Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

SUORAT HOUSUT

asu_housupuku_3Suorat housut. Näky, mitä mun päällä ei juuri näe. Oon aina vannonut mekkojen ja nykyään myös hameiden nimeen. Mutta tänä kesänä halusin löytää itselleni kivat suorat housut. Tehtävä osoittautuikin lopulta suhteellisen haastavaksi. Kunnes sitten lopulta jollain Helsingin reissulla bongasin nämä yksilöt Mangosta. Olisin ostanut samat myös mustana, mutta ylläripylläri oli koot loppu. Joku muukin oli siis bongannut todella kivan ja toimivan mallin mun lisäksi. 
Nämähän sitten tosiaan tuli jäädäkseen, tykkään näistä nimittäin todella paljon! Toimii just juhlavammassa tilaisuudessa bleiserin kanssa, mutta myös arjessa. Korkkarit näiden kanssa nyt sopii erityisesti, mutta ei näytä lainkaan pahalta tasapohjaisillakaan kengillä. Matsku näissä on ihanan pehmeä. Eikä hintakaan ollut paha, muistaakseni alle kolme kymppiä! 

Tämä asu on yksi mun tän vuoden suosikkeja, ja epäilen vahvasti, että tämä tulee myös pärjäämään tammikuun perinteisessä asukuva äänestys postauksessa. Tänä vuonna tosin mun pitkät sairastelut on rokottanut kuvamäärää huomattavasti, mutta sillepä ei mitään mahda. Tosi monta asua on edelleen samasta syystä myös julkaisematta täällä. Mietin jopa osan säästämistä ensi kevääseen. Tiedä kuinka paljon se ketään inspiroi, että pakkanen paukkuu pihalla ja mä pusken tänne kesäisempiä asukuvia :D 
  

asu_housupuku_7asu_housupuku_5 asu_housupuku_2 asu_housupuku_1 asu_housupuku_9
Blazer ZARA
Top RIVER ISLAND
Necklace & Earrings LOUIS VUITTON
Trousers MANGO
Bag LOUIS VUITTON
Shoes NELLY

2 kommenttia

  1. Huomenta!
    Blogissani on Joulun this or that-postaus ja nyt haastan sinut vastaamaan kysymyksiin blogissasi! Otatko jouluhaasteen vastaan?

    Iloista jouluarkea!🎄

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Vau, aivan ihastuttava kokonaisuus! Nuo sinun lasit sopii upeasti sinulle, todella kauniit <3 :) Mä julkaisin just kans ruska-ajalta asun ja tuntu tosi hassulle julkaista se, kun ollaan muutama viikko kävelty jo hankiaisessa :'D Mut nyt kun luin tämän sinun postauksen, niin ei tuntunut yhtään hassulle katsoa tällaisia kuvia, vaikka on talvi. Se vaan jotenkin itsestä aina tuntuu oudolle, vaikkei muiden blogissa kiinnitä samalla lailla ees huomioita vaikka asupostaus ei vastaakaan sitä silloista vuodenaikaa.. :D

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥