Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

LEOPARDIA - TAASKO?

Leopardi. Vai pitäisikö sanoa "voihan leopardi". Muistan, kuinka 2010-2014 vuosina olin ihan hulluna leopardi kuosiin. Erityisesti se iski asusteissa. Kuten tässä 2014 räpsityssä asukuvassa, jossa jalassa on leopardikuviolliset converset sekä kaulassa muhkea huivi. Noihin aikoihin taisin lopulta saada melkoisen yliannostuksen leopardia, koska vuosiin tässä välissä en voinut kuvitellakaan pukeutuvani siihen. Joka kerta kun näin kaupassa jotain leopardillista, mieleeni muistuivat juurikin nuo ajat. Noh, onneksi en kuitenkaan aikoinani vannonut, että en enää koskaan pukeutuisi mihinkään missä on pienintäkään pränttiä leopardia. Olisin nimittäin joutunut syömään sanani. 

 

DSC_3090 Monkista niittäin löytyi tämä hame, johon tykästyin tosi paljon. En yleensä käy Monkissa lainkaaan, mutta jostain syystä kesällä oli luppoaikaa Ratinassa joten päätin sitten pyörähtää kerrankin myös siellä. Ja sehän kannatti. Hameen vähän simppelimpi leopardikuosi iski muhun kovasti, samoin hameen malli. Sovituskopin kautta vakuutuin asiasta vielä enemmän ja niinhän se oli sitten kiikutettava kotio. Muistan jo aikaisemmin, kun leopardikuosi oli enemmän IN, että itse tykkäsin sen helppoudesta. Se nimittäin toimii sekä valkoisen, että myös mustan kanssa, eikä siihen ole mahdotonta yhdistää muitakaan värejä. Ja niinhän se on edelleen. Nyt päätin yhdistää hameeseen lähes pelkkää mustaa, joka kyllä toimii mun silmiin tosi hyvin. Voisin jopa väittää tän hameen olleen tän kesän ja syksyn käytetyin hame. Eli aivan huippu ostos siis! 
    DSC_3036DSC_3068 DSC_3181 DSC_3094 DSC_3189-2Jacket NEW LOOK
Shirt PIECES 
Bag MARC BY MARC JACOBS
Skirt MONKI
Shoes CONVERSE

2 kommenttia

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥