* Postaus toteutettu yhteistyössä Behnford's:in kanssa, ja tuotteet saatu heiltä *
Sain tuossa hiljattain mahdollisuuden lähteä yhteistyöhön, jonka aihe oli niin makoisa ettei mun kyllä montaa kertaa tarvinnut miettiä päätöstä. Behnford's on Helsingissä sijaitseva liike, joka on katosta lattiaan täynnä ulkomaalaisia herkkuja - niin suolaisia kuin makeitakin. Heiltä löytyy myös verkkokauppa, jossa tosin valikoimasta on ihan vain murto-osa.
Yhteistyössä mä sain heiltä yllätyspaketin erilaisia tuotteita joita me päästiin Oonan kanssa maistelemaan. Videossa osa tuotteista on tosiaan jo ennestään aukaistu, koska tekniikka ei ollut mun kanssa ihan yhtämieltä vaan katkaisi kesken videon. Jouduttiin siis pieni pätkä keskeltä kuvaamaan uusiksi. No mutta mitä pienistä kun ei nekään meistä.
Paketti oli kokonaisuudessaan tosi onnistunut, ja kyllä mä päätin jo seuraavalla Helsingin reisulla poiketa ihan paikanpäällä vähän hamstraamassa ja tällä kertaa itse valitsemassa vähän kaapin täydennöstä. Behnford's löytyy Helsingistä aivan keskustasta!
Kiitos Behnford's ♥
Ei kommentteja
Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥
Usein kysyttyä:
Asun Tampereella avopuolisoni ja yhteisen koiramme kleinspitz rotuisen Simban kanssa 2020 valmistuneessa 96 m2 paritalossa. Olen 26 vuotias.
Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D750 + Sigma 50mm f/1.4 Art + Sigma 30mm 1:1.4 Art
Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla, lightroomilla sekä Photoscapella.
instagram: hennatasmoi
Voit seurata blogiani myös facebookin kautta! Linkki löytyy blogin sivupalkista.