Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Näissä kotimaan kohteissa haluaisin käydä

Koska korona jyllää edelleen eikä sen isommin näytä laantumisen merkkejä, pitää aloittaa soveltaa matkustamisen suhteen. Tähän aikaan vuodesta tulee usein mietittyä vuoden matka- ja lomasuunnitelmat, joten nyt onkin hyvä aika kurkata miltä se 2021 matkakalenteri näyttääkään. Mä koen, että nyt ei ole todellakaan oikea aika matkustella lentäen lomalle erilaisiin turistikohteisiin. Mun henkilökohtainen vahva mielipide on, että sen kerkeää myöhemminkin. Sen sijaan, tulevilla lomilla ja tulevana kesänä kotimaanmatkailu on sallittua. Tottakai järkevästi ja aina tilanteen mukaan. Tästä syystä mä halusinkin listata teille muutamia kohteita Suomesta, joissa mä haluaisin mahdollisesti jo tänä kesänä käydä. 

 

Vanhan_rauman_perinteinen_katunakyma-1161x538kuva: Visit Rauma

Mä en ole koskaan käynyt Vanhan Rauman kaupungissa, mutta olen aina halunnut käydä siellä. Monen monet ystävät ja tutut ovat paikkaa kehuneet, ja paljonhan sieltä on tullut upeita kuvia nähtyä. Rauma on myös Tampereelta katsottuna ihan päiväreissun päässä, joten tänne voisi kesällä tehdä hyvinkin päivän mittaisen reissun. Onhan kohde kuitenkin myös UNESCO:n maailmanperintöluettelossa. Nähtävää on varmasti paljon, mutta erityisesti mua kiinnostaa juurikin vanhat rakennukset, ja se miljöö kokonaisuutena. Kapeat kadut, värikkäät talot, ja se kokonaisuuden luova tunnelma. Taidampa ottaa tavoitteeksi päästä ensi kesänä käymään tuolla! 


Nallikari

OULU

Oulu ei ole mulle ihan täysin tuntematon kaupunki. Asuntoauto reissulla pysähdyttiin siellä syömässä Kauppuri 5 hampurilaisravintolassa (vahva suositus jos liikut Oulussa!!) Sekä olen pari kertaa ollut siellä työ/koulutus reissulla. Kuitenkin isommin en ole koskaan päässyt Ouluun tutustumaan, mutta se on aina kuitenkin kiehtonut mua. Oulu tarjoaa monia majoitusvaihtoehtoja joten siinäkin mielessä sinne olisi todella helppo suunnata. Toki täältä Tampereelta matkaa tulee useampi tunti, matkusti sitten omalla autolla tai junalla. Eli ihan päiväreissulle en täältä käsin Ouluun lähtisi, mutta esim muutaman päivän hotellireissu kuulostaisi oikeinkin varteenotettavalta vaihtoehdolta. Ja pitäisihän se myös Oulun tunnettua toripoliisia käydä morjestamassa. Myös kaikki rantapaikat kuten tuo Nallikarin majakan alue olisi upea nähdä ihan livenä. 
 

Koli_Aamulokakuu_TiinaHakkarainen_1050x590kuva: luontoon.fi

KOLIN KANSALLISPUISTO

Viime vuosina luonto ja sen nähtävyydet on alkaneet kiehtoa ja kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän. Yksi, joka tällä hetkellä kiinnostaa ehdottomasti eniten on Kolin kansallispuisto. En ole täällä koskaan käynyt, enkä juurikaan pyörinyt edes lähiseuduilla eli Itä-Suomessa. Ehkä tämä kiehtoo senkin takia, että koko ympärystö on mulle melkolailla tuntematonta aluetta. Koli tarjoaa monia eri mahdollisuuksia monista erilaisista ulkoilureiteistä ja nähtävyyksistä alkaen. Eniten kiinnostaa samalla nähdä 347 metristä Ukko-Kolilta avautua Suomen tunnetuin kansallismaisema. Koli on myös yksi hyvin mahdollinen vaihtoehto jo ensi kesänä toteuttavista reissukohteista. 
 


Näyttökuva 2021-1-28 kello 11.30.47kuva: Porvoon Kaupunki

PORVOO

Porvoo on jostain syystä aina kiehtonut mua tosi paljon, mutta en ole koskaan siellä kuitenkaan päässyt käymään. Kiinnostusta on lisännyt melkoisesti C-Moren alkuperäissarja Onnela, jonka moni kohtaus on kuvattu Porvoossa, juurikin kuvassa näkyvän Porvoonjoen rannalla. Porvoossa kiehtoo moni sama asia kuin Vanhassa Raumassa. Myös täältä olen kuullut käytännössä pelkkää hyvää ja kehuja, että jokaisen meistä pitäisi ainakin kerran elämässään käydä jokin kesä Porvoossa. Mä olen melko varma, että ensi kesänä tulee myös suunnattua näihin maisemiin. 


Mikä on sulla sellainen kohde jossa sä kotimaassa haluaisit käydä?

3 kommenttia

  1. Ehdottomana ykkösenä itselle olisi Kiikunlähde! Sinne on kyllä pakko päästä nauttimaan luonnosta ja hiukan jopa valokuvailemaan tänä kesänä :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se vaikuttaa myös todella upealta kohteelta jossa itsekin joskus haluan käydä! :)

      Poista
  2. Porvoo on mullakin yksi kohde, missä haluaisin käydä. Toivon, että tänä kesänä pääsisi edes jossain reissulla kotimaassa käymään. :) Viime kesänä me välteltiin ihan kotimaan matkustustakin ja pysyttiin kotona tai käytiin jossain oman porukan mökillä. Vältettiin sellaista kunnon matkustelua. Jospa tänä kesänä kehtaisi liikkua vapaammin :D Ei siinä, olishan sitä viime kesänäkin varmasti voinut, mut jotenkin koettiin itse se niin, että parempi oli välttää. :D

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥