Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Spring Shopping Part One ♥

Kevät, tuo puketumisen kulta-aika. Saat heittää talvikerrastot varastoon, kun pukeutumisessa ei enää tarvita kymmentä kerrosta tarjetakseen ulkona. Samalla reissulla saat kaivaa esiin kaikki ihanat ja kevyet keväthepenet. Väri maailma alkaa vaihtua siitä ainaisesta mustasta ja tummasta taas kaikkiin kirkkaisiin ja pastellinsävyihin. Tietysti keväisin myös iskee jokin ihmeenkumma ja pakottava tarve myös uudistaa sitä vaatekaapin sisältöä. Itse roudasin juuri monta kassillista kamaa kirpparille, joten "pitäähän" sitä nyt jotain saada tilallekin, eikös! 

ostokset_31 Nahkatakit on se joka kevään ehdoton must-juttu. Tosin, tänä keväänä tehdään iso poikkeus sääntöön, ja laitetaan näihinkin vähän väriä! Ehdoton hankinta oli punainenversio, jota harkitsin jo viime vuonna. En sitten kuitenkaan silloin saanut sitä hankittua, mutta nyt piti sekin vääryys sitten korjata. Samalla matkaan lähti myös keltainen versio. Mä odotan jo ihan sikkenä näiden käyttöön ottamista!.Vielä pikkuisen lämpöisemmät kelit, ja sitten lähtee! 

ostokset_6 ostokset_5 ostokset_7Mun edellinen Balmuirin huivi on ollut todella kovassa käytössä, ja osoittautunut todella hyväksi hankinnaksi. Silloin sitä ostaessani, pähkäilin pitkään beigen ja harmaan välillä. Päädyin sitten kuitenkin harmaaseen. Noh, eihän se beige mihinkään mielestä kadonnut, ja nyt vihdoin sitten sain sen hankittua. Käyttöönhän tämä on jo monta kertaa päässyt, ja kerran täälläkin asussa vilahtanut. Ei varmasti tule jäämään viimeiseksi Balmuirin huiviksi, ovathan nämä nyt ihan älyttömän ihania! 
  ostokset_23Hopea on viime aikoina noussut vaan entistä enemmän ykköspaikalle asusteissa, ja siitä sitten innostuneena keksin tämän kevään pakkomielteeksi hopeat aurinkolasit. Niinhän ne sitten löytyi Michael Korssilta, hopeisilla sangoilla ja peililinsseillä. Nämä olivat aivan superlöytö. Niin kauniit ja sopii tosi moneen erilaiseen asuun. Varmasti tulevat olemaan kesän käytetyimmät arskat. 
  ostokset_49Ikuinen farkkutyttö päättää aina välillä tehdä vähän pieniä poikkeuksia. Niin tapahtui myös tämän VeroModan tyllihameen kohdalla. Oikein rupesi harmittamaan, ettei kyseistä hametta löytynyt enää muissa väreissä kuin tänä mustana. Varmasti olisi joku kirkkaampi pastellinsävyinen yksilökin lähtenyt hymyssä suin mukaan.
  ostokset_32Tää Adidaksen kollari täällä jo pikaisesti vilahtikin. Olin tätä netissä kuolannut jo pitkän aikaa, mutta aina siitä vaan oli koot loppu. Kunnes yks aamuyö oli pamahtanut sähköpostiin ilmoitus, että nettiin oli mun kokoa lisää saatu. Heti herättyäni sukkana puhelimella tsekkaamaan vieläkö näitä olisi jäljellä. Kyllähän niitä oli, ja niin siitä sitten yksi mullekin matkaamaan lähti. 

ostokset_3Adidaksella sitten jatketaankin. Henna en enää koskaan osta superstareja- tässä hei. Noooh. Edelleen en voi itselle kuvitella niitä mustavalkoisia versoita, just sen takia että mulla oli sellaiset ala-asteella ja ne muistuttaa aivan liikaa siitä. Nää vaaleanpunaiset versiot sen sijaan sulatti mun sydämen ihan täysin. 
  ostokset_16Edellisessä tällaisessa postauksessa mä esittelinkin tuon J:ltä saamani kaulakorun. Joka on melkein poikkeusetta päivittäin siittä saakka kaulassa roikkunut. Tää kaulakoru, on mun mielestä ihan äärettömän kaunis. Varsinkin, kun mä tykkään vaaleanpunaisesta tosi paljon. Korun saatuani rupesin sille sitten korvakoruja kaveriksi katselemaan. Ja koska tämä on tosiaan 2015 vuoden roosanauha koru, ei niitä enää ihan jokapaikassa saatavilla ollutkaan. Kunnes sitten Sokoksella kerran sattumalta huomasin nämä -30% lapulla varustettuna. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä asiaa, ja niin mun kaunein kaulakoru sai vihdoin arvoisensa korvakorut kaveriksi. 

ostokset_47Kenkiä, kenkiä  ja kenkiä. H&M:n netissä oli sen verran houkuttelevat alennukset, että houkutus vei voiton ja nämä kolme paria sitten tiensä luokseni löysivät. Ruskeat siistimmät nilkkurit multa puuttui täysin, joten nämä aitonahkaiset versiot pääsivät hyvin täyttämään tuon kolosen. Nyöriballerinat meinasin jo viime kesänä hankkia, mutta kivoja ei sitten osunut kohdalla. Ruskeat ballerinatkin multa on puuttunut ihan kokonaan, joten nekin sitten tilaukseen mukaan saivat lähteä. 

ostokset_8 Kevään ehdottomasti harkituin, odotetuin ja ylivoimaisesti ihanin ostos paljastuu tästä Louis Vuittonin paperikassista. Koska tää on sen verran erityinen juttu itselle, halusin omistaa tälle ihan oman postauksen, joten saatte vähän aikaa pähkäillä ja jännittää, että mitähän täältä paperikassista sitten paljastuukaan! 

24 kommenttia

  1. Tosi kivoja kevätostoja! Varsinkin noi nahkatakit! Joku tommonen värillinen on ihan ehdottomasti saatava kevääksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että säkin tykkäät! :) Värilliset nahkatakit on kyllä tän kevään juttu!

      Poista
  2. Vautsi mitä hankitoja, aivan ihania kaikki! Itselläkin olisi kovasti puutteita kevät- ja kesävaatekokoelmassa, mutta lupasin itselleni, etten hanki mitään uutta ennenkuin olen saanut käytyä edelleen muuton jäljiltä pursuavat vaatekassit läpikäytyä ja lajiteltua, mitkä menee suoraan roskikseen ja mitkä mahdollisesti myyntiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä lupaus kyllä! :) Mä kans roudasin hirmu määrän tavaraa kirpparille, ennenkuin edes mietin mitään uuden ostamista :D

      Poista
  3. Upeita ostoksia oot tehnyt, vautsi! Erityisesti nuo nahkatakit ja Adidaksen superstarsit on mun suosikit! Värillistä nahkatakkia oon itsekin alkanut miettimään :) Ja innolla odottelen, että mitä tuolta kassista löytyy! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyn kyllä niin näkemään mielessäni sulla jonkin värillisen nahkatakin ihanissa asukuvissa! ♥ :) Eiköhän se pian selviä, mitä kassi sisäänsä kätkee ;)

      Poista
  4. Ihania juttuja! Tosi kivoja väripilkkuja nuo nahkatakit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nahkatakit tuo kyllä ihanasti väriä kevään ja kesän asuihin :)

      Poista
  5. Mistä tuo addun vihreä paita on? Tahtoo kans😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Nellyltä! :) Toivottavasti on vielä jäljellä, jotta saat omasi! ♥

      Poista
  6. Tuommoisen tismalleen samanlaisen tyllihameen löytää New Yorkerista hempeenä vaaleanpunaisena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsit! New Yorkerissa ei yleensä tuu käytyä, mutta nyt pitää kyllä käydä tsekkaamassa! Vaaleanpunaisena tämä olisi ihan unelma! :')

      Poista
  7. Ihana huivi ja etenkin tuo hame! Myös Ginassa näin viimeksi tänään tuollaisia tyllihameita, niin vaaleanpunaista kuin harmaatakin, vakavasti harkitsen itsekin sellaisen kotiintuomista :D

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että huivikin on mieluisa! :) Joo sen Ginan harmaan hameen mä jo bongasinkin, mutta ainakin silloin oli koot siittä loppu :( Vaaleanpunainen tällainen olis ehdoton kesäksi! Pitääkin siis tsekata josko jostain sellaisen saisin :)

      Poista
  8. Ihania ostoksia! Noi Adidaksen tennarit ovat niin suloisen sävyiset <3 Tosi nätit korvakorut ja kaulakoru :)

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tennarit on kyllä juurikin suloiset :) Ihana kuulla, että näin monen mieleen ovat kaikki ostokset! :) <3

      Poista
  9. Niin ihania ostoksia!

    tiiaemilia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Voi että kuinka ihana ostoksia! Tuo punainen nahkatakki, Adidaksen kengät ja paita, tuo hame... Kaikki ovat jotain nin ihanaa! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti! On aina niin hienoa kuulla, että muutkin syttyy mun uutuuksille :') Kiitos! <3

      Poista
  11. Se on totta, että keväällä tulee aina ihan hillitön hinku haalia uusia kuteita :-D Nuo värikkäät nahkatakit on aivan järjettömän siistin näköiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinnekin on tämä hinku saapunut :D Haha! Odotan niin, että pääsen esittelemään takit asuissa ;)

      Poista
  12. Onpa kivoja hankintoja! Keltainen nahkatakki tuntuu aika hurjalta, mutta näyttää varmasti hyvältä sun päällä! Itse olen jättänyt shoppailun tältä keväältä kokonaan väliin muutamaa oikeasti tarvittuja juttuja lukuunottamatta, lähden nimittäin reissuun parin kuukauden päästä ja tavoitteena on hankkia sieltä muutama kiva juttu :)

    http://allthemgoodthings.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että säkin Metta tykkäät näistä! :) Keltainen on kyllä ihanan erilainen väri pukea nahkatakkina päälle! Toi että ostaa reissusta sitten enemmän, on tos hyvä idea kyllä :)

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥