Toivepostaus: Laukku kokoelmani

Tittidittidiitididitii! Tässä se nyt olis, hurjan paljon toivottu postaus. Postaus laukuistani, eli laukku kokoelmastani, jos niin voidaan sanoa. Mulla hurahdus merkkilaukkuihin tapahtui joskus 2012 vuoden tietämillä. Mä en itseasiassa edes oikein osaa selittää, että mistä se lähti. Se vaan lähti. Eikä loppua näy, vaan päinvastoin. Tällä hetkellä kiikarissa ei ole mitään tiettyä "tuon mä haluan seuraavaksi" - yksilöä, mutta monta kivaa ja erilaista sitä on pyörinyt mielessä. Katotaan mitä kohti se nuoli sitten jää osoittamaan pidempään, ja nouseeko se sieltä sitten ylitse muiden. Tilanne on kuitenkin yllättävän hyvä, mulla nimittäin usein on tiedossa jo seuraava tulokas mistä vakavissani haaveilen, tällä hetkellä niin ei kuitenkaan ole lainkaan. No mutta, pidemmittä puheitta, tässä nämä nyt sitten olisi! 


a_laukkukokoelma_4
LOUIS VUITTON - FAVORITE MM 
Tässä yksi lemppareistani. Ehdottomasti eniten käytetyin crossbody. Tästä mä haaveilin tosi pitkään, ennenkuin sen sitten itselleni kotiutin. Tänne sopii lompakko + vähän muuta pientä sälää, joten kokonsa puolesta tää on oikein passeli. Kaksi eri mittaista hihnaa on myös iso plussa, juhlallisempiin tilaisuuksiin mennään pienemmällä, ja arkisempiin juttuihin sitten pidemmän hihnan kanssa. Tästä mä oon haaveillut myös siinä Damier Azur kuosissa, joten ehkäpä sekin joskus multa vielä löytyy! Se olis ehdottomasti vielä sellainen kesäisempi versio. Tässä yksi asu tämän kanssa. 

a_laukkukokoelma_1
MARC BY MARC JACOBS 
Jonka mallia en kuollaksenikaan muista. Mutta josta tykkään ihan tajuttoman paljon! Mua jopa hippasen ärsyttää se, että mä ihastuin tähän merkkiin just, kun tää merkki poistui. Eli siis täähän on Marc Jacobsin alamerkki niinsanotusti. Vähän eri tyylisiä malleja. Mutta nykyään, kaikki kulkee sillä Marc Jacobs merkillä, ja tätä versiota ei oo enää lainkaan. (korjatkaa jos olen ymmärtänyt väärin!) Siksi mä oonkin nyt aina vähän yrittänyt bongailla näitä käytettyinä, mutta todella huonolla menestyksellä. Tämäkin musta versio on jotenkin erityisen kiva arkilaukku ollut. Mille on myöskin käyttökertoja kertynyt ihan reippaasti. Isona plussana tässäkin tuo pitkähihna lisänä. Asukuvia tämän kanssa voi kurkata täältä
  a_laukkukokoelma_5
MICHAEL KORS - BLACK CROSSBODY
Tää taitaa itseasiassa olla mun ensimmäinen crossbody laukku. Muistaakeni oon hankkinut tän 2012-2013 maastoissa. En kuollaksenikaan muista mallin tarkkaa nimeä, mutta sen muistan, ettei tää ollut mikään kovin yleinen malli. Mä en itseasiassa oo koskaan nähnyt kenelläkään samanlaista. Tää on kans kooltaan tosi näppärä, vetää sisäänsä just kaiken tarvittavan. Vaikken mä koruissa yms kultaisen ystävä olekaan, tähän laukkuun mustan nahkan kanssa se sopii kyllä tosi kivasti! Tässä yksi asu tämän laukun kanssa. 
   a_laukkukokoelma_7
BY MALENE BIRGER - GRINEEH 
Kuosi = ♥ Ehdottomasti myös se asia, mihin mä tässä laukussa niin suuresti rakastuin. Musta ja valkoinen toimii tosi hyvin yhdessä, ja ne molemmat on myös suhteellisen helppoja yhdistellä erilaisiin asukokonaisuuksiin. Tällä kuosilla olevasta pienemmästä laukusta tykkäisin kyllä myös paljon, mutta ainakaan vielä ei ole osunut sitä oikeaa kohdalle. Tän kanssa räpsittyjä asukuvia pääsette näkemään täällä

a_laukkukokoelma_6
MICHAEL KORS - JET SET CROSSBODY BROWN & VANILLA
Näille pikkusille käyttökertoja onkin vuosien myötä kertynyt todella paljon. Varsinkin tuolle Vanilla versiolle. Nämä vetävät sisäänsä puhelimen ja vähän muuta sälää. Vanilla version mä kotiutin itseasiassa Espanjan reissulta 2013 vuoden lopussa. Ruskean version taas mä bongasin Cottonilta muutama vuosi sitten. Ehdottomat suosikit oikeasti mineistä crossbodyistä, johon kuitenkin sopii se puhelin. Asukuvia Vanillan kanssa täällä, ja asukuvia ruskean version kanssa täällä
   a_laukkukokoelma_11
MICHAEL KORS - JET SET TRAVEL TOTE 
Musta Jet Set hopeisilla yksityiskohdilla, ei ollutkaan ihan helppo nakki löytää silloin 2014, kun tämän hankin. Sitä kultaista versiota pursusi ovista ja ikkunoista, mutta tosiaan hopeisen version eteen sai tehdä töitä. Tälle käyttökertoja ei Neverfullien jälkeen ole ihan hirveesti enää kertynyt, mutta silti en oo tästä halukas luopumaan. Tässä on paljon hyviä puolia, sekä nuo hopeiset yksityiskohdat on edelleen lempparit! Tämän kanssa asukuvat täältä
   a_laukkukokoelma_2LOUIS VUITTON - NEVERFULL MM DAMIER AZUR
Ensimmäinen Vuittoni. Ensimmäinen tosi pitkään haaveiltu laukku. Ensimmäinen hieman kalliimpi yksilö. Tämä on rakas. Tämä on erityisen rakas. Oon oikeastaan täysin varma, että vaikka tältä joskus käyttökerrat loppuisi, mä en tästä luovu silti. En kyllä silti usko, että käyttökerrat koskaan kokonaan loppuisivat. Nythän tämä on todella kovassa käytössä. Kesäisin varsinkin, tässä kun on jokin sellainen kesäinenviba. Neverfull on mallina mulle kaikista passelein, etenkin tässä MM koossa. Se vetää sisäänsä kaiken tarpeellisen, läppäriä myöden, se on helppo kantaa olalla tai käsivarressa, ja se pitää myös mallinsa tosi hyvin vaikka tavaraa olisi paljon. Asukuvia Neverfullin kanssa voi kurkata täältä

a_laukkukokoelma_8
MICHAEL KORS - SELMA CEMENT
MICHAEL KORS - SELMA MINI SILVER 
Sitten vähän Selmoja. Selma on mun mielestä tosi kaunis laukku malliltaan. Multa löytyy tosiaan tuo isompi Medium värissä Cement, ja pienempi Mini versio värissä Silver. Oon vähän myös miettinyt sitä kaikista isointa kokoa, mutta sitten taas se ero tuon toisiksi isoimman kanssa ei oo kovinkaan suuri. Isoimpaankaan kun ei kuitenkaan mahdu esim se läppäri. Medium on selkeesti siis pitänyt mun laukku kokoelmassa sitä keskikokoisen laukun paikkaa. Tää Cement on lisäksi ehdottoman kaunis laukun väri mun mielestä. Silver onkin sitten ollut itseasiassa aika vähällä käytöllä, jopa yllättävän vähällä. Mutta tykkään siitä silti tosi paljon. Tästä pääset näkemään asukuvia Cementin kanssa, ja tästä Silverin kanssa. 

a_laukkukokoelma_10
FURLA - METROPOLIS MOONSTONE & PINKY 
Laukkukokoelmani karkit! Voi kuinka mä tykkäänkään näistä. Voisin kotiuttaa tän Metropoliksen vaikka kaikissa mahdollisissa väreissä. Tässä nää kultaiset helyt on tosi kylmän kultaiset, vaikkei kuva siltä tässä näytäkkään. Niin käytössä ne näyttää jopa tietyssä valossa enemmän hopeisilta, kuin kultaisilta. Tietysti tällaiselle hopeaharakalle olisi vielä parempi, jos ne olisi ihka oikeasti hopeiset, mutta ainakaan mä en ole vielä koskaan törmännyt sellaiseen versioon. Värinsä puolesta näitä tulee käytettyä vähän rajallisemmin, mutta aina heti asuun sopiessa kyllä nää käyttöön pääsee. Valkoiseen tällaiseen oon nyt iskenyt silmäni, ehkä joskus tulevaisuudessa se löytyy vielä multa. Moonstonen kanssa kuvattuihin asukuviin pääset täältä, ja pinky versioon täältä
  
a_laukkukokoelma_13
LOUIS VUITTON - NEVERFULL MM DAMIER EBENE 
Neverfull toisessa värissä. Tuo Damier Azur on vähän enemmän ehkä kesä ja kevät tyylinen laukku, joten halusin sille kaveriksi jonkin hyvin vastaavan, mutta tummempana. Siinä sitten aloin pyöritellä ajatusta, että miksi en hommaisi samaa laukkua tummempana, koska olin todennut Neverfullin olevan kaikilla tavoilla just mulle sopiva laukku. Ja niimpä sitten päädyin hankkimaan myös tämän tummemman Ebene version. Näille molemmille kertyy aika tasaisesti käyttökertoja. Vaaleammalle enemmän kesäaikaan, tummemmalle enemmän talviaikaan. Ehdottomasti kaikista omistamistani laukuista nämä kaksi on eniten käyttämäni. Tästä pääset asukuviin tämän yksilön kanssa. 

a_laukkukokoelma_12
MICHAEL KORS - HAMILTON LARGE
Tää ruskea on nyt sitten se mun ihka ensimmäinen merkkilaukku. En varmaan koskaan unohda sitä fiilistä, kun aukaisin postin tuoman paketin ja sain sen käsiini. Se fiilis vei selvästi mukanansa. Ruskealle versiolle käyttökertoja on kertynyt ihan hurjamäärä. Mallinsa ansiosta laukku on niin monipuolinen. Hetken tämän ruskean version omistettuani, halusin saada tämän myös vaaleassa sävyssä. Niimpä kotiutin itselleni myös tämän vaalean version. Nää on molemmat sitä pehmeää nahkaa, ja tätä mallia, just tällä pehmeällä nahalla ei ilmeisesti oo enää pitkään aikaan valmistettu. Vaikkei näille nykyisin enää ihan niin hirveesti käyttökertoja kerry mitä ennen, on silti edelleen tilanteita, kun he pääsevät käyttöön. Ruskean version asukuvat löytyvät täältä, ja vaalean version asukuvat täältä

28 kommenttia

  1. Olipa kiva postaus!:) Sulla on ihan älyttömästi kauniita laukkuja. <3 Oon miettiny hankkivani Furlan metropoliksen ehkäpä punasena, joten mitä mieltä oot sen tilavuudesta? Mahtuisko esimerkiks pienempi järkkäri kännykän ja lompakon kanssa samaan aikaan laukkuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli!! :) ♥ Itsekin kyllä tykkään kaikista! Furla on kyllä tosi pieni, mulla sinne mahtuu just puhelin, korttikotelo, avaimet, huulipuna yms pientä sälää. Lompakko ei kokonaan mulla sovi sinne, eikä myöskään mun pienempi järkkäri Olympus PL 7. :/ Se on sillai "tilava" kun se on melkein yhtä leveä kuin paksu, mutta tosiaan mitään yhtä isompaa juttua sinne ei kyllä sovi.

      Poista
  2. Aaah tää on niin isoa silmänruokaa mun kaltaiselle laukkufriikille<3 Kaikki ovat aivan upeita yksilöitä, olisipa itselläkin joskus vastaava kokoelma! Furlan Metropolis tuollaisena vaaleanpunaisena on sellainen joka mulla taitaa olla seuraavana listalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe :p Sullahan on myös tosi kivoja yksilöitä! ♥ Ja tuo vaaleanpunainen Furla sopis kyllä sun tyyliin munkin mielestä älyttömän kivasti!!

      Poista
  3. Oho mikä kokoelma!! Toi musta pieni Michael Kors ja sit vaaleampi Furlan pikkulaukku houkuttaisi kyllä itseäkin! ♥ Oon tainnut joskus aiemminkin kommentoida sulle tosta ihanasta Furlan laukusta, mutta se on vaan kertakaikkisen herkullisen ja söpön näköinen :p

    - Kiia / https://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä sä sitä joskus aikaisemminkin ihastelit! Ihmekkös tuo, koska onhan toi vaaleanpunainen nyt niin ihana! :) ♥

      Poista
  4. Oi että kuinka kauniita laukkuja!<3 Ite haaveilen myös noista Furlan laukuista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Furlalla on kyllä paljon kauniita laukkuja, etenkin tämä Metropolis! :)

      Poista
  5. Oi mitä laukkuja! <3 Minäkin haaveilen Furlasta, mutta mustana! :) Ja tuo Malene Birgerin laukku ois ihan huippu lennoille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustana se on kyllä varmasti myös ihana!!! :) Mulla on usein lennoilla niin paljon tavaraa mukana, ettei toi Grineeh koko riitä, pitäisi silloin olla vielä se pykälää isompi! :D

      Poista
  6. Oi mikä kokoelma ♥ Laukkukuume on valtava... Haaveissa olisi MK:n iso Hamilton jämäkällä nahalla ja LV:n Alma monogrammina ja PM-koossa ♥ Viimeisin laukkuhankinta on kuitenkin tehty tämän kuun alussa, että en ihan heti raaski ostaa uutta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täälläkin aika ajoin podetaan oikein kunnon laukkukuumetta! Että tuttua on :') Oi, toi Alma olis ihana, itse tykkäisin siitä koko mustana, tai vaaleanpunaisena! Mutta se ei mulla kuitenkaan oo sellainen haavelaukku, vaan aika moni menee kyllä sen ohi, vaikka se ihana onkin! :)

      Poista
  7. Nostatit kyllä mun laukkukuumetta tällä postauksella! :D Ja mulla kans eka LV on ollut neverfullin azur, enkä luopuis siitä laukusta millään!! Nyt kun olen kans haaveillut seuraavasta laukusta ja olen miettinyt toista sellaista hyvää käyttölaukkua, niin olen kans alkanut harkitsemaan pitäisikö vaan ostaa tuo sama neverfull mutta vaan damier ebenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuttu fiilis! :D Tällaiset vastaavat postaukset nostattavat aina omankin laukkukuumeen :) Mitäpä sitä hyvää laukkumallia vaihtamaan, hommaa vain toisella kuosilla niin saa vähän vaihtelua ;)

      Poista
  8. Voi kuinka nättejä laukkuja! Nuo Michael Korsin laukut iskee kyllä omaan silmään eniten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihania kaikki! :) MK:lla on muutenkin paljon ihania ja erilaisia laukkuja valikoimissaan! <3

      Poista
  9. Ei hemmetti miten ihania laukkuja! Aloin vaan kelaamaan kuinka monta tonnia noihin uppoo rahaa.. Itselläni on vielä kohtuuhintaista Guessia ja River Islandia kaapissa ja noihinkin on mennyt jo yksi tuhat euroa :D

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä voi kieltää, etteikö näihin rahaa olisi mennyt :) Mutta eipä näitä kaikkia samana vuonna olekaan ostettu, vaan pikku hiljaa keräillen :) River Islandilla on kyllä myös paljon kaikkia kivoja yksilöitä! <3

      Poista
  10. Oi, niin upeita laukkuja kyllä kaikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että säkin Piia tykkäät kaikista! :')

      Poista
  11. Ihana kokoelma kieltämättä! ♥ Tuo Furlan Metropolis vaaleanpunaisena on kyllä sellainen, että huolisin omaan kaappini sen ihan milloin vain :D Tuon MK:n mustan pikkulaukun hihna on kans ihana, en ole aikaisemmin tähän malliin törmännytkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Furlan vaaleanpunainen tuntuukin olevan kovassa huudossa tällä hetkellä, ja tottahan se on, se on aivan ihana! ♥ :) Tuo MK on jo tosiaan useamman vuoden vanha, eikä kovinkaan yleinen malli, siksi siitä olenkin pitänyt kynsin ja hampain kiinni :D

      Poista
  12. Oi sulla on kyllä kans tosi ihana laukkukokoelma! Suosikkejani ovat kaikki nuo Vuittonin laukut :) Itseltänikin tosiaan tuo Neverfull MM Damier Ebene, mutta oon kans harkinnut toisinaan sen ostamista Azurina, juurikin että se ois kesäisempi. Mulla kuitenkin on tällä hetkellä muutamia muita laukkuja etusijalla ja tällä hetkellä oon myös itseni asettamassa laukku-kiellossa 🙈 Ehkä joku päivä kuitenkin sen NV:n Azurissakin ostan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, laukku-kielto! Olis erittäin sopiva ajoittain tähänkin osoitteeseen :D Kyllä säkin vielä saat sun NV:n Azurina! :) ♥

      Poista
  13. Oih. Aivan ihanat nuo Furlan. Lucky you <3

    VastaaPoista
  14. Aivan ihania laukkuja! Multa noista löytyy Neverfull ja Metropolis ja ne ovat aivan ihania ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ja NV ja metropolis itseasiassa ovatkin omat suosikit näistä! :)

      Poista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 22 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!