kumpikin heistä oli toiminut alalla monta vuotta ennen päätöstä omasta yrityksestä, joten kokemustakin oli kertynyt jo hyvä tovi. Jenni toimii Fiinassa kosmetologina, ja Krisse hoitaa kampaamo- sekä kynsipuolen. Kosmetologin töiden lisäksi Jenni tekee mm. ripsienpidennyksiä sekä intialaisia päähierontoja. Eli palveluita heiltä löytyy tosi monipuolisesti! 
   fiina_1 image1-2
iina_1 Jenni on jo monta vuotta huolehtinut mun ripsienpidennyksistä. Oon ollut hänen työhönsä aina äärettömän tyytyväinen. Siitä varmasti kertoo myös pitkä asiakassuhde, mun ei ole tarvinnut lähteä vaihtamaan tekijää toiseen. Jenniltä onnistuu niin volyymit kuin klassisetkin versiot. Hän kuuntelee tarkasti asiakkaan toiveita ja käyttää työssään Xtreme Lashes:in erittäin laadukkaita tuotteita. Moni tuttu, joka on mun kokemuksen perusteella vaihtanut Jennin asiakkaaksi, on jäänyt hänen asiakkaaksi pysyvästi. Mä suosittelen siis ehdottomasti Jenniä, mikäli sulla on tarvetta uusille ripsienpidennyksille tai nykyisesi kaipaavat fiksausta. 
Ripsien lisäksi mulla on kokemusta myös Jennin meikkaustaidoista, eikä sitäkään puolta voi kun kehua. Tässä linkki viimeisimpään hänen mulle tekemään luomukseen joka mulla oli ystäväni häissä. Vaikka juhlapäivälle osuikin kuuma kesäpäivä, meikki pysyi aamun pikkutunneille saakka tosi hyvänä. Ja oli juuri sitä, mitä mä olin toivonutkin. Kun jatkossa tarvitsen jeesiä meikkauksen kanssa, käännyn todellakin Jennin puoleen. 
  fiina_3-tile-1Myös hiukseni olen antanut Fiinan osaaviin käsiin huolehdittavaksi. Tässä viimeisin Krissen tekemä muutos alkukesästä. Sain juuri sitä, mitä toivoinkin. Ja useampaa kampaajaa Tampereella testanneena, tämä ei suinkaan ole itsestäänselvyys. Toki ymmärrän, että jokainen hius reagoi eri tavalla, mutta kyllä joskus on mennyt tosi paljon liikaa vihkoon lopputuloksen kanssa. 
Mä oon käynyt Krissellä myös kampauksessa entisen työpaikan Gaalaa varten (tässä linkki postaukseen jossa kampaus vähän vilahtaa) ja tykkäsin myös siitä ihan tosi paljon. Sekä keräsin sille aika ison määrän kehuja myös muilta osallistujilta, ja ihmekös tuo. Koska olihan se tosi kiva! Hiusten lisäksi Krissen palveluihin kuuluu tosiaan myös erilaiset kynsipalvelut. Niin rakennekynnet kuin oman kynnen geelilakkauksetkin. Mullahan ei ole koskaan ollut minkäänalaisia rakennekynsiä tai ede geelilakkausta, mutta tosi monet Krissen tekeleet nähneenä, ei mulla olis siinäkään mitään epäilystä kenelle mä ne menisin laittamaan, jos kokisin sen omaksi jutukseni.

Mä suosittelen Fiinaa siis täysin aidosti, oman kokemukseni perusteella. Yrittäjille Jennille ja Krisselle on äärettömän tärkeää asiakastyytyväisyys ja he oikeasti kuuntelevat asiakkaan toiveita.  
Kannattaa käydä tykkäämässä Fiinan Facebook sivusta, siellä on paljon kuvia heidän työnjäljistään ja muutenkin hyvin vielä lisäinfoa, esim nopeita peruutusaikoja yms. Eli mikäli sulla on etsinnässä hyvä, ammattitaitoinen ja luotettava kauneushoitola Tampereelta, tässä olis sulle sellainen! 

6 kommenttia

  1. Minä päädyin tässä kesällä sun aikaisemman postauksen suosittelujen perusteella Krissen penkkiin, ja täytyy todeta että nyt myös minä suosittelen häntä eteenpäin. Isoiso plussa siittä, että Krisse jaksoi iloisesti höpötellä ja keksiä puheenaiheita. Aikaisempien kampaajien kanssa kun on ollut tilanne, että he ovat olleet ihan hipi-hiljaa koko session ajan ja kaikki ovat tosi kiusoittuneita. Ei yhtään kiva kokemus sellainen, vaikka työnjäljessä ei moitteita olisikaan. Täältä siis myös peukku fiinalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että suositukseni avulla oot löytänyt tän paikan, ja tykännyt siitä! :) Krisse on kyllä ihan huippu kampaaja! <3

      Poista
  2. Aivan ihana lopputulos hiusten kanssa! En usko, että tampereen kauneushoitolaan tulee niinkään vierailulle pakkoa, mutta jos sattuu tulemaan sellainen tarve niin varaan kyllä ajan täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä ehdottomasti Fiinaa, mikäli Tampereelta tosiaan tarve kauneushoitolalle tulee! :)

      Poista
  3. Siis ihana toi tulos hiusten kanssa! mun pitäs kans ehdottomasti käydä taas kampaajalla tekemässä näille jotain :)

    www.visionkatri.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopputuloksesta mäkin tykkäsin ihan hurjan paljon! Just sitä mitä toivoinkin! :)

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥