FIRST TIME IN THAILAND

DSC_0050 DSC_0095 DSC_0070 DSC_0188 DSC_0387 DSC_9920 DSC_0324 DSC_0113
Siitä on nyt kuukausi, kun meidän lento yhdeltä ikimuistoiselta reissulta laskeutui takaisin kylmään ja harmaaseen Helsinkiin. Täällä viime vuoden puolella aiheesta jonkun verran kirjoittelinkin, mutta mulla vuosi vaihtui tosiaan aivan toisella puolen maailmaa, nimittäin Thaimaassa. Eli vihdoin mun yhdestä reissuhaaveesta tuli totta! En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Aasiassa, tai edes Euroopan ulkopuolella. Silti olin vuosia haaveillut matkasta Thaimaahan. 
Kahden viikon matka oli todella onnistunut ja ihana, ja kuviakin kertyi melkoisen paljon. Ajattelin ns. aukaista nämä matkapostaukset tällaisella pienellä kuvapläjäyksellä ja pienillä höpötyksillä reissusta. Tarkoitus on kertoa vähän tarkemmin reissusta sitten muutamassa omassa postauksessaan, ja jakaa vähän meidän kokemuksia ja infoa. Vaikka reissu olikin kaikin puolin oikein onnistunut, kyllähän sitä aina pieniä kommelluksia aina mukaan mahtuu, kuten esimerkiksi haasteet päästä maasta pois lennolle takaisin Suomeen esimerkiksi. 
Mutta nyt mä haluankin kysyä teiltä, mitä te haluatte kuulla meidän reissusta? Onko Thaimaa jo ennestään tuttu kohde? 

VAALEAA VIHREÄÄ NEULEESSA

DSC_9760 Lunta, ei lunta, taas lunta, eipäs sittenkään lunta. Toi meidän rakas sääherra ei selkeästi osaa päättää miltä tää vuodenaika näyttää, tai sitten sillä vaan on normaalia ailahtelevampi vaimo joka sanelee miehensä tekemisiä. Noh, tiedä häntä. Nää kuvat on räpsitty päivää ennen lähtöä auringon alle, eli joulukuun ihan vikoina päivinä. Kylmähän ei tuolloin silti ollut, koska päälle riitti kevyempi Vilan villainen takkikin. Tää on muuten yks mun ehdottomasti eniten käytettyjä takkeja. Tää toimii niiiin monen asun kanssa, keväällä ja syksyllä sekä myös talvella tällaisilla keleillä. Musta taas on aina musta, joka sopii oikeastaan ihan minkä tahansa kanssa yhteen. Joten ihmekös tuo, että se on yksi eniten käytetyimmistä takeista. 
  DSC_9795DSC_9750 Takkiin mä yhdistin yhden mun tän talven eniten käytetyimmän neuleen, jonka löysin syksyllä henkkamaukasta. Mä en oo koskaan osannut kunnolla käyttää vihreitä vaatteita. Ne on aina ollut tosi haastavia. Mutta tähän vaaleanvihreään mä olen kyllä tosi tykästynyt. Tää on jotenkin paljon helpompi väri. Mulla onkin itseasiassa jemmassa yksi takkikin tässä värissä. Innolla odotan jo kuivia katuja ja kevättä, että saan kaivaa senkin esiin. 



  DSC_9803DSC_9812 DSC_9744 DSC_9747 DSC_9791
Jacket VILA
Scarf BALMUIR
Sweater H&M
Bag DKNY
Jeans VEROMODA
Shoes TIMBERLAND

SWAPPIE - MITÄ OLIN MIELTÄ?

*Kaupallinen yhteistyö: Swappie.fi

DSC_9839.jpg-1
Kuinka moni muistaa, kun reipas kaksi vuotta sitten kirjoittelin teille mun silloisesta uudesta luurista, iPhone 7 Plussasta? Niimpä, siitä on jo melkein 2,5 vuotta kun sen käyttööni sain ja siitä teille kirjoittelin. Aika tosiaankin rientää, koska musta tuntuu että ihan just vastahan mä sen luurin otin käyttöön. Nyt mä halusin tulla kirjoittelemaan teille vähän kuulumisia, miten luurin kanssa on vuodet mennyt. Sehän oli tosiaan saatu Swappielta mukavalla alennuksella yhteistyössä. Aikaisempaan postaukseen, jossa esittelen luurin uutena ja kerron koko hommasta pääset klikkaamalla tästä

swappie_hennam
Mulla oli tosiaan reippaan kaksi vuotta Swappielta hankittu iPhone 7 plus käytössä. Tuo puhelin oli ensimmäinen, jonka mä hankin tavallaan käytettynä. Swappiehan siis tosiaan myy tehdashuolettuja ja tarkastettuja Applen puhelimia. Aikaisemmat omput ja muut luurini olin kaikki ostanut uusina. Ero hankkia puhelin tehdashuollettuna ja tarkoin läpikäytynä Swappielta, kuin uutena, on kuitenkin todella pieni. Ehkä ainut itseäni jollainlailla koskettava asia on ollut kuulokkeiden puuttuminen. Muuten heidän puhelimen vastaanotto, käyttöönotto ja itse käyttö on ollut aina tismalleen samanlaista, kuin ihan upouudenkin luurin kanssa. Kirjoitan tätä kuitenkin yli kahden vuoden omalla kokemuksella, ja jo toisen luurini heiltä ostaneena ja käyttöön ottaneena (johon palataan tarkemmin pian omassa postauksessa!)

He jakavat puhelimet useampaan eri kategoriaan, jonka ansiosta shoppailu heillä on helppoa. Jos pienet ulkonäölliset haitat ei luurissa haittaa, saatat säästää isojakin summia luurin hankinnassa. Tää mun luurini oli kategoriasta "erittäin hyvä" ja se oli juurikin sitä. Alakulmassa oli pienen pieni hyvin huomaamaton jälki, jota ei oikeasti edes huomannut kuin todella tarkkaan tarkastellessa. Kaikenlisäksi se oli sellaisessa kohdassa, joka jäi suojakuoren alle, eli vaikka se olisi ollut isompikin se ei olisi näkynyt sieltä yhtään mihinkään. Muuten luuri vastasi käytännössä uutta. Näin käyttäjän näkökulmasta. Niin ulkoisesti, kuin toimivuudeltaan, esimerkiksi akun kestoltaan. Mulla ei tuon reippaan kahden vuoden aikana tullut yhtäkään ongelmaa tämän luurin kanssa. Se toimi ihan loistavasti. Ja se oli täysin verrattavissa aikaisempiin ihan upouusina hankittuihin iPhoneihin mitä mulla oli ollut. Mä en huomannut siis mitään eroa. Ja siis toimiihan se edelleen moitteetta. Ja jos toimivuuteen nyt olisi jotain hämminkiä tullut, Swappiehan myöntää heiltä ostetuille luureille jopa 1 vuoden takuun. Tätäkään etua et saa ostaessasi luuria jostain netin kirpputoripalstoilta.

DSC_9853
Swappiehan tosiaan myynnin lisäksi myös ostaa käytettyjä sekä koskemattomia iPhoneja. Eli vaikka jos on osunut arpajaisvoitto omppu omalle kohdalle, ja ei kyseisen merkin luureista perusta voi luurin myydä heille hyvään hintaan. Tai niinkuin mä tein, käytin luuria ensiksi sen reippaan kaksi vuotta tyytyväisesti, ja kun se ei enää ihan täysin ominaisuuksiltaan mulle riittänyt, myin sen takaisin heille. He huoltavat ja tutkivat sen läpikotaisin, vaihtavat tarvittavat osat ja jutut ja myyvät sen taas eteenpäin. Miten kätevää ja myös todella ekologista. Heidän sivuiltaan löytyy laskuri, jolla voi vähän arvioda summaa etukäteen mitä he luuristasi maksavat. Tosiaan valikoima on tällä hetkellä pelkästään Applen tuotteita, joten he myös ostavat pelkästään kyseisen merkin tuotteita. Puhelimen lähetys heille oli todella helppoa. Ohjeet löytyvät heidän nettisivuiltaan. Pakkaat tuotteen hyvin ja viet postille. Sitten vain jäät odottelemaan. Muutaman päivän päästä kun puhelin oli saapunut heille, sain heiltä sähköpostia jossa oli kerrottu hyvityshinta joka oli täsmälleen se, mitä he netissäkin lupasivat.

Jos siis hankinnassa on uusi luuri edullisemmin, mutta käytettyjen markkinat kuten tori.fi sivustot yms eivät houkuta, kannattaa tutustua Swappien valikoimaan. Valikoimahan heillä tosiaan myös elää koko ajan. Homma toimii myös toistepäin, jos nurkissa lojuu ylimääräinen iPhone, kannattaa kurkata mitä he siitä maksaisivat ja antaa luurille uusi elämä jonkun toisen omistuksessa. 
Palataan me pian mun uuteen luuriini, josta olen ihan SUPER innoissani! 

ENEMMÄN & VÄHEMMÄN 2020

Mä tykkään, suorastaan rakastan tehdä erilaisia listoja ja vastaavia. Bongatessani ihanan Johanna Turpeisen blogista tällaisen "Enemmän ja Vähemmän 2020" listan, ja halusin saman tien toteuttaa vastaavan itsekin. Samassa vähän vielä asukuvia viime joulukuun lopulta. Musta on aina ihana miettiä vuoden vaihduttua tulevaa vuotta ja asettaa sille erilaisia tavoitteita. Mä en usko mihinkään vuoden alussa tehtyihin lupauksiin, mutta uusiin tavoitteisiin ja niihin pyrkimiseen mä kyllä uskon. 


DSC_9539
DSC_9561 enemmän_blogi
  Erilaisten kirjojen lukemista
❥ Parempia ja pidempiä yöunia
❥ Ystävien kanssa vietettyä aikaa
❥ Uusia reseptejä ja leipomista
❥ Erilaista ulkoilua ja liikuntaa
❥ Syvällisiä keskusteluita
❥ Aikaa blogille
❥ Valokuvausta, etenkin asukuvia
❥ Rentoutumista
❥ Kotimaan matkailua
  DSC_9585 vähemmän_blogi
❥ Kaikenlaista herkuttelua
❥ Ihmisiä, jotka ottavat enemmän kuin antavat
❥ Turhaa stressiä
❥ Päiväunia
❥ Ylitarkkuutta ja turhaa perfektionismia 
❥ Somessa roikkumista
❥ Shoppailua
  DSC_9597DSC_9572
Jacket ONLY
Earrings H&M
Leggings ME&I
Bag LOUIS VUITTON
Knitted Dress RIVER ISLAND
Shoes GUESS

UUSI MATTO - OMAKA

Kaupallinen yhteistyö: Omaka

omaka_matto_hennam_2
Pitkästä aikaa vähän sisutus ja kotijuttuja! Nää on aina olleet yksiä teidän lukijoiden suosikkeja. Mutta myös mä rakastan näitä. Viime vuonna olleen muuton myötä halusin uuteen kotiin uudistaa pieniä juttuja, ja yksi joka sai luvan vaihtua oli ruokapöydän alla sijaitseva matto. Edellinen oli alunperinkin multa vähän pöljä valinta väriltään. Muuten kyllä tykkäsin siitä. Mutta koska multa ei löydy oikeastaan yhtään mitään muuta harmaata, se ei oikein koskaan sopinut muuhun asuntoon.

Yhteistyössä Omakan kanssa me päätettiin ratkaista mun matto-ongelma, ja sainkin valita heidän mielettömän hyvästä valikoimasta uuden maton itselleni. Omaka on syksyllä 2019 perustettu mattoja ja myös huonekaluja myyvä verkkokauppa. Huonekalujen ja mattojen parissa he eivät suinkaan ole tuoreita kasvoja, vaan verkkokauppaa ylläpitää yli 40- vuotta alalla toiminut pohjoissuomalainen huonekalualan yritys Oulun Matto ja Kaluste eli verkossa Omaka. 
    omaka_matto_hennam_1
Ison valinnan vaikeuden jälkeen päädyin tähän valkoiseen Sherpa mattoon. Tiesin haluavani valkoisen tai hyvin vaalean beigen maton, jossa saisi olla jotain kuviota. Tykkään tosi paljon erilaisista salmiakkikuvioista sisustuksessa, ja tässä tällainen hieman epäsymmetrinen kuvio iski muhun erityisesti. Tätä mattoa löytyy myös harmaana, sekä myös pykälää isompana ja pienempänä mitä tämä mun matto on. Matossa on ihanan pehmeä ja lyhyt nukka, joka on helppo pitää puhtaana. Se oli nimittäin tärkeä kriteeri maton sijainnin kannalta. Maton piti olla myös vesipestävä jos joskus sattuu käymään ruokailun yhteydessä vahinko ja matto saa pöydältä pintaansa jotain sinne kuulumatonta. 

Omakan valikoimastaan löytyy tosiaan yli 100 erilaista mattoa, eli ei suinkaan ihme, miksi mullekin se valinnan vaikeus iski. Valikoima on siis todella kattava. Mattojen lisäksi heidän valikoimastaan löytyy tosiaan myös erilaisia huonekaluja. Heidän verkkokauppaa selaillessani bongasin sieltä monia sellaisia tuotteita, joita en ollut aikaisemmin muiden verkkokauppojen valikoimassa edes nähnyt. Valikoima on siis tosiaan myös todella monipuolinen. 

Mikä myös itselle on nykyään myös tärkeää verkkokauppaa valitessa, on kotimaisuus. Ja Omakahan on juuri kotimainen verkkokauppa jonka juuret sijaitsevat tosiaan Oulussa! Eli jos etsinnässä on luotettava, hyvän valikoiman omaava sekä kotimainen huonekaluja sekä mattoja myyvä verkkokauppa, kannattaa ehdottomasti kurkata Omakan valikoima. Heiltä löytyy myös ihan kivijalkakauppa Oulusta, eli siellä suunnalla asuvathan voivat suunnata myös ihan suoraan paikan päälle. 
  omaka_matto_hennam_6 omaka_matto_hennam_5 omaka_matto_hennam_4 omaka_matto_hennam_3 Mä oon kyllä todella tyytyväinen mun valintaan. Tää matto sopii todella hyvin muuhun sisustukseen ja toimii älyttömän hyvin tän ruokapöydän alla. Vai mitä olette mieltä? Erityisesti tykkään siitä, kuinka se tasapainottaa tuota massiivista ruokapöytää. Muutaman päivän nimittäin kun elelin kokonaan ilman mattoa, näytti ja tuntui siltä kun ruokapöytä olisi tuplannut kokonsa ja vallannut ihan koko tilan. Maton kanssa se on ihanasti harmoniassa. Lisäksi se toimii hyvin yhteen myös muiden mattojen kanssa, toisin kuin se edellinen matto. En voisi olla valintaani tyytyväisempi, ja ihastella tätä päivittäin! Kannattaa muuten myös tilata heidän uutiskirjeensä, sen tilaamalla osallistuu samalla upean Scandi maton arvontaan. Palkinto arvotaan kaikkien 29.02.2020 mennessä kaikkien uutiskirjeen tilaajien kesken.

Jos sulla on mielessä kodin uudistaminen, esimerkiksi juurikin uusi matto, kurkkaa ihmeessä Omakan valikoima, yllätyt varmasti positiivisesti! 

PUNAISTA JA MUSTAA

DSC_9667
Ompas outoa kirjoitella teille pitkästä aikaa näin reaaliajassa, eikä pelkästään ajastettuja postauksia. Tammikuu on tuntunut menevän ihan hujauksessa ohi. Aluksi kaksi viikkoa reissussa Thaimaan auringon alla, ja sen jälkeen enemmän ja vähemmän kipeänä. Mähän olin flunssassa reissuun lähtiessä, mutta se helpotti siellä onneksi aika nopeasti. Paluumatkalla sain kuitenkin jonkun uuden vähän ärhäkämmän taudin. En nimittäin kerennyt olla töissä kuin yhden päivän, ja johan napsahti nielutulehdus laput käteen ja puhekieltoa loppuviikko. Eikä auttanut pelkkä tulipallo kurkussa, vaan sen lisäksi mä nappasin itselleni kasvoihin jonkun mukavan allergisen ihottuman. Se toki ei ollut kuin ulkonäöllinen haitta, mikä ei haitannut sen suuremmin, koska muutenkin olo pakotti makaamaan visusti sohvan nurkassa. Nyt aletaan pikkuhiljaa taas olemaan takaisin elävien kirjoissa, ja töissäkin on jo viime viikko tullut oltua. 
  
DSC_9681 Koska mun loppuvuosi meni aikataulullisesti vähän suuremmin vihkoon tän blogin osalta, niin nyt olis luvassa viime vuoden puolelta vielä asukuvia. Olin syksyn aikana nähnyt monesti nahkahameen yhdistettynä neuleeseen, ja halusin kokeilla sitä itsekin. Löysin kaapista pitkään käyttämättä olleen punaisen neuleen, jota olin aina pitänyt vähän tylsänä. Tästä syystä se jäikin yleensä käyttämättä. Perus farkkujen kanssa se oli juurikin tylsä. Mutta nahkahameen kanssa mun mielestä tää toimi todella kivasti.
Punaiseen neuleeseen taas mä päätin yhdistää mun vuosia palvelleen Timberlandit. Mun mielestä noi timssit toimii aina tosi kivasti juurikin punaisen kanssa. Joskus vuosia sitten yhdistin ne myös ihan punaiseen takkiin, koska tuo värikombo vaan mun mielestä toimii. Ihan pelkkää punaista ei silti saa olla, vaan musta toimii hyvin kolmantena. 
  DSC_9657DSC_9704 DSC_9684 DSC_9619 DSC_9648-2 DSC_9708 DSC_9609 DSC_9660-2 Jacket VILA 
Scarf BY MALENE BIRGER 
Leggings ME&I
Bag MARC BY MARC JACOBS
Sweater VILA 
Shoes TIMBERLAND

MUUTTOAUTON VUOKRAUS TAMPEREELLA - AUTORENTTI

Kaupallinen yhteistyö: Autorentti

DSC_8672 Niinkuin vuosikatsaus postauksessa jo mainitsinkin, mulla oli tosiaan muutto loppuvuodesta. Muutto sattui osumaan todella kiireisen ja hektisen arjen keskelle, joten tiesin haluavani tehdä sen mahdollisimman kivuttomasti. Tähän sainkin apua, kun yhteistyön kautta sain Autorentiltä mukavan alennuksen kunnon muuttoautoon joka helpotti hommaa todella, todella paljon.

Muuttoautolla on muutossa mieletön merkitys. Näin muutamia muuttoja jo aikuisiälläkin tehneenä sen on kyllä päässyt huomaamaan. Halusin sellaisen auton, jolla koko kuorman saisi vietyä kerralla. Ettei asuntojen väliä tarvitse suhata miljoonaa kertaa edes takaisin. Autorentin valikoimasta löytyy tosiaan monen eri kokoista autoa moneen erilaiseen tarpeeseen. Koska tässä muutossa tavaraa oli 85 neliöisen asunnon verran, tiesin tarvitsevani suoraan suuren auton. Joten mun valinta osui tähän kuorma-autoon. Halusin myös, ettei autoa pakatessa tarvinnut pelata vaikeimman tason tetristä. Eli ihan katosta lattiaan saakka täyteenhän se ei tullut, mutta ei se silti yhtään liian isokaan ollut. Vaan just nappivalinta! Varsinkin, kun autosta löytyi myös perälautanostin, josta muuten oli myös todella suuri apu. Sehän tosiaan kuorma-autossa on, ettei sitä ihan tavallisella ajokortilla ajeta, mutta onneksi perheestä löytyi useampi oikean kortin omaava muuttoapulainen.

DSC_8678 DSC_8671 Autorentin kanssa oli todella mukava ja ennenkaikkea helppo asioida. Sovittiin etukäteen ajankohta koska hakisimme auton, ja minne ja milloin sen palautamme. Autoa hakiessa tehtiin paperit ja saatiin selkeät ohjeet auton käyttöön ja palautukseen. Erityisen iso plussa siitä, kuinka hyvin palvelu autoa hakiessa toimi. Auto oli laitettu valmiiksi lähtöön, ja meidän lisä vuokratut tavarat oli pakattu valmiiksi kyytiin. Auto oli todella siisti, ja kaikki toimi juuri niinkuin pitikin. Hinta-laatu suhde on Autorentillä todella kunnossa. Autoa hakiessa ja papereita tehdessä, oli jo papereihin valmiiksi kirjattu kaikki auton pienetkin naarmut ja kolhut, jotka autoa tarkistaessa meille näytettiin. Tämä loi heti koko yrityksestä luotettavan kuvan. Ei tarvinnut pelätä, että meitä syytettäisiin niistä jäljistä. 

Täytyy myöntää, että silti mua hieman jännitti palauttaa auto. Siksi, koska olin kuullut vastaavista kilpailevista firmoista aika paljon ikäviä kommentteja, missä asiakasta oli yritetty palautuksen jälkeen lisälaskuttaa. Autorentin kanssa myös palautus onnistui täysin ongelmitta. Vietiin auto tankattuna ennalta sovittuun paikkaan sovittuun kellonaikaan mennessä, ja jätettiin avain sille tarkoitetulle paikalle. Ja se oli itseasiassa siinä. Mahdollisten vuokrauspäivien kanssa oltiin myös tosi joustavia. Mehän tehtiin tosiaan muutto sunnuntaina, eli noudettiin ja palautettiin myös auto sunnuntaina. 

Auton lisäksi oli vuokrattuna muutamia isoja muuttolaatikoita, huopia joilla suojata huonekaluja sekä nokkakärryt. Tämä lisäpalvelu helpotti muuttoa myös tosi paljon. Isän ei tarvinnut tuoda mukanaan kärryjä, vaan ne olivat näppärästi autossa valmiina. Muuttolaatikoista oli myös iso apu. Mä kävin noutamassa ne jo etukäteen, niin sain rauhassa pakkailla ne muuttopäivään mennessä valmiiksi. Nuo isot muoviset laatikot on tosi käteviä, koska niitä voi huoletta pakata päällekäin, ilman että alla olevat tavarat litistyvät. Lisäksi näillä oli helppo kuljettaa esimerkiksi lamput, jotka kaikissa aikaisemmissa muutoissa on tuottaneet suuren pään vaivan saada ehjänä ja fiksusti perille. 
   DSC_8681Mun kokemus Autorentistä on siis ihan pelkästään positiivinen. Kokonaisuus toimi loistavasti ilman mitään moitteita mistään. Voin siis todella lämpimästi suositella, mikäli auton vuokraukselle, etenkin muuttoauton vuokraukselle tulee Tampereen alueella tarvetta. Varmasti myös jatkossa, jos ja kun joskus itse taas tarvitsen vuokra-autoa, tiedän mistä firmasta sen tulen vuokraamaan! 

2019 KAIKKI PÄIVÄNASUT + 150€ LAHJAKORTTI ARVONTA!!!

Jos mun pitäisi nimetä yksi postaus vuodessa, jonka kirjoittamista rakastan eniten. Se on tämä! Kooste menneen vuoden asukuvista. Vaikka vuosi 2019 ei kuvien oton suhteen onnistunut ihan niin kuin olisin toivonut. Mulla oli esimerkiksi tavoitteena räpsiä vähintään saman verran kuvia, kuin edellisenä vuonna, eli 45 kappaletta. Siihen en läheskään päässyt, mutta kertyi sitä silti monet kivat asukuvat talteen. Jotka onkin nyt kaikki tässä esiteltynä kuvaus järjestyksessä. 

Postauksen lopussa on tuttuun tapaan arvonta, 
johon kuka tahansa voi osallistua vain äänestämällä lemppari asuansa! 

Mikäli aikaisemmat vastaavat postaukset kiinnostavat, pääset niihin alla olevia vuosilukuja klikkaamalla:

asukuvat_1.jpg-1 asukuvat_2-1 asukuvat_3.-1 asukuvat_4-1 asukuvat_5-1 asukuvat_6-1 asukuvat_7-1 asukuvat_8-1 asukuvat_9-1 asukuvat_10-1 asukuvat_12-1

Perinteiseen tapaan, postauksessa on tosiaan mukana ARVONTA. Ja aikas mieletön sellainen! Voit osallistua siihen näin:

❥ Kerro sun lemppari asu, tai jos et osaa valita yhtä, saa sanoa myös useamman, ja kirjoita se kommenttikenttään.
❥ Liitä mukaan toimiva sähköpostiosoite, tai jokin muu keino, miten saan suhun suoraan helposti yhteyden.

Kaikkien osallistujien kesken
arvotaan 150 euron arvoinen
lahjakortti Zalandolle!

♥ Kiitos & Onnea Arvontaan! ♥


Arvontaan voit osallistua 15.02.2020 kello 23:59 saakka.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT, KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE!