Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

NYX ♥ COCOPANDA

* Postaus toteutettu yhteistyössä Cocopandan kanssa ja osa tuotteista saatu heidän kauttaan *


Yhteistyössä Cocopandan kanssa sain valita heiltä muutamia tuotteita, ja tässä tuleekin nyt sitten sen postaussarjan ensimmäinen osa. Tilasin aluksi vain muutaman NYX:in huulipunan, koska merkki oli minulle uusi halusin sitä aluksi testata. Noh.. Testailu muuttui täydeksi rakkaudeksi ja niinhän siinä sitten kävi että heti perään pisti toisen tilauksen jossa saapuikin sitten useampi karkin värinen pieni paketti. 
Mä olen vasta viimeisen kuluvan vuoden aikana kiinnostunut ja innostunut huulimeikeistä. Vaikka mulla on aina ollut viharakkaus- suhde mun huuliini. Huulten ympärys on mulla se alue johon mulla tulee ne kaikki vähäisetkin näppylät ja finnit. Jättäen aina mukavan jäljen ihoon piiitkän pitkäksi aikaa. Lopulta totesin että ei niitä vaan saa 100% pidettyä poissa vaikka kasvoja pesisi kokoajan. Joten asia että näppyjä ja finnejä tulee ja menee. Sen hyväksymisen myötä olen pikkuhiljaa alkanut innostumaan huulipunista ja -kiilloista. Ja nyt sainkin niitä käyttööni oikein ihanan satsin! Ja mikä parasta, tykkäsin ihan kaikista sävyistä! 
NYX:in tuotteet olivat siis tosiaan mulle täysin tuntemattomia, mutta varmasti tämän rakastumisen myötä tulevat erittäin tutuksi vielä. Nimimerkillä pitää oikein yrittää hillitä itsensä etten laita taas uutta tilausta menemään.. 

nyx_cocopanda_2 nyx_cocopanda_7 nyx_cocopanda11 1. Fun Size // 2. Taffy //  3.  Gumdrop //  4.  Hubba Bubba //  5. Sweet Tart 

Huulipunia on nyt sitten tosiaan (toistaiseksi) viidessä eri sävyssä. Joista kaikki sävyt oli tosiaan tosi kivoja! Kuvassa nuo kaksi 2 & 3 näyttävät hyvin samoilta, mutta luonnossa ja huulilla niillä on oikeasti aika isokin ero. 2 on huomattavasti enemmän pigmenttiä. 4 sävy eli Hubba Bubba on taas vaaleampi, mutta tykkäsin siitäkin tosi paljon. Se on niin paljon luonnollisempi ja sopii näin vähän arkisempiinkin tilanteisiin. Sweet Tart taas oli näistä kaikista tummin ja eniten pigmenttiä sisältävä. Tuolla Cocopandan sivuilla olevassa kuvassa se näyttää paljon tummemmalta mitä se oikeasti on. Mutta sävy siinä oli parempi luonnossa kuin kuvassa. 
Ihan hirveästi mulla ei ole kokemusta erilaisista huulimeikeistä tai -merkeistä, mutta nää ainakin levittyi tosi tasaisesti ja helposti! Sekä pysyy huulilla tosi pitkään. Yksi asia jonka huomasin joskus yhden huulituotteen kanssa, se tahmasi huulet ja sai aikaan sellaisen tosi epämukavan olon. Nää ei tehnyt sellaista ollenkaan, näitä ei edes huomannut huulilla. Kaikki pisteet siis kotiin näille! 
   

Näistä kaksi ensimmäistä on huulivoiteita jokta NYXin sanoja lainatakseni "antavat huulillesi upean mattapintaisen lopputuloksen. Se ei ole huulipuna, eikä huulikiilto vaan sävyttävä huulivoide!" Tää teksti herätti mun mielenkiinnon ja lopulta päädyinkin tilaamaan näitä oikein kaksin kappalein. Tuo Ibiza oli yks koko kokoelman lemppareista, aivan älyttömän ihana sävy. 
3 & 4 ovat sitten taas "perinteisiä" huulikiiltoja. Huulikiiltojen kanssa mulla on ollut sama mikä huulipunien, en omista niitä hirveän montaa enkä juurikaan niitäkään ole käyttänyt. Nämä kaksi yksilöä kiilasivat heti suosikeiksi, ja näitä pitää ehdottomasti saada vielä muutamassa sävyssä lisää.
  
nyx_cocopanda_5 nyx_cocopanda_10 nyx_cocopanda_1

En enään yhtään ihmettele miksi NYX:in meikkejä tunnutaan joka paikassa hehkuttavan. Mä voin kyllä allekirjoittaa tuon kaiken hehkutuksen. Nää on kaiken sen arvoisia ♥

Yhdessä Cocopandan kanssa, me haluttiin muistaa teitäkin taas pienellä alennuskoodilla.
Eli alennuskoodilla HENNA0416 saa -10% normaalihintaisista tuotteista. Alennuskoodi on voimassa  30.04.2016 saakka. Koodin voi käyttää kerran per asiakas. Joten nyt jos koskaan kannattaa täydentää kosmetiikkavarastoja! Cocopandalla tuotteet on jo valmiiksi tosi edullisia, eli nyt niitä saa vieläkin edullisemmin! 

Löytyykö teiltä NYX:in meikkejä? :) 

8 kommenttia

  1. Aivan ihania sävyjä! Näitä katsellessa tulee todella keväinen fiilis ♥ Huulipunahulluna tämä postaus oli mieluinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! :) NYX:iltä ei varmaan edes voi valita huonoa sävyä, kaikki tuntuu olevan ihania! <3 Huulipunahulluus näyttäisi olevan tarttuvaa sorttia :D

      Poista
  2. Koska tulee kysymyspostaukseen vastaukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen osa tulee ihan näinä päivinä! :)

      Poista
  3. Eikä miten ihania sävyjä!! ♥ Täytyy kyllä ehdottomasti ostaa noita huulipunia kokeiluun - terveisin ikuinen huulipunafani! :D Huulivoiteista tuo sävy "Ibiza" näyttää kyllä ihanan raikkaalta ja kesäiseltä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki suositukset näille! :) Huulipunafanina tykkäät varmasti <3

      Poista
  4. Oi että mitä karkkivärejä!! <3 Mäkin tykkään NYXistä tosi paljon ja varsinkin noi niitten huulipunat on ihan mielettömän hyviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No karkkivärejä nimenomaan! :) NYX:illä on kyllä erittäin hyvä hintalaatu- suhde! :)

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥