MONACO

Oon tässä kaiken tohinan keskellä ihan kokonaan unohtanut postata teille meidän ihanasta Monaco-päivästä. Keväällä Nizzan reissulla, tuli käytyä samalla päiväreissulla Monacon puolella. Koko Nizzalle lähtöhän tuli sitten ihan niin extempore, kun vaan lähtö voi tulla. Joten eipä siihen Monacoonkaan kerennyt oikeastaan yhtään tutustua etukäteen. Se oli mulle muutenkin tosi tuntematon maa ihan kokonaisuudessaan. Varmaan ainut asia mitä siitä etukäteen tiesin, oli se, että se on todella pieni maa. Ja sitähän se tottatosiaan olikin, kun sinne matkustettiin Nizzasta bussilla ihan kuin vain toiseen kaupunkiin. 
Vaikka me vietettiin Monacossa vain yksi pikkiriikkinen päivä, mä ihastuin siihen täysin. Sitä fiilistä, mikä siellä katuja tallatessa tuli, on oikeastaan tosi vaikea selittää. Se tunnelma vaan oli niin ihana. Tokihan se on myös ihan äärettömän kaunis maa mun mielestä. 
Me kulutettiin päivä lähinnä vain kaupungilla pyörien, mutta yhtenä erikoisuutena me haluttiin käydä Monacon merimuseossa. Tai oikeastaan mua aihe ei alunperin juurikaan innostanut, mutta koska muu matkaseurue sinne niin kovin halusi, pitihän munkin nyt sitten mennä muiden mukana. Onneksi mä menin. Se oli oikeasti tosi upea ja mielenkiintoinen paikka. En oo koskaan edes tiennyt kiinnostuvani aiheesta noin paljon, mitä mä siellä kiinnostuin. En todellakaan olis osannut kuvitella, että 20 metrinen valaan luuranko kiehtoo mua niin paljon. Tai että meen niin fiiliksiin nähdessäni sellaisia mielettömän kokoisia kilppareita niin läheltä! Suosittelen merimuseota kyllä ehdottomasti ihan kaiken ikäisille, se on oikeasti käymisen arvoinen paikka. 
  monaco_18monaco_22 monaco_17-tile monaco_9 monaco_21-tile monaco_10 monaco_19 monaco_7-tile monaco_5 monaco_6 manoca_3 monaco_12 monaco_13 monaco_14 monaco_2 monaco_15 monaco_23
Monaco kokonaisuudessaan tällaisella pikavilkaisulla vaikutti kyllä ihanalta paikalta, johon mä voisin kyllä mielelläni joskus vielä palata uudestaan. 

4 kommenttia

  1. Valtavan kaunis ja itse myös haluaisin tuonne joskus :)

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia! Monaco on ehdottomasti joskus omallakin vierailulistallani :)

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia! En ole koskaan käynyt Monacossa, mutta ehkä joskus. Mieheni on innokas veneilijä eli yleensä käymme eri kaupungeissa merimuseoissa. Ne ovat tosiaan kiinnostavia. Jos matka vie Monacoon, niin varmasti myös merimuseoon :)
    Kiitos hienosta Monacon esittelystä Henna ja mukavaa tulevaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia! Monacossa pari kertaa käynyt ja se Nizzan ohella on suosikkipaikkoja Ranskassa.

    VastaaPoista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 23 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!