7 Faktaa !

Löysin blogeja selaillessani haasteen, johon tosin kukaan minua ei ole haastanut. Niin siksipä päätin haastaa itse itseni! Ja haastehan menee näin: 

Kerro itsestäsi seitsemän faktaa!

1. Olen perfektionisti. Mutta kuitenkin "vaan" silloin kun se asia mitä teen miellyttää minua tai on vaan jollain tavaa kivaa/mukavaa/hauskaa/kiinnostavaa. Jos aihe tai tekeminen ei miellytä, siinä tapauksessa en ole. Muuten kyllä. Pidän tästä itsessäni aika paljon, sillä saa paljon aikaa kun joku juttu miellyttää. Mutta sitten siinä on se varjo puolikin, väliin meinaa hermot mennä kun joku juttu ei niin helpolla onnistukkaan. 




2. En anna periksi. Jos mä jotain asiaa tahdon tai haluan, mä en todellakaan anna periksi. Esimerkkinä tästä, joskus olinkohan mä 5-vuotias. Oltiin äidin, Pekan, ja äidin siskon ja sen lapsen (eli mun serkun) kans muumimaailmassa. Ja kun sitten oltiin juuri päästy autoon ja lähettiin ajelemaan takaisin Ikaalisiin, valitettiin kaikki kolme että meillä on jano ja tahotaan pillimehut, no äiti antoi eka sitten serkulleni ja Pekalle ne pillimehut, ja sitten mulle, ja se laittoi pillinkin paikalleen. Mä rupesin heti itkemään että olisin ite tahtonut laittaa sen pillin. Mä 20 minuuttia huusin ja itkin ja naama oli ihan kuolassa ja kyynelissä, enkä suostunut juomaan enkä ottamaan koko pillimehua käteen. (tietenkin se oli viimeinen mitä mukana oli, niin ei ollut mahdollisuutta ottaa edes uutta.) Tosiaan mä sen 20 minuuttia huusin, kun mun tädiltä "meni hermo" ja se pyssäs johonkin tien laitaan ja nosti mut autosta ja totes ettei jos nyt kun jatketaan matkaa ei suu pysy kiinni ja juo sitä pillimehua mä jään seuraavalle levähdyspaikalle. No mä hiljenin siks aikaa et päästii takasi autoon, ja heti ku päästiin takasi isommalle tielle nii mä jatkoin itkemistä ja huutamista. No seuraavan levähdysalueen kohalla, mä tosiaan jäin kyydistä. Täti kanto mut penkille istuun ja sano että huuda sitten täällä, ja ne vaan kylmän rauhallisesti lähti. Mä en antanu periks, mä istuin ja huusin siellä penkillä. Kunnes ne tietty sit hetken päästä palas kattoon että joko mä oon rauhottunu ja matka voi jatkua. No enhän mä ollut. Kuitenkin (tädillä oli vissiin kiire kotiin) ja mut otettii sit uudestaan mukaan, vaikka mä edelleen itkin ja huusin. Mä huusin lähes koko matkan, 15km ennen kotipihaa olin nukahtanu siihe huutamisee ja itkemisee. Mut sit ku mut pihassa heräteltii, olin vieläki iha kiukkunen ja tosi janoinen, nii sit äiti anto mulle kotoo pillimehun ja sain ite pistää pillin 8> Tosin tässä esimerkissä oli mukana se että olin pienenä väsynyt sen matkan jälkeen, mut vaikka koko itkukohtaus johtuki vaan väsymyksestä, pointti oli se etten mä väsyneenäkään antanut periksi.
Tästäkin "ominaisuudesta" mä tykkään ja samalla inhoan. Joillekkin asioille mun on vaan päätettyäni todella vaikea nöyrtyä. Mut sit taas, joissakkin asioissa osaan kyllä päätettyäni pitää puoleni.




3. Mä "alotin" juomaan limppareita vasta kasiluokalla. En aikasemmin vaan pystynyt, enkä tykänny siittä happojen mausta tai siitä "vahvuudesta". Tai jos isä erehty silloin ostaa limppaa nii mä aina puhaltelin pillillä siittä ne suurimmat hiilihapot pois :D Siihe asti join siis vaan mehuja. Tosin vieläkin tykkään enemmän ravintoloiden limukoista kun pullossa olevasta kun ne on paljon laimeempia. Muutenkaan mun suu ei kestä ollenkaan tulisia ruokia. Jotkut hunajamarinoidut kanatki vaatii purkillisen maitoo ja kyyneleet silmii :--D

4. Oon tosi huono heräämään, aina aamusin yritän keksiä syitä et miks ei tarttis nousta, ja välii aina keksinkin "päteviä" sellasia. Mut sit taas en oo sellanen et nukkuisin johonkin 12 asti helposti. Jos sais nukkua 9-10 ni se olis mulle kaikkein paras.   


5. Oon seurustellut onnellisesti yli kaks vuotta. Ollaan Juuson kanssa samalla niin samanlaisia ihmisiä, kun taas niin erilaisia että täydennetään toisiamme. Ollaan samaa mieltä asioista, eikä osata riidellä. Me ollaan tunnettu ihan kersasta asti, mut sit tiet yhteen löysi ysiluokalla kun oltiin taas samassa koulussa. Aaaw, toi mies tekee mut niiin onnelliseks ^.^

6. En oo koskaan oikeestaan harrastanut mitään "tyttöjen" lajeja. 5- vuotiaana olisin halunnu alottaa jääkiekon, mut äiti vähä pelkäs mun "rämäpäisyyden" puolesta ja päätti et jalkapallo olis paljo parempi juttu. Niimpä mä sit alotin pelaa fudista, ja pelaisin vieläkin jos vaan olis kunnon joukkue, ja toi polvi ei olis välillä jökittäny. Samoin oon pelannu myös säbää. Ainut "tyttömäinen" harrastus mulla on ollu pianon soitto, mitä en sit montaa vuotta jaksanutkaan. 


7. Sain ensimmäisen järkkärini tavallaan ihan vahingossa. Vuosi oli just vaihtunu 2008, ja oltiin sit siinä uudenvuoden jälkeisinä päivinä (olisko ollu 3. päivä) ostoksilla isä kans porissa. Ja siellä oli sit just lopettamas joku kameraliike. Olin toivonu järkkäriä ihan sikana lahjaks, mut isä ei suostunu ostaa kun se oli keksiny muuta. No päätettii sit käydä vaa tsekkaas mitä siel oli tarjolla, ja siellähän oli sit Nikon D40 -50% tarjouksessa. No siinä sitte hetki mietittii ja kyseltii, ja mei isä on sellanen et kun se jotain kokee hyödylliseks ostaa ja varsinkin kun se on tarjouksessa nii se ostaa. Ja sit se ostaa aina laatu tuotteita, ei mitää ns halpahalli kamaa :D ni isä oli sitä mieltä että se oli niin edullinen ja kaupanpäälliset oli niin hyviä, nii me ostettiin se sit puoliks. Mä maksoin joululahja rahoilla osuuteni ja isä makso puolet. Kaupanpäälle me tosiaan saatiin kunnon salama, teettää valokuvia 50kpl, kameralaukku ja tais olla viel muitaki. Rippilahjaks sain isältä sit sen osuuden kamerasta ja silloin koko kamera oli sit mun :-) 


2 kommenttia

  1. hei kyselit joskus siitä kursorista nii tuli mieleen yks höyhen jota mietin itelleki ja on tuolla sivuilla varmaan muitaki:) http://www.totallyfreecursors.com/details.cfm/id/54/Eagle_Feather.htm

    Periaatteessa pitäs toimia ku laittaa ylemmän koodipätkän johonki väliin HTMLää, mutta itellä ainaki oli kauheeta säätämistä tuo sovittaminen omaan koodiin:/ Kannattaa kokeilla mutta en osaa tarkemmin neuvoo ku en oo mikään velho näissä jutuissa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yritin mutten osannut :D kiitos kuitenkin että yritit auttaa =) !

      Poista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 22 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!