Kinder-Juustokakku

Pari postausta sitten vähän lupailinkin tämän suussasulavan herkun ohjetta tänne teillekin, ja tässähän sitä nyt sitten tulee. Kyseessä on siis Kinder-Juustokakku jota tein tuossa rontti viikko sitten elämäni ensimmäistä kertaa. Ottaen huomioon että tää oli mun koko elämäni kolmas oma tekemä juustokakku. Eli ei vaikea homma ollenkaan siis toisin sanoen kun meikäläinenkin sai kakun aikaiseksi. 
Pääsiäinenhän se tosiaan taas tekee tuloaan, ja kaupat täyttyvät toinen toistaan erilaisemmista suklaamunista. Tää kakku nimestään huolimatta ei kaipaa suklaamunia tai kindereitä, paitsi koristeluun. Tähänhän periaatteessa kuuluu päälle sellainen suklaakarkkihökötys mihin voi laittaa mm. niitä kindermunia. Itse halusin pitää kakun päällisen ainakin tällä kertaa tyhjänä. Mutta koristeluhan on ihan makuasia, mistä ei voi kiistellä. Ja kyllä itse varmasti jos tämän pääsiäiskahvipöytään leipoisin päällä olisi niitä suklaamunia ainakin. 

kinder_juustokakku1 Alkuperäiset ohjeet mä löysin netistä. Mulla oli kaksi eri ohjetta joita sitten jonkin verran yhdistelin ja sovelsin. Ohjeessa käytetään 20cm irtopohjavuokaa, mutta itsellä ainakin oli 24cm vuoka, joten sekään ei ole niin justiinsa, isompaan vuokaan mä nostin keksien määrän 175g -> 200g ja lisäsin myös samassa suhteessa voita. Muuten käytin tismalleen noita määriä 24cm vuuan kanssa. Mutta se pitää todeta että pohjaan olis hyvä laittaa pikkuisen enemmän voita. Pysyis homma paremmin kasassa! 
Eli tähänhän oikeasti suositellaan jotain tummia keksejä, esim dominoita. Mutta mun mielestä oikeaan keksikakkuun vain kuuluu ne Digestive- keksit. Ja mä korvasin tosiaan ne tässäkin niillä. Mun mielestä maun mukaan, mutta mä liputan Digestivien nimeen! Jos käyttää niitä dominoita, ei voita tartte tosiaan sitten lisäillä. 

Pohja
50g voita
175g keksejä

Täyte:
3 Liivatelehteä (laita 4 jos kakulla on kiirempi saada tarjolle)
2 rkl vettä
200g maustamatonta tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
2rkl Flora Vispiä
1 keltuainen
150g Valkosuklaata (itse käytin Pandan 145g levyn ja piisas!)
2  1/2 dl Flora Vispiä

Päällimmäinen kerros:
2dl erilleen otettua aikaisempaa täytettä
2rkl  Flora Vispiä
60g Tummaa tai Maitosuklaata

♥ Aloita valmistamalla pohja. Eli pingota leivinpaperi irtopohjavuuan pohjalle ja leikkaa ylimääräiset paperin reunat reunoilta poijes. Voitele vuuan reunat voilla, ja laita niihin myös leivinpaperia. Käyttäessäsi voita ne pysyvät huomattavasti paremmin paikoillaan. Näin saat kakulle kauniit reunat kun poistat kakkua vuuasta.
Murskaa keksit ja sulata voi niiden sekaan. Sekoita hässäkkä ja taputtele se kevyesti vuuan pohjalle. Älä kuitenkaan liian piukkaan jotta sitä on sitten helpompi leikata.

 Sitten vain täytteen kimppuun. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan täytteen teon ajaksi.
Vatkaa sokeri, tuorejuusto (mä käytin Valion maustamatonta) ja keltuainen tasaiseksi.

♥ Sulata kaikki valkosuklaa sekä 2rkl Floran Vispiä hiljalleen mikrossa. Sekoittele välillä ja säädä mikrosta tehot puolelleteholle. Kun suklaa on sulanut, sekoita seos tuorejuustoseoksen sekaan ja vatkaa tasaiseksi.

♥ Seuraavaksi vaahdota 2,5 dl Flora Vispiä ja kääntele/nostele tästä noin puolet täytteen sekaan. Mä menin ihan silmämääräisesti ja hyvin kävi.

♥ Sitten kuumennetaan 2 rkl vettä mikrossa, ja tähän sekoitetaan kuivaksi puristetut liivatelehdet. Vesi kannattaa sulattaa sellaisessa astiassa josta on myös helppo kaataa seos tasaisena nauhana täytteen joukkoon kokoajan sekoittaen. Sen jälkeen kääntele loput vaahdosta täytteen sekaan.

Ota täytteestä noin 2dl erilleen ja kaada loput täytteestä keksipohjan päälle. Laita kylmää jähmettymään. Suosittelen pakastinta niin ei kestä niin kauaa. Jääkapissa aikaa menee lähemmäs puoli tuntia.

♥ Sulata päällisen suklaa sekä Flora Vispi (2 rkl). Itse käytin tosiaan maitosuklaata mutta myös tumma sopii. Sekoita suklaaseos jäljelle jääneeseen 2dl täytteeseen ja kaada seos hyytyneen valkosuklaakerroksen päälle. Anna vetäytyä jääkaapissa vähintään 2h, tai suosiolla seuraavaan päivään. Itse hätäisenä herkkusuuna annoin olla sen 2,5h kun irrotin vuuan ja käsiin leviäminen oli hyvin lähellä. Joten suosiolla vaan tarpeeksi aikaa tähän.

kinder_juustokakku2 kinder_juustokakku4

Nauti! 

SVEA TIGER

asu_laukontori6
Perjantai-ilta ja mä kirjoittelen tässä postausta yksin kotona. Käytiin pikkuveljen kanssa just syömässä ja se halus sitten vielä välttämättä elokuviin kattomaan jotain melkein kolmen tunnin leffaa. Mulla ei ihan kunto kestä kun pitää kuitenkin aamulla herätä taas töihin niin tulin kiltisti kotiin, nappasin läppärin syliin, kirjoittelen tän teille ja sen jälkeen suuntaankin sitten jo nukkumaan. 
Mulla syttyi lamppu tuossa yksi ilta oikein sitten tosi kirkkaasti että mä olen ihan täysin unohtanut yhden paukkupakkasilla kuvatun asun!
Asukuvat jakaa talvella aika ristiriitaiset mielipiteet itselle. Tietyssä valossa ja fiiliksessä kuvista saa tosi kivoja, mutta samaan aikaan myös pakkanen paukkuu aikalailla eikä oo sitä ihan mukavinta hommaa heittää takkia hetkeksi pois päältä. Näiden kuvien otto hetkellä oli vaan -28 astetta pakkasta... Muistan vieläkin kuinka syvä jäätynyt olin kun pääsin takaisin autoon ja kuinka kamerakin ihan meinasi lamaantua tuosta kylmästä. Mutta lopputulos oli oikein onnistunut niin kyllähän sitä vähän uhrautua pitää.

asu_laukontori2-side asu_laukontori14 asu_laukontori4 asu_laukontori12 asu_laukontori15 asu_laukontori3 asu_laukontori8Saanen esitellä mun uuden collaripaitalöydöksen! Bongasin tän joskus Bubbleroomin sivuilla, ja se jäi heti kaivelemaan mieltä. Ja eihän siitä sitten päästy yli eikä ympäri, ja tilattavahan se sitten lopulta oli. Ja kyllä tää nousi niin lemppariksi että melkeimpä jopa viikottain tää päällä viiletetään. Tälläiselle tiikerihullulle oikein huippu löytö siis. Ja jottei vaan jää hehkutus yhtään liian vähäiselle, tää on niiiin pehmeä. Ei yhtään sellainen kovakoppura mitä useat collaripaidat ovat, ja sisältä sellainen karhea. Eijeijeijei. Tää on just sellaista aivan pehmeää matskua! Muutenkin mä oon aina ollut tosi tyytyväinen SVEA:n tuotteisiin.
Paukkupakkasilla kengiksi valikoituu ehdottomasti UGGit. Ne vaan on niin loistavat pakkaskelin kengät. Nyt kun lämpötila on jojoillut melkein päivittäin plussasta miinukseen ja miinuksesta plussaan niitä ei aamulla ole jalkaansa uskaltanut laittaa. Koska ne kyllä ottaa niin herkästi vesikelistä itseensä ettei ihan viiti monen sadan kenkiä pilata vesikelin takia. Nää harmaat olikin tän talven uutuudet. Myös mustat versiot polttelis jonkin verran, mutta eiköhän ne ole sitten ens talven juttu.
Mitä tuohon Cubuksen takkiin tulee, siihen mulla on aika viharakkaus- suhde. Välillä oon niin jo myymässä sitä poijes, ja pari kertaa jo kuvannutkin sen nettiin myyntiin että nyt lähtee. Kuitenkaan koskaan en oo niitä kuvia mihinkään julkaissut vaan takki on aina saanut jäädä. Tänä talvena olen käyttänyt sitä vain muutaman kerran. Mutta siltikään en ole varma luopuisinko vaiko en. Tää on kuitenkin niin paljon erilainen mitä mun muut talvitakit.
  asu_laukontori9asu_laukontori5 asu_laukontori11
asu_laukontori7

jeans VeroModa | jacket Cubus | bag Michael Kors | shoes UGG Australia sweatshirt SVEA


Mutta joo, tämän tasoisia kelejä enään tuskin tänä talvena tulee joten olkoot tämä ainakin kunnes toisin todistetaan nyt viimeinen pakkaspakkaskelin asu! (ei varmaan mee kauaa kun taas lamppu palaa, "ainiin se asu.....") No mutta, nyt painaa unimatti niin hiekkaa tuulemaan että mun on pakko suunnata nukkumaan. Jos se näkyy myös tässä kirjoituksessa niin pahoittelen sitä puolta. Pitäkää kivat viikonloput! 

Viime aikoina

Blogiin tuli pieni hiljaisuus ihan vain koska aika loppui taas kesken. Nyt arki täksi viikoksi taas tasaantui, kunnes ens viikolla onkin sitten taas paljon kaikkea normaalisti arjesta poikkeavaa tiedossa. Palataan niihin sitten kun se on ajankohtaista, kurkataan nyt mitä mun viime päiviin on kuulunut!

kuulumiset2DSC_0445
♥  Kevään pikku hiljaa hiipiessä keskuutemme, kuuluu mun rutiineihin täyttää kämppä leikkokukilla. Ne vaan kuuluu kevääseen sekä myös kesään sisustuksessa. Tuo kyseinen kimppu kerkesi jo tosin muutama päivä sitten kuihtua pois, ja heti tuli sisustuksen suhteen sellainen keskeneräinen olo. Ja seuraavalla kauppareissulla pitää kyllä taas napata kimppu tai parikin mukaan.
Myös itse kevättä sekä vielä suuremmin kesää täällä odotellaankin jo innolla. Tiedossa niin paljon kaikkea superia, ja ihan vain se fiilis ja sääkin saa innostumaan.
    
kuulumiset1DSC_0443
Asukuvien ottoa Tampereella. Niitä on nyt muutamat tallessa jotka tännekin pian pääsevät. Asukuvien suhteen sääherra ei oo ollut aina ihan samaa mieltä koska kuvia kuvaillaan. Lisäksi mun duuni on aina sellaiseen aikaan ettei valoa riitä vielä tähän aikaan vuodesta. Tää taitaa olla monen muunkin bloggaajan "ongelma" kyllä, mutta ei auta kuin suunnitella ja sinnitellä. 
Hiuksista sen verran että näihin oon kyllä ollut älyttömän tyytyväinen. Ja tarkoitus oliskin kuvailla teille video jossa vähän höpöttelen näistä ja jatkon suunnitelmista. Kiinnostaisko sellainen?
   
kuulumiset4DSC_0500
♥ Kodin Ykkösestä bongasin tälläisen Amanda B:n lasiastian, hintaa tällä oli tupla-alennusten jälkeen alle kymppi joten paljoa ei tarvinnut miettiä koristaako tää mun kämppääni vaiko ei jatkossa. Varsinaista käyttöä tälle en ole vielä keksinyt, mutta ihan tarjoilukulhonakin tää menee jatkossa. Ja musta tää on jotenkin tosi nätti ihan vain tyhjillään. 

kuulumiset3DSC_0480♥ Kauppareissulla huomasin Sokoksellekin "vihdoin" saapuneen näiden Fazerin uutuuksien. Näistä jo netissä lukeneena ja Ärrällä aikaisemmin huomanneena pakkohan se oli testiin tämä Mint- versio ostaa. Yllättävän hyvää se kyllä oli! Ne muut makuvaihtoehdot oli mun makuun vähän karuja yhdistelmiä, mutta saa nähdä tuleeko niitä silti jossain kohtaa uskollisena Fazerin kannattajana testattua. Ootteks te testannut niitä muita? 
  
kuulumiset7DSC_0585 Otin ja räväytin ja ostin olkkariin 2 verhoa nykyisen yhden sijaan. Rontti vuosi asusteltu ja oon aina ollut sitä mieltä että olkkariin riittää yksi verho koska sohva on tälläi ikkunan edessä. Nyt kuitenkin mieli muuttui ja piti testata miltä tää kokonaisuus näyttäisi jos verhoja olisikin kaksi. Ja ei ollenkaan huono. Harmaita hiuksia meinasin kyllä saada tilauksen kanssa Anttilasta. Viikon toimitusaika venyi lopulta 1,5kuukauteen. Ilman mitään syytä tai selitystä. No lopulta ne sitten saapuivat ja samana iltanahan ne piti heti ikkunalle ripustaa. Vallilan kevät uutuudet oli kyllä muutkin niin ihania että melkein jopa meinasi valinnanvaikeus näitä tilatessa iskeä!
    
kuulumiset6DSC_0571♥ Viime aikoina oon myös innostunut leipomisesta. Edellis viikolla pyöräytin New York Cheese- kakun, ja viime viikolla kokeilin Kinder Juustokakkua. Molemmat oli erittäin onnistuneita. Tän Kinder Juustokakun ohjeen mä ajattelin jakaa tännekin sitten ihan omana postauksena. Tuo New York versio oli haastavuus asteeltaan haastava, mutta päätin silti kokeilla. Ja sitä ennen aikaisemmin vain yhden juustokakun väsänneenä homma meni erittäin hyvin. Kakku onnistui loistavasti ja maku oli huippu. Paaljon parempi mitä esim Sokoksen leivostiskistä saa, vaikka itse sanonkin. Kinder Kakku olikin pykälää helpompi. Mutta molemmat erittäin hyviä vaihtoehtoja tarjoiluun jos on juhlia tulossa! 

COCOPANDA + ALENNUSKOODI!

Sain jonkinaikaa sitten aika kivan mahdollisuuden lähteä yhteistyöhön kauneus- ja kosmetiikkatuotteita myyvän COCOPANDAN kanssa. Onko verkkokauppa kenellekään ennestään tuttu? Mä olin aikaisemmin bongannut heidän mainoksiaan Facebookissa sekä Instagramissa, ja joskus jopa vieraillut heidän sivuillaan. Jo silloin mieleeni jäi ihanan raikas ulkoasu ja monipuolinen valikoima. 
Tutustuttuani heihin vähän tarkemmin, huomasin heiltä löytyvän valikoimista löytyvän monta lempparia merkkiäni, ja vielä aikasmoisilla kilpailukykyisillä hinnoilla! Kuten The Balm, NYX, EOS, GHD ja Essie, sekä paljon muita! Tuotteita heiltä löytyy monesta eri kategoriasta, eli varmasti jokaiselle löytyy jotakin. Lisäksi näyttäisi maksuvaihtoehtojakin olevna useita, nopea toimitus sekä ilmaiset toimistuskulut!
10. Hawaiian After Sun- vartalovoide // 11. Michael Korsin aurinkolasit (-25% kaikki!!)

Heillä on myös aika kivat alennukset tällä hetkellä menossa useissa eri kategorioissa! Itselle lähtee tilaukseen ainakin tuo TheBalmin Nude paletti, nimittäin sen on aika hyvässä tarjouksessa alle 30eurolla. Kollaasin lisäksi bongasin paaljon muitakin tuotteita jotka olisivat olleet esille nostamisen arvoisia, mutta tästä postauskesta olisi muuten tullut kilometripitkä niin tyydyin "vain" lemppareihini!

Eikä siinä vielä kaikki, nyt kannattaa oikeasti kurkata valikoima ja aika huiput alennukset, nimittäin

alennuskoodilla: HENNA0216 

Saatte vielä -15% tilauksen loppusummasta, koskee myös alennettuja tuotteita!
Alennuskoodi on voimassa 15.03.2016 asti. 

MAANANTAI

asu_4
MAANANTAI. Vaikkei tänään ollut mitenkään erityisen huono tai hyvä päivä, vaan oikeastaan aika sellaisen tasaisen harmaa, tänään oli kuitenkin maanantai. Vaikka mä yritän ja haluan ajatella asiat aina sieltä positiivisuuden kautta, on maanantaista vaan jotenkin todella vaikea keksiä mitään positiivista. Iltavuoro niinkuin kaikkina muinakin maanantaina, saa nukkua sen pari tuntia pidempään on ihan jees. Mutta sitten taas kun pääsee kotiin on pari tuntia vähemmän tehdä kaikkia vapaa-ajan juttuja. Nii tiedä sitten onko se nyt sitten niinkään hyvä tai huono juttu. Toisaalta viikonlopun jälkeen on aina pikkuisen pehmeämpi lasku kun saa sen muutaman tuntia enemmän unta mitä muina päivinä.
Mutta joo, hyväähän ruudun tälle puolelle tosiaan kuuluu. Tää mun asukuvien julkaisutahti on vähän hassu, viimeksi julkaisin asun joka oli kuvattu -27 asteen pakkasessa ei ollut ulkona lunta jäljellä enään ollenkaan, ja nyt kun julkaisen teille asun joka on kuvattu ennen lumiaikakautta tuolla ulkona on taas "nätti" lumikerros. No mutta, asukuvien tarkoitus onneksi ei ole pitää kirjaa siitä minkälainen sää ulkona on.
Asuunkun nyt näin ovelasti päästiin, siinä näkyykin mun syksyn kenkäostos! Oon jo useampana syksynä/talvena haaveillut jostain ihan perus mustista nahkakenkuleista. Mutta jotenkin en vaan mitenkään oo onnistunut löytämään sellaisia. Aina joku juttu ei oo miellyttänyt, jos kengät eivät ole olleet liikaa "tätimäiset" (mitä muuten on ihan hirmupaljon kaupat pullollaan...) niissä on ollu jotain liian mautonta yksityiskohtaa tai sitten malli vain ei yksinkertaisesti sovi kenellekkään. Aika usein käynyt myös niin että kun löytää ne täydelliset yksilöt hyllystä, näyttää ne jalassa aivan pöljältä. Tai sitten mä olen ollut liian vaativa ja nirsoilija... Tiiä sitte. DinSkosta kengät sitten lopuilta osuivat kohdalle, ja näyttivät vielä jalassakin sen verran kivoilta että mukaanhan ne sitten lähtivät. Ja paljon kyllä käyttöä on ollut että ei huti ostos siis ollenkaan!

asu_1asu_11 asu_5 asu_10Mustiin uusiin kenkätulokkaisiin oli tosi helppo yhdistää yksi mun lemppari takeista (okok, taidan sanoa näin mun jokaisen takin kohdalla.....) Tuon takin kanssa oli aika jännä juttu silloin kun se loppukesästä itselleni VeroModasta tilasin. Kuvissa se näytti todella hyvältä, ja saatuani sen kotiini, no se näytti edelleenkin tosi hyvältä, mutta. Ihastuin takin malliin niin paljon että pistin sen saman tien tilaukseen myös punaisena. Tismalleen sama takki mutta väri oli eri. Punainen näytti kuvissa myös tosi kivalta, noh mutta. Kun se mulle sitten vihdoin kotiin saapui, se oli kuin aivan eri takki. Tai siis olihan se malliltaan tismalleen identtinen. Mutta ei se vaan toiminut. Ei yhtään. Pikkuisen harmitti kun tietenkin oletin sen olevan vähintään yhtä ihana koska malli olisi sama. Palautukseen se sitten lähti ja mulle jäi käteen vain pettymys. Onneks sentään tää musta takki oli täydellinen ja sain vihdoin pitkään kaipaamani mustan täydellisen takin jokaiseen tilanteeseen! Tää ei ihan noilla paukkupakkasilla enään riittänyt, mutta tälläisillä vähän lämpöisemmillä keleillä pitkälle kevääseen ja taas syksyllä tää kyllä toimii. Ja kyllä mä vielä sen kirkkaan punaisen takin jostakin itselleni bongaan, aivan varmasti!

asu_7 asu_9 asu_2

trousers Zara | jacket VeroModa | bag Michael Kors | shoes DinSko |  scarf Cubus | cardigan H&M

Metropolis

Tammikuu oli laukkushoppailujen puolesta melkoinen kuukausi. Useampi pitkään mietitty yksilö, sekä yksi aika extempero ostoskin sattui kohdalle. Halusin kuitenkin luoda ihan oman postauksen tuolle kaikista pisimpään mietitylle yksilölle. 

furla_metropolis6-1
Kyllä, Furlan Metropolis - karkkilaukku pinkkinä. Mun laukku"kokoelma" oli jo pitkään kaivannut väripilkkua, sitä jotain mikä vetää värinsä puolesta aina pidemmän korren. Pyörittelin pitkään Marc By Marc Jacobsin yksilöitä mielessäni, mutta yksikään ei noussut sillai selkeästi yli muiden. Sitten silmiini osui tämä punaisena. No, punainen ollut mulle vaihtoehtona mutta laukun malli jäi niin mieliin että pitihän sitä sitten laittaa google laulamaan ja tutkailla missä kaikissa väreissä tätä mallia oli saatavilla. Pinkien osuessa kohdalle, ei ollut enään epäillystäkään päätöksestä. 

furla_metropolis7 furla_metropolis1 furla_metropolis5 furla_metropolis2 Kultaiset yksityiskohdat korostavat vielä tuota pinkin ihanaa sävyä. Ja mitä laukun kokoon tulee, tämähän on oikea tilaihme! Helposti iltamenojen tavarat kaikki mukana. Pitkällä hihnalla näppärästi olan yli. Tää laukkuhan pääsi tosiaan ensi matkalleen meidän Gaalaan, ja käyttökertoja tälle kertyy varmasti vielä runsaasti. 
Furla merkkinä oli mulle täysin uusi tuttavuus, tai sillai kyllä mä netissä ja liikkeissä jotain yksilöitä olen selaillut. Mutta koskaan aikaisemmin en ollut sydäntäni näin menettänyt. Pakkohan se on myöntää, että tässä malli on niin ihana että saatampa himoita tätä jo seuraavassa värissä! On se vaan niiiiin ihana 

Outfit winners 2015

Tammikuun alussa julkaistu postaus (Klick!) vuoden 2015 päivän asuista oli taas todella tykätty ja paljon kommentoitu. Oonkin ihan hurjan iloinen siitä miten moni teistä kommentoi mielipiteensä lemppareistansa! Lempparit jakautuivat suhteellisen tasaisesti, yksi asu oli kuitenkin ihan selkeästi teidän suosikkinne. Tää suosikki itseasiassa aika yllätti mut, jotenkin en osannut odottaa että se olisi tuo. Mutta positiivinen yllätyshän tämä oli. Tuo ykkös asu on valittu ja kuvattu aika nopsalla aikataululla, oltiin menossa veljen kanssa juuri elokuviin ja mun piti inttämällä inttää että se suostui nämä kuvat räpsäistä. Eli meinasi koko asu jäädä taas alunperin kuvaamatta! Toiseksi tulleessa asussa mulla olikin päällä mun ihan ehdoton hamelöytö! Viron reissulta River Islandilta kotiutettu ihanuus. Ja kolmos asun takki nyt on suosikki edelleenkin ja ehdottomasti talvisin eniten käytössä. 
asuvoittajat11 Omat kolme suosikkia ovatkin sitten hieman eri mitä teidän. Tai kyllähän siellä yksi sama asu nähdään mutta pykälää "huonommalla" pallilla sekin. Helpompi olisi tosin ollut vain raakata asut kahteen kategoriaan "tykkään enemmän" ja "tykkään vähemmän". Mutta pohdinnan jälkeen tulin nyt tähän tulokseen. Jos olisin pohtinut kauemmin tai vähemmän, olisi luultavasti päätös ollut eri. Nämä nyt kuitenkin olivat kaikki tosi mieluisia asuja, jotka voisin pukea päälleni uudestaan koska tahansa. Tai no, nyt en ehkä kyllä ihan lähtisi ulos tarpomaan hamosessa ja kollaritakissa. Mutta you know. 
asuvoittajat21 Vuonna 2016 on jo kerennyt muutama asu kertymään mitä pitäisikin tänne pikkuhiljaa päästä purkamaan. Pikkuhiljaa musta on myös alkanut tuntua että se unelma vaatekaappi alkaa pikkuhiljaa muodostua. Oon pistänyt ison osan nykyisistä käyttämättömistä vaatteista kiertoon, mutta uusia en todellakaan oo samaan tahtiin hamunnut tilalle. Vaan nykyään mietitiään astetta pidempään mitä tarvitaan ja mitä ei todellakaan tarvita. Mielitekoja nyt on aina ja paljon, ja niitä on kiva välillä vähän toteuttaa. Mutta pääasiassa harkintalinjalla mennään. Jotenkin ehkä kökkö sanoa, mutta kyllä mä niin odotan kevättä, kesää ja syksyäkin pukeutumisen suhteen! 

Winter

asu_talvi3
Talvi. Mää oon sellanen ihminen, että aina kun talvi tekee tuloaan mää kiukkuan ja kiukkuan että pitääkö sen taas tulla. Oon ehdottomasti enemmän kesäihmisiä. Mutta, sitten kun se talvi saapuu ja on. Emmää jaksa sille loputtomiin kiukutella. Se kuitenkin on aika fiilis- ja pukeutumiskysymys miten siihen suhtautuu. Mää kun nyt yksinkertaisesti vain hukkaan aikaa kiukuttelemalla, se tulee kiukuttelin mää tai en. Toisaalta, on ihan kiva pukeutua pehmoisiin ja muhkeisiin neuleisiin. Uggit on ehdottoman ihanat ja tärkeät, ja pipo on hyvä tekosyy pelastaa huono hiuspäivä. Siinä kun kävelee joka päivä töihin, säässä kuin säässä. Sitä tosiaan oppii pukeutumaan lämpöisesti. Ja tiedä sitten onko ikä tuonut lisää mukavuushalua, mutta nykyään se mukavuus ja lämpö on paljon tärkeämpää kuin ulkonäkö. Useampi vuosi sitten mä painelin kesät talvet consseissa. Ei silloin ollut tietoa paremmasta ja se oli se etiketti mikä oli tärkein. Nyt conssit saa huilata kevääseen ennenkuin edes harkitsen niiden jalkaan laittoa. 

asu_talvi1 On talvessa paljon muutakin hyvää ja positiivista, vaikkakin myös sitä tuiskua ja tuikettakin siihen ihan riittämiin sopii. Se on aika ihana fiilis kävellä töihin sopivassa paukkupakkasessa, kun lumi narskuu varpaiden alla, varpaita ei palele, kuulokkeista soi jokin lemppari biisi ja aurinko on kipuamassa taivaalle luomaan auringon täyteisen päivän. Se mitä talvi saa aikaan luonnolle ja maisemille, musta se on parhaimmillaan todella kaunista. 
Toki vastakohtana kyllä muistaa hyvin nekin aamut kun saa kahlata jäätävässä lumimassassa, pilkko pimeässä, -30 asteen pakkasessa töihin miettien kumpa olisi jo se kesä. Mutta siis varmasti tajusitte sen mun pointin.
  
asu_talvi4 asu_talvi2 jeans VeroModa | jacket Vila | bag Michael Kors | shoes UGG Australia | beanie Henry Lloyd | scarf Cubus


Blogin kannalta talvi on aina aika haasteellista aikaa, koska valoisaa aikaa on vuorokaudesta niin pirun vähän. Sekä valoisakin aika on välillä liian harmaata ja synkkää. Unohtamatta lumi/räntäsateita ja muutenkin huonoa keliä. Mutta sitten taas hyvinä päivinä kuvat onnistuvat kyllä leikiten. Kolikolla on aina myös siis se kääntöpuoli. 
No mutta, kevät tekee kovasti tuloaan, ja on aika huippua päästä töistä niin ettei ulkona ole enään ihan säkkipimeää! Ja huomata päivä päivältä kuinka valoisaa aikaa on enemmän ja enemmän. Eiköhän se kesä taas pian koita! 

Puhelimesta Kuuluu

Puhelimeen kuvia tulee räpsittyä tasaisen tappavaan tahtiin ja nämä koostepostaukset ovat saaneet tosi kivan vastaanoton, niin jällehen kerranhan mä teille sitten näitä kuvia puhelimesta tännekin puran! Instagramissa näistä osa onkin jo vilahtanut, mutta sinnekään en aina kaikkia otoksia päivittele. Snapchat varmaan olisi enemmän sellaista jokapäiväisten räpsyjen paikka, mutta mä taidan olla ikäluokastani ainoa kellä sitä ei ole ollenkaan. En vaan koskaan oo oikeen kiinnostunut ja lämmennyt ajatukselle. Huvittavinta on että tosi monet aina olettaen kysyy "Heeei mikä sun snapchat on?" Ööööm, ei mulla ole? Muutenkin roikun puhelimen netissä aivan turhan liian paljon, joten yksi sovellus siihen karuselliin lisää pyörimään, ei kiitos. Ainakaan toistaiseksi.
Instagramissa (tai instarammarissa niinkuin työkaverit kutsuvat..) mut löytää @hennatasmoi 


puhelimenkuvat_1 1. Tervetuloa vuosi 2016! 2. Jännityksellä Beautyparkissa odottamassa pidennysten laittoa
3. Siinä ne nyt on! 4. Tää tyttö oli yks viime vuoden parhaimpia helmiä, ja toivottavasti pysyy mun elämssä vielä pitkään 
  
puhelimenkuvat_2 1. Pipopää ja paukkupakkanen 2. Pitäähän sitä nyt kerran kaudessa käydä yks paikallispeli katsomassa!
3. Gaala muidut 4. Cindiä moikkaamassa ja kissakuumetta taltuttamassa
   
puhelimenkuvat_3 1. Gaala-illan otoksia jälleen yhden huipun työkaverin kanssa 2. Kerrankin jaksoi nähdä edes vähän enemmän vaivaa työpäivän asuun 
3. Make Up ja facebookin uus profiilikuva 4. Tampere
  
puhelimenkuvat_4 1. Joulun aikaa 2. Löysimme yhteisen sävelen pitkästä aikaa 3. Firman illanistujaisista 4. Pakkanen ei sovi mulle 

puhelimenkuvat_5 1. Sunnuntai koomailun aamupala 2. Nää kaks ♥ Ei vois parempia työkavereita enään edes toivoa! 
3. Uuden tukan kanssa on helppo hymyillä 4. Lenkkimaisemat 

puhelimenkuvat_6 1. Viime vuoden yhdet parhaimmat kenkälöydöt! 2. Selfie 3. Kummitytön ristiäisiin matkalla 4. Smoothie-hetki
     
puhelimenkuvat_9 1. Kevättä ja kesää ajatellen kenkähyllyyn vähän täytettä 2. Ensimmäiset kuvat uudella luurilla 
3. Firman pikkujoulut! 4. Plääh
   
puhelimenkuvat_7 1. Gaala-Selfie 2. Sokoksen yks parhaista pastalounaista mitä oon syönyt! 
3. Mikäs karkki se tämä onkaan ;) Möyhemmin ihka omaa postausta!  4. Automatkat kuluu parhaiten selfieitä räpsiessä
  
puhelimenkuvat_8 1. :--) 2. Hullujen Päivien löytö! 
3. Viimeinen "ateria" Arnoldsissa, kun joka kerta saa johonkin pettyä. 4. Uus lemppari kollari