Siru


Ajattelin tehdä nyt kunnon postauksen tästä omistamastani karvapallosta, Sirusta. Ihan vaan vaikka sen kunniaksi, että se täyttää 31.3. jo 9-vuotta. On jotenkin ihan käsittämätöntä, että se on ollut mun seurana jo pian 9-vuotta. 


Muistan sen päivän, kun tää pikkuruinen prinsessa saapui meille tosi hyvin. Siru on alkujaan "villikissa". Se syntyi mun tädin omistaman navetan vintillä. Päästiin serkun ja veljen kans kattoon pentuetta kun ne oli vasta noin tunnin ikäisiä. Ihastuin kolmiväriseen heti, ja täti lupaskin sen mulle. Veli valitsi samasta pentueesta harmaaruskean Hemmo-kisun, joka tosin nukkui puolen vuoden ikäisenä pois♥  
Siru muutti meille siis jo kuukauden ikäisenä, koska se tosiaan eli vapaana siellä vintillä. Siellä ei ollut lämmitystä, eikä kissoja ruokittu siellä niin säännöllisesti. He pyydystivät osan ruuastaan itse. Siksipä Sirun piti muuttaa jo pienenä, jotta se tottuisi ihmisiin ja olemaan sisällä. Koska asuimme ihan keskustassa, ei kissaa voinut pitää vapaana. 


Oli aivan ykköstä kun kaksi kissanpentua saapui meille pienessä pahvilaatikossa. Kakkosluokkalaisen tytön unelma omasta lemmikistä toteutui sinä päivänä. Siru oli jo pienenä pentuna kauhean utelias ja sosiaalinen. Toisin kuin Hemmo. Hemmo pelkäsi kaikkea uutta, varsinkin ihmisiä. Toisin sanoin, Hemmo oli Sirun vastakohta vaikka he siskoksia olivatkin. Siru oli aina tutustumassa uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Vielä tähän päiväänkään menessä, yhdeksässä vuodessa, ei ole tullut asiaa jota Siru pelkäisi. Tai itse en ainakaan ole huomannut. 


Jo pentuna, Siru löysi oman paikkansa minun vierestäni. Se nukkuu joka yö, tyynyni vieressä. Yleensä sillä on siinä oma peittokin, mutta nyt sattuneesta oksennus välikohtauksesta se on vaihteeksi pyykissä. :D Siru on meinaan ihan hulluna ahveniin, ja tässä viime viikolla sillä oli oikein juhlanpäivät kun Juuso sille reilu 40kpl niitä kalastikin. Ainoa ongelma on se, että se tykkää niistä niin paljon että useimmiten hotkii ruokansa, ja sittenhän siinä käy niin että se tuleekin ylös. 
Tosiaan tuosta sen omastapaikasta vielä, olen kerran kokeillut hermoni menetettyäni, ja "heittänyt" sirun alas sängystä, kuinka monta kertaa se tulee takaisin. Yks yö "heitin" sen 18 kertaa alas, ja joka ikinen kerta se kiipesi takaisin paikalleen. Minähän siinä sitten periksi annoin kyllästyttyäni.


  Tällä kissalla on mielestäni aivan mahtava luonne. Vaikka meidän äiti tuppaakin sanoa siittä " omistajaansa tullut!" 
Siru on niin "jääräpää". Jos se jotain päättää, ei se siitä helpolla luovu. Esimerkiksi, jos se haluaa/päättää mennä pihalle. Se istuu oven edessä ja pitää meteliä niin kauan että se pääsee sinne. Tosin Siru ei osaa maukua normaalisti :-D Se vain aukoo suutunsa ja sitten tulee semmoinen kimeä piipitys tai sellainen. Ei sitä osaa kuvailla, se pitää kuulla. :D Toinen missä Sirun luonteen piirteet tulee esiin, on se kun se ottaa itteensä. Se saattaa istua keittiössä odottamassa ruokaa, ja jos tuleekin ensiksi muille kissoille (ne kun eivät aina syö samaa ruokaa..) Siru vain haistaa " Jaha, minulle ei näköjään mitään" ja lähtee pois paikalta. Eikä se tule ennen kuin toiset kissat ovat syöneet.


Erikoisen luonteensa kanssa, sillä on myös erikoisia tapoja ja erikois herkkuja. Se on ihan hulluna katkarapuihin. Se jopa tunnistaa sen sanan, ja tajuaa että nyt niitä on tiedossa. Tai jos menet jääkaapille, ja rapistelet jotain pussia, on Siru salamana jaloissa kun se hassu luulee saavansa tosiaan niitä, katkarapuja. Asuessamme isälläni, isä opetti Sirulle hauskan jutun. Isä laittoi katkarapuja lasiin, ja antoi sitten lasin Sirulle. Siru oppi "onkimaan" katkaravut lasista tassullaan niin, etteivät ne pudonneet matkalla kertaakaan lattialle, vaan menivät suoraan suuhun. Se oli aika hoopon näköistä :D. Kaiken huipuksi, kun katkaravut loppuivat, se kastoi tassuaan siellä katkarapuiden nesteessä ja nuoli sen jälkeen tassunsa. Aikas ovelaa minusta :D
Kesäisin sillä on myös aika omalaatuinen tapa. Se kaivaa sellaisia syviä mutta hyvin kapeita kuoppia. Sellaisia että juuri sen tassu sopii sinne. Ja sitten se jää päivystämään siihen kolon eteen, ihan kuin sieltä tulisi jotain. Se vain vahtaa sinne, oma kaivamaansa koloon, ihan kuin se olisi jonkun muun kolo :D


Se on aina mun rakkain ja ihanin kissa. Melkeinpä vois sanoa kuin oma lapsi, niin kauan se on mulla ollut, ja niin tärkeäksi tullut. Siru on pari kertaa päässyt karkaamaan, ja voin kertoa että ne ovat kyllä yksiä elämäni kamalempia hetkiä kun sitä ei ole heti kuulunut takaisin. Nimittäin se ei enään osaa olla ulkona ilman valjaita, se ns. menee paniikkiin ja vain säntäilee sinne tänne.

Mitenkä onko teillä ketään näin rakasta lemmikkiä, kuin Siru minulle ? ♥ 

4 kommenttia

  1. Oijj ihanaa kun kerroit noin pitkälti kaikki luonteenpiirteet ja kaikki.. Tien miltä tuntuu kun lemmikki on melkein kun oma lapsi :) mikkoki aina sano et ei lemmikkiä voi rakastaa yli kaiken, mut sit vasta ku oikeesti on semmonen lemmikki jota rakastaa yli kaiken ni sen sillon vasta tajuaa :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuso kyllä ymmärtää et Siru on mulle yks tärkeimmistä. Ja siks se osaaki kohdella sitä sillai ettei mun tart menettää hermojani :--D Cindiä se sit aina leikittää/kiusaa :D

      Poista
  2. Sirun karva on niin nätin värinen! :) Haluaisin just tuon värisen kissan jossain vaiheessa elämää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin sillä on supernätti karvanväri =) maatiaskissaksi sitä ei kyllä uskoisi :D kolmivärisiä eli kilpikonnaväritykseltään olevia kissoja on kehuttu lempeiksi ja ihmis ystävällisiksi, meidän Sirun kohdalla pitää kyllä paikkansa :D

      Poista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 22 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!