Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

ELÄMÄNI ENSIMMÄINEN KASVOHOITO - FIINA BEAUTY LOUNGE

Voitteko uskoa, mä kävin maanantaina elämäni ihka ensimmäisessä kasvohoidossa! Kyllä, en oo koskaan aikaisemmin ollut minkäänlaisessa kasvohoidossa. Kotona toki on tullut tehtyä kaikenlaisia erilaisia naamioita ja hoitoja, mutta ammatilaisen käsittelyssä tämä oli ensimmäinen kerta. Olin aikas innoissani tästä, sekä samalla vähän kauhulla odotin, että mitähän kommenttia tulen mun kasvojen ihosta saamaan, kun en tosiaan koskaan ole niitä ammattilaisella hoitamassa käyttänyt! 

fiina_4
Mä päädyin tietysti Fiinaan. Fiinan toinen yrittäjä Jenni on mun hyvä ystäväni, ja huolehtinut myös pitkään mun ripsienpidennyksistä. Fiina Beauty Lounge sijaitsee tosiaan aivan Tampereen keskustassa, tarkkaan ottaen Kuninkaankadulla ihan vanhan Anttilan vieressä. Jenni toimii heillä tosiaan kosmetologina, kun taas Suvi ja Kristiina hoitavat kampaamo puolen. Kristiina tekee lisäksi myös aivan upeita kynsiä! Jos mä olisin kiinnostunut rakennekynsistä, kävisin ehdottomasti ottamassa ne Krissellä! Niin monesti saanut ihastella hänen kädenjälkeään. Jos siis multa kysytään vinkkiä kauneushoitolaan Tampereella, kyllä mä suosittelen Fiinaa ihan jokaisella osa-alueella ja ihan aidosti! 

fiina_kasvohoito_1Mä olin jo tosi pitkään halunnut testata timanttihiontaa kasvoille, koska olin kuullut siitä älyttömän paljon hyvää. Timanttihionta kirkastaa, tasoittaa ja uudistaa ihoa. Ja mulle tärkein, se tasoittaa arpia. Mulla nimittäin leuan alue on aina ollut enemmän ja vähemmän ongelma erilaisten epäpuhtauksien suhteen, ja siihen jää myös tosi helposti pitkään arpia niistä. Nyttenkin siinä komeilee kaksi isompaa finnijätettä. Jotka ei meinaa sitten muuttaa muualle millään. 
Aluksi voisi kuvitella, että kun tuollaisella laitteella ihoa hoidon nimensä mukaisesti hiotaan, että se tekisi kipeää. Ei ainakaan mun kohdalla. Ja vaikka alussa sainkin Jenniltä kehuja kuinka pehmeä mun kasvojen iho on, kyllä siitäkin vaan kiitettävä määrä silti sitä kuollutta ihoa kuoriutui pois.

fiina_kasvohoito_2Timanttihionnassa hintaan kuuluu myös naamio. Jennillä on käytössä munkin suosikki sarja Exuviance. Mulle käytettiin naamioksi tää Purifying Clay Masque - joka imee talia, kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Se sisältää polyhydroksidihappoa, jota suositellaan herkälle iholle koska se ei ärsytä ihoa. Hoidossa naamio valitaan aina jokaisen asiakkaan ihotyypin ja tarpeen mukaan. 

Kokonaisuudessaan mä oon ollut erittäin tyytyväinen tähän timanttihiontaan. Se oli oikeastaan juuri sellainen, mitä mä olin kuvitellut. Ehkä jopa astetta toimivampi, mitä osasin odottaa. Varmasti tulee tulevaisuudessa käytyä tässä uudestaankin!
  fiina_3 FIINA_1
Viimeisenä mä haluan vinkata teille, että vielä on mattimyöhäistenkin mahdollista laittaa joululahja-asiat kuntoon, ja kipaista hakemaan Fiinasta lahjakortti! Aivan huippu lahjaidea, joka sopii oikeastaan ihan kenelle tahansa. Jopa sille miespuoliselle henkilölle. Yleinen luulo on, että miehet yleisesti inhoaisivat kaikkea kauneuteen liittyvää hössötystä, mutta kyllä heistä vaan moni on silti tyytyväinen saadessaan lahjakortin vaikka siihen hiustenleikkuuseen tai kosmetologin kasvohoitoon. Monesti heillä se kynnys tulee ostaa se hoito itse, eikä niinkään siinä, että pitäisi vain saapua kortti kädessä paikalle. Mä oon monesti ostanut läheiselle lahjakortteja just erilaisiin hoitoihin, ja aina on lahjan saaja ollut älyttömän iloinen lahjastaan! Fiinassa on myös tällä hetkellä kaikki kosmetologin lahjapaketit vielä lisäalennuksessa lahjakortin ostajalle! Heiltä löytyy tosiaan  suositun Exuviancenkin tuotteita paljon erilaisia. Lahjakortinhan voi ostaa joko haluamalleen summalle, tai sitten johonkin tiettyyn palveluun. Eikä koskaan oo väärin hemmotella ihan vain itseään, ja varata aikaa johonkin todella hemmottelevaan kasvohoitoon! 

Ei kommentteja

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥