Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

CORFU

corfu_6
Corfun reissusta on nyt tosiaan selvitty, ja vihdoin kun kuvatkin on lähes kaikki läpi käyty, voi alkaa purkaa reissua myös tänne blogin puolelle. Kreikka ei tuottanut tälläkään kertaa pettymystä, ja reissu oli kokonaisuudessaan oikein onnistunut. Mä lähdin suurimmaks osaks vain rentoutumaan, ja siinä kyllä myös onnistuin. Altaan reunalla tuli siis maattua tunti jos toinenkin. Tää oli nyt mun toinen kerta Kreikassa, eikä varmasti viimeinen. Ensimmäisellä kerralla käytiin J:n kanssa Rodoksella. Ja nyt päädyttiin äidin ja tädin kanssa Corfulle.
Meillä oli useampi vaihtoehto, joista sitten kuitenkin valittiin Kreikka ja Corfu. Corfuun me päädyttiin monestakin eri syystä. Sieltä löytyi meille erittäin sopiva hotelli, lämpöä riitti vielä ihanasti ja sesonkia oli vielä jäljellä. Corfussa kiinnosti myös sen monipuolisuus. Ihana luonto ja meri, Kreikkalainen kulttuuri, erilaiset nähtävyydet ja mahdollisuudet. Kokonaisuudessaan mä voin ehdottomasti suositella Corfua matkakohteena. Tutustutaan siihen hieman tarkemmin seuraavissa reissupostauksissa. Nyt tässä teille pientä esimakua kuvien muodossa, mitä kaikkea meidän reissuun oikein kuuluikaan!

corfu_92 corfu_22 corfu_asu_valkoinen_9 corfu_33 corfu_a_1 corfu_50 corfu_61 corfu_67 corfu_96 coruf

6 kommenttia

  1. Vautsi vau miten upealta näyttää maisemat <3 Ehdottomasti kohde ois sellanen missä voisin käydä, Kreikka on aina jotenkin turvallisen oloinen lähteä vaikka siis oon käynyt vaan Rodoksen kaupungissa, niin mitä muiden postauksia on lukenut niin sellanen "samanlainen" fiilis ym joka puolelta. Toki jokainen kohde on erilainen mutta siis ymmärrät varmaan mitä ajan takaa, ei tuu pettymyksiä! :)

    Ihan mahtavaa miten tää matkakuume kasvaa kun lueskelee nyt sun Corfun postaukset ja samalla väsäilee omia Pafoksen pousteja :'D Ihana että oot saanut rentoutua niin kuin sun oli tarkoituskin <3 Mekin saatiin, rentouduttiin mutta myös kierreltiin kovasti paikkoja, just sitä mitä halusinkin ja kuten vissiin tekin teitte 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tosi sama fiilis Kreikasta! Ja oli itseasiassa jo heti meidän Rodoksen reissun jälkeen :-) <3
      Mä oon kans innoissani lukenut sun Pafoksen postauksia ja seurannut instasta lomakuvia! Se oli meinaan meilläkin yksi vaihtoehto kohteeksi! Jonka mä kyllä joskus vielä haluan nähdä :)

      Poista
  2. Näyttääpä ihanalta! <3 Täytyy ehdottomasti pitää Corfu mielessä, sillä haluan ehdottomasti vielä joskus matkustaa Kreikkaan uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Corfu on hyvä vaihtoehto, jos joskus Kreikkaan vielä palaat! :-) <3

      Poista
  3. Näyttää ainakin tosi upeelta kuvien perusteella! Pitääkin alkaa kohta suunnittelemaan ens kevään reissua ;)

    http://newdaysaara.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli myös aidosti upea! <3 Ihanaa tulevaa reissua teillekin, minne sitten ikinä päädyttekään :p

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥