Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

HYVÄSTI 2019!

Huhhuh. Vuoden 2019 viimeinen päivä. Mä kirjoitan tätä postausta teille jo hieman etukäteen, koska istun parhaillaan lentokoneessa tän postauksen pärähdettyä teille. Mun vuosi 2020 alkaakin siis Thaimaan auringon alla. Vuosi 2019 oli monellakin tapaa todella merkityksellinen. Tapahtui todella isoja, vaikeita ja merkittäviä asioita. Oma jaksaminen on ollut kyllä todella koetuksella. Mutta tässä sitä kuitenkin ollaan. Taas yhtä vuotta ja sen tuomia kokemuksia rikkaampana. En olis vielä esimerkiksi kesällä uskonut, että vuosi vaihtuu tosiaan ihan toisella puolella maapalloa. Vaikka tähän vuoteen on mahtunutkin turhan paljon vaikeitakin asioita, ei vuosi ole silti ollut läheskään pelkästään täynnä niitä. Vaan paljon on myös ihania muistoja ja kokemuksia sekä toinen toistaan ihanampia uusia ihmisiä ja tuttavuuksia. Vuosi on siis ollut monellakin tapaa ikimuistoinen ja merkityksellinen vuosi. Nyt on kuitenkin tullut aika kurkistaa tuttuun tapaan, miltä se vuosi kokonaisuudessaan näytti ja sen jälkeen kääntää taas uusi sivu elämässä.


Mikäli aikaisempien vuosien vastaavat postaukset kiinnostaa, löydät ne klikkaamalla vuosilukuja 

tammikuu-2
Vuosi 2019 alkoi jälleen kerran tutulla porukalla, mutta tällä kertaa ei oltukaan maaseudun rauhassa mökillä, vaan keskellä kaupunkia meidän luona Tampereella. Maisemat oli siis hieman eri, mutta meininki tuttu ja turvallinen. Tai ainakin tuttu. Ihan koko porukka ei tällä kertaa päässyt paikalle, mutta eikös sitä sanota, että pidot paranee kun väki vähenee. Ei mutta meillä oli taas kerran oikein ihana ja onnistunut vuoden aloitus. Tai eihän se noiden huippu tyyppien kanssa voikaan olla mitään muuta ♥ Tammikuun ehkä isoin juttu oli, kun aloitin uuden työn omalla toiminimellä talojen myynnin parissa. Päätin myös kokeilla kirjahaastetta, jota olin jo pitkään halunnut testata. Ajatuksena oli siis lukea 12 kirjaa vuoden aikana. Tammikuussa saatte tästä ulos postauksen, että kuinka mun tän haasteen kanssa kävi! Myös rakasta kummityttöä tuli heti alkuvuodesta nähtyä tosi paljon. Tammikuussa aloitettiin myös muuttolaatikoiden pakkaus.
 
helmikuu-2
Helmikuun suurin ja aikaa vievin juttu oli ehdottomasti muutto pois keskustasta. Suurella haikeudella jätettiin meidän aivan ihana keskustan 52 neliöinen kaksio taakse. Se oli kuitenkin mun ensimmäinen oma koti porukoilta pois muuton jälkeen, ja kerkesinhän mä asua siinä melkein 4,5 vuotta. Se sijaitsi aivan Tampereen ydinkeskustassa, ihan Sokoksen vieressä. Mutta muuttoa oli pitkään pohdittu, joten oli aika vaihtaa maisemat vähän rauhallisempaan asuinalueeseen, ja päivittää samalla asunto 85 neliöiseen kaksi kerroksiseen rivitalokolmioon. Ihan pelkkää muuttoa ei helmikuu kuitenkaan ollut, vaan kerettiin me juhlia porukalla myös J:n valmistujaiset. Silloin me itseasiassa saatiinkin lähes koko meidän kaveriporukka kasaan! Helmikuussa mä kävin myös ensimmäisen kerran ihanalla Saralla kulmien microbladingissa, josta voit lukea postauksen suoraan täältä.
  
maaliskuu-2
Maaliskuu oli erittäin työntäyteinen kuukausi. Tein vielä myös me&i -edustajan töitä, ja maaliskuulle osuikin itseasiassa todella monet kutsut. Talomyynnin puolella töitä riitti, ja reissasin mä niissä merkeissä myös Seinäjoelle saakka vähän messuilemassa. Maaliskuussa treffattiin myös monen ystävän kanssa, ketä ei oltu keretty alkuvuoden kiireiden keskellä nähdä. 
  
huhtikuu-2
Huhtikuussa työkiireet ei ainakaan helpottanut. Sainkin myös reissata niissä merkeissä ihan Ouluun saakka koulutuspäiville. Mä onneksi tykkään tosi paljon reissata, joten hyppäsin junaan ihan mielelläni. Oulusta me käytiinkin sitten vielä pohjoisemmassa, Pudasjärvellä saakka tutustumassa Kontion hirsitehtaaseen. Oulun seikkailun lisäksi huhtikuu oli oikein juhlien täyteinen. Luvassa oli tuparit, pääsiäinen sekä myös vappu. Pääsiäinen vietettiin kotiseudulla Ikaalisissa, mutta tuparit ja vappu taas meni tutulla porukalla Tampereella. Tosin tällä kertaa aikaisemmista vapuista poiketen vietettiin rauhallista koti-iltaa lautapelien ja jääkiekon kanssa, eikä lähdetty seikkailemaan keskustan yöelämään lainkaan.

toukokuu-2
Toukokuu taisi olla vuoden tylsin/tavallisin kuukausi ilman mitään erikoisempaa häppeninkiä. Muutamat syntymäpäiväkekkerit ja paljon kotona vietettyä aikaa. Toukokuussa oli myös muutamana päivänä tosi lämmin, pitkälle yli 20 astetta! Leivoin myös elämäni ensimmäisen britakakun. Ja hei, olihan meillä tuparit toukokuussa tosiaan. 
 
kesäkuu-2
Kesäkuu alkoikin tukan kuntoon laittamisella melkein 1,5 vuoden tauon jälkeen. Kesän aikana oli kerta vielä tiedossa monet eri juhlat, niin oli kiva hieman päivitellä sitäkin pitkästä aikaa. Juhannus kuului perinteisesti myös kesäkuuhun, tosin tänä vuonna hieman erilaisena omalla kohdalla, mitä aikaisempina vuosina. Sain juhannusaattoa edeltävänä yöllä järkyttävän migreenikohtauksen, joka ei sitten helpottanut vielä perjantainakaan. Lopulta J oli joutunut soittamaan ambulanssin varmistamaan tilanteen. Sain heiltä pahoinvointiin jonkin piikin, jonka myötä sain vihdoin nieltyä vettä ja kipulääkettä ja pikkuhiljaa aloin palata elävien kirjoihin. Mutta kyllä siinä koko loppupäivä meni vähän kuutamolla. Siispä päätettiin pysyä porukalla tällä kertaa vain mökillä tekemättä lainkaan perinteistä kokolla käynti reissua. Näiden lisäksi kesäkuuhun mahtui ihanan Lauran yllätyspolttarit, sekä serkun rippijuhlat. Myös veneessä tuli istuttua monet illat. Eli oikein tapahtumarikas kuukausi.
  
heinäkuu-2
Jos kesäkuussa oli paljon kaikenlaista, ei heinäkuu ainakaan yhtään sen tylsempi kuukausi ollut. Heinäkuuhun mahtui peräti kahdet aivan ihanat ja rakkauden täyteiset kesähäät. Häissä vieraana oleminen on kyllä aina yhtä ihanaa! Häiden lisäksi heinäkuuhun mahtui paljon muutakin, esimerkiksi töitä. Niitä lähdettiin tekemään ihan Kouvolaan saakka Asuntomessuille. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt asuntomessuilla, vaikka monesti niistä olin haaveillut. Ja nyt pääsin sinne useammaksi päiväksi töihin meidän kohteellemme.
  
elokuu.jp
Elokuussa oli vielä luvassa toinen kolmen päivän työputki asuntomessuilla, jonka jälkeen koittikin mun pienenpieni kesälomani. Koska tänä kesänä ei ollut mahdollisuutta tehdä ulkomaanreissua, halusin kuitenkin edes jotain pientä, ja näin löysinkin itseni Turusta, yhdestä suosikki kesäkaupungistani. Turussa tuli myös kokeiltua ensimmäisen kerran näitä suuren suosion saaneita sähköpotkulautoja, ja olihan sekin nyt ihan huisia! Sähköpotkulaudat ei suinkaan ollut ainoa asia jota elokuussa testasin ensimmäisen kerran, vaan tulihan sitä testattua myös sup-lautailu. Ja sehän vasta kivaa olikin! Elokuuhun mahtui myös koulutusreissu Helsinkiin, jossa samalla kävimme työporukan kanssa tutustumassa Suomenlinnaan. Meillä oli siellä sellainen ohjattu kierros, ja oli kyllä todella mielenkiintoinen kuulla sen alueen historiasta. Ja saatiinhan me taas yksi insinööri lisää meidän kaveriporukkaan, kenen valmistujaisiaa juhlittiin myös elokuussa. 
  
syyskuu-2
Syyskuu oli henkisesti ehdottomasti koko vuoden raskain kuukausi. Piti tehdä isoja ja vaikeita päätöksiä monellakin eri osa-alueella. Ihan pelkkää synkkyyttä se ei kuitenkaan ollut, vaan mukaan mahtui yhdet pikkuherran 1 vuotissynttärit sekä paljon aikaa läheisten ihmisten kanssa. Toimin myös ensimmäisen kerran itse me&i -kutsujen emäntänä, kun ihana ystäväni Hanna saapui esittelemään syksyn uutta mallistoa minun siirtyessäni tosiaan rekin toiselle puolelle. Syyskuussa vietettiin myös venetsialaisia ja poltettiin juhannukselta jäänyt kokko. 
   
lokakuu-2
Lokakuu olikin sitten taas oikein tapahtumarikas kuukausi. Suurimman osan ajasta vei kuitenkin lokakuun loppupuolelle osuva muutto. Aloitin myös uudessa työssä, joka vei myöskin oman aikansa. Eli ylimääräistä aikaa ei lokakuussa ollut oikeastaan ollenkaan. Kerkesi sinne väliin kuitenkin mahtua iloisia ja kivojakin juttuja, kuten kummitytön 4 vuotissynttärit (miten siitä on tullutkin jo noin iso tyttö!) sekä I Love Me -messut Helsingissä.
  
marraskuu-2
Marraskuun halusin ihan tietoisesti ottaa vähän rennommin, koska takana oli kaksi niin kiireistä ja raskasta kuukautta. Onneksi marraskuuhun mahtui taas myös paljon ihania ja kivojakin juttuja. Kuten todella paljon ystävien ja läheisten kanssa vietettyä aikaa. Lisäksi juhlittiin mun 25 vuotissynttäreitä, käytiin pitämässä veljen kanssa peli-ilta isäinpäivänä iskän luona, sekä kerettiin käydä myös Hakametsässä jääkiekkoa vahtaamassa.

joulukuu_1-2
Joulukuun taas mahtui kahdet pikkujoulut. Toiset tyttöjen kesken ja toiset työporukan kanssa. Itsenäisyyspäivän mukanaan tuoma pidempi viikonloppu tuli vietettyä pääkaupunkiseudulla. Itse joulu vietettiin perheen kesken mun luona. Jolloin mä pääsinkin kokkailemaan elämäni ensimmäisen kerran esimerkiksi porkkanalaatikkoa. Oli tosi ihana laittaa itse pöytä koreaksi muille. Loppukuuhun mahtuikin sitten vielä Vain Elämään keikka Hartwall Areenalla ja kerkesin mä myös iki-ihanan flunssankin napata. Toiseksi viimeisenä päivänä otettiin suunnaksi Thaimaa joten lasketaan sekin nyt mukaan joulukuuhun vaikkei siitä kuvia olekaan. 


Täten haluankin toivottaa kaikille aivan ihanaa, 
onnellista ja rakkauden täyteistä Uutta Vuotta 2020!
Kaunis kiitos kaikille tänä vuonna mun blogia seuranneille,
 sekä yhteistyökumppaneille! 💕

10 kommenttia

  1. Ettekö viihtyneet siinä kolmiossa johon muutitte helmikuussa jos kerran muutitte jo lokakuussa muualle?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä viihtyvyydessä mitään vikaa ollut :)

      Poista
  2. Miks muutitte pois sieltä kolmiosta? Upeaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kerta mun elämän käänteet kiinnostaa sua noin paljon, Mikset kysy asiaa nimellä, vaan jo toistamiseen anonyymina? :-)

      Poista
  3. Ihanaa vuotta 2020 - vuosi on startannut varmasti upeasti siellä auringonalla :)

    VastaaPoista
  4. Oikein ihanaa vuotta 2020 :) Toivottavasti se on parempi kuin oli edellinen vuosi :)

    VastaaPoista
  5. Kiva vuosipäiväkirja! Ja oikein hyvää vuotta 2020 Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Oi ihanaa, mahtava vuoden vaihde teillä siellä auringossa. <3

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥