Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

HYVÄSTI 2018!

Vuoden viimeinen päivä. Tänään se taas tapahtuu, laitetaan kuluva vuosi pakettiin, ja otetaan uusi vastaan. Mulle mennyt vuosi oli henkisesti todella rankka. Siihen mahtui jos jonkinlaisia juttuja. Olenkin oikeastaan aika helpottunut, että se on vihdoin ohi. Vaikka kyllä sinne sekaan mahtui myös paljon ihania ja iloisia asioita. Sain elämääni uusia todella merkittäviä ihmisiä, otin kunnolla aikaa itselleni, pääsin reissaamaan viidessä eri maassa, ja hurjan paljon kaikkea muuta. Tässä taas jo perinteeksi muodostunut postaus, jossa kurkistetaan menneen vuoden kohokohtiin. Mikäli aikaisemmat versiot kiinnostaa, löydät ne täältä: 2017, 2016, 2015, 2014 & 2013

hyvästi_tammikuu_11_2 Vuosi 2018 otettiin taas vastaan tutulla porukalla mökkeilyn ja paljuilun merkeissä. Tammikuussa juhlittiin myös ihanna Jennin synttäreitä sekä vietettiin firman pikkujouluja. Lunta ja pakkasta piisasi.  Tammikuussa tehtiin myös älyttömän paljon töitä, mutta osattiin näiden välissä myös ottaa rennosti. 
  vuosikulunut_helmikuu_11_3
Helmikuussa laitettiin taas tukka puolen vuoden jälkeen kuosiin ja napsittiin reippaasti mittaa taas lyhyemmäksi. Lisäksi tehtiin viikonlopunreissu Turkuun Holiday Clubin Caribian kylpylään ajatuksena ihan vain nauttia olosta ja ottaa rennosti. Koska myös helmikuu oli sisältänyt todella paljon töitä. Helmikuussa tehtiin töitä itseasiassa myös pääkaupunkiseudulla, joten Suomea tuli reissattua ristiin ja rastiin ihan kiitettävästi. 
  vuosikulunut_maaliskuu_11_14 Maaliskuussa otettiin melkoinen äkkilähtö Ranskan Nizzaan. Samalla poikettiin myös Monacon puolella. Molemmat aivan ihania paikkoja, joihin tulee vielä varmasti joskus reissattua uudelleen. Suomessa sen sijaan piisasi edelleen lunta ja pakkasta. Maaliskuussa tehtiin myös isoja päätöksiä monellakin osa-alueella. 
  vuosikulunut_huhtikuu_11_4 Huhtikuussa mä hyppäsin mukaan ihan uuteen ja tuntemattomaan, aloittaen me&i -vaatteiden itsenäisenä jälleenmyyjänä. Onneksi hyppäsin, tää sivutyö on antanut ja opettanut mulle paljon! Lisäksi tottakai huhtikuuhun mahtui taas vappu ja perinteinen porukan kasaan kokoaminen, tällä kertaa Tampereelle. Arvatkaas vaan ketä oli taas se, joka sai suihkutetun skumppapullollisen päällensä, ko yhden herroista piti vain improvisoida miten siten suihkutetaan :D... Vapun lisäksi vietettiin tottakai pääsiäistä, missäs muuallakaan, kuin töissä.
  vuosikulunut_toukokuu_11_5 Toukokuussa juhlittiin yhdet 4v-synttärit sekä vietettiin muutenkin paljon aikaa kummitytön ja hänen isoveljensä kanssa. Lämpöisen toukokuun ansiosta, oltiin jopa monta kertaa uimassa! Ulkoilla tarkeni upeiden säiden ansioista paljon muutenkin, ja istuttiin me kavereiden kanssa useamman kerran terassin auringossakin. 

vuosikulunut_kesäkuu_33
1_6Kesäkuu oli juhlien kuukausi. Ensiksi juhlittiin 50- vuotiasta mammaa ♥ Ja sitten vielä juhannuksena käytiin tanssimassa yhdet rakkauden täyteiset häät Pohjanmaalla. Unohtamatta tietenkään perinteistä juhannusta Ikaalisissa kaveriporukalla. Jokavuotinen kokko- reissu jäi tosin tänä vuonna tekemättä aivan surkean sään takia. Onneksi sentään paljussa tarkeni! Pohjanmaa tuli erittäin tutuksi, kun poikettiin Jennin kanssa vielä PowerParkissakin ja yövyttiin ihanassa kesäkaupungissa Vaasassa. Vaikka kesäkuu olikin tosiaan todella tapahtumarikas, kerkesi siellä kaiken muun lisäksi heittää todella pitkän tauon jälkeen taas nappulakengät jalkaan, ja vähän höntsäillä fudiskentälläkin. 
  vuosikulunut_heinäkuu_11_7Heinäkuu starttasi käyntiin Tukholman reissulla J:n kanssa. Oltiin alkuvuodesta ostettu liput Eminemin keikalle, ja vihdoin odotus palkittiin ja päästiin näkemään hänet livenä. Olihan se ihan mieletön kokemus! Tukholman reissun jälkeen vein mamman muutaman yön yllätys reissulle Tallinnaan. Hän oli käynyt siellä viimeksi ihan liian kauan aikaa sitten. Lisäksi poikettiin hyvän ystävän ja hänen poikansa kanssa Yyterissä sekä Porin Jazzeilla. Heinäkuussa kerkesi hyvin reissata, kun melkein koko kuukausi pelkästään lomailtiin. Eikä unoheta sitä, että heinäkuussa otettiin ihanan paljon aurinkoa!

vuosikulunut_elokuu_11_11
Elokuussa viihdyttiin tosi paljon järjevällä (siis jopa minä viihdyin!) Paljon vietettiin siis aikaa ystävien ja perheen kesken. Nautittiin ihanasta Suomen kesästä, joka tänä vuonna oli pitkästä aikaa oikea ja lämmin kesä. Tehtiin myös perinteinen Särkänniemen reissu serkkupojan kanssa, jonne velikin innostui pitkästä aikaa lähtemään mukaan. Elokuussa myös henkilökohtaisella puolella tapahtui yksi oikein merkittävä asia, jota en varmasti koskaan unohda. 

vuosikulunut_syyskuu_1 1_8 Heti syyskuun alussa otettiin suunnaksi Helsinki-Vantaa ja sieltä Kreikka ja Corfu. Tiedossa oli mamman 50-v juhlareissu. Corfu oli kokonaisuudessaan oikein osuva valinta. Meillä olikin oikein onnistunut ja ihana reissu ihan kokonaisuudessaan!  Lisäksi syyskuussa juhlittiin yhdet kolmekymppiset, sekä vietettiin tyttöjen iltaa ihanan Oonan kanssa. 
  vuosikulunut_lokakuu1_10 Lokakuussa juhlittiin 3- vuotiasta kummityttöä. Samat juhlat toimivat myös ristiäisinä hänen aivan ihanalle pikkuveljellensä. On se vaan käsittämätöntä, miten nopeasti aika menee. Justhan vasta oli ton pikkuneidin ristiäiset, ja nyt se on jo noin iso tyttö! Lokakuussa nautittiin paljon myös syksyn ihanasta väriloistosta, sekä räpsittiin kuvia ennätysmäärä. 
  vuosikulunut_marraskuu_11_12 Marraskuussa tehtiin taas paljon töitä. Töiden välissä kerkesin kuitenkin käydä jatkamassa vähän mun hammasprojektia eteenpäin, ja kävin hakemassa nyt sitten ensimmäisen implanttiruuvin leukaluuhun kiinni. Melkoinen kokemus etten sanoisi, mutta hengissä (siitäkin!) selvittiin. Marraskuussa myös juhlittiin mun synttäreitä, tällä kertaa mittariin pärähti 24. Oliks se niin, että ens vuonna tulee sitten se viimeinen numero, ja sit vaan täytetään joka vuosi saman verran? 

vvvalmis
1_13
Heti joulukuun alussa, saatiin raskaita uutisia, rakas mummu oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen joten joulukuuhun mahtuivat myös yhdet hautajaiset. Tottakai vietettiin myös joulua perheen ja läheisten kesken. Olin myös tosi paljon lomalla, ja näin muutenkin paljon tärkeitä ihmisiä. Tänään vuosi vaihtuukin taas perinteisellä kaavalla ystävien kesken.


Aivan ihanaa, onnellista ja rakkauden täyteistä Uutta Vuotta 2019 kaikille!  
Kaunis kiitos kaikille tänä vuonna mun blogia seuranneille sekä yhteistyökumppaneille! 💕

10 kommenttia

  1. Näitä vuosikoosteita on tosi kiva lukea! :) Siun vuoteen on kyllä mahtunut paljon - voi kun olisi ihanaa reissata noin paljon vuoden aikana <3 Corfu alkoi kyllä oikeasti kiinnostaa luettuani siun postaukset, joten sinne on kyllä ehdottomasti joskus päästävä! Voi ei, otan osaa siun mummun puolesta - tuollaiset uutiset on aina raskaita, ja varsinkin noin joulun alla :( Ihanaa ja onnellista uutta vuotta sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on mieluisa luettavaa :) Ehdottomasti kannattaa joskus käydä Corfulla! Kiitos Tuuli<3 Mummun poismeno ei tullut hirveänä yllätyksenä, mutta kovasti se silti kosketti :(

      Poista
  2. Tämä on muuten hauska tapa lukea miten vuosi on sujunut :) Tuo hammasimplantti alkoi kiinnostaa; itseltänikin puuttuu yksi hammas (kiitos huonon kunnallisen hammashuollon!) ja siihen olen jo pitkään impanttia pohtinut - suurimpana esteenä kyllä toki raha ja toisaalta ilmankin kun on pärjännyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä hammaslääkärillä vähän kyselemässä, että kuinka tarpeellinen se implantti olisi :) Siinä nimittäin on jokin aika rajakin kuinka kauan hampaan poiston jälkeen implantin voi laittaa, tai ainakin jos aika on kovin pitkä, se vaikeuttaa laittoa.

      Poista
  3. Olipa piristävää luettavaa ja paljon oon nähny vaivaa noihin kuviin, jotka ovat upeita :). Tällasesta koosteesta sen huomaa, miten paljon vuoteen mahtuu elättyä elämää, upeita kokemuksia ja sitten niitä ikäviäkin asioita, jotka ehkä toivottavasti myös vahvistavat meitä. Mukavaa tätä vuotta sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tää on just superhyvä keino huomata, miten paljon kaikkea vuoteen mahtuikaan :) Kiitos myös kehuista ♥

      Poista
  4. Vuosi kuulostaa ihan mahtavalta! Tämä postaus oli ehkä yksi parhaista vuoden kokoamispostauksista mitä olen lukenut, juuri ne tärkeät asiat koottuna hyvien kuvien kera!

    hanna
    http://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siinä paljon mahtaviakin juttuja, mutta paljon myös asioita, joita ei olisi siihen tarvittu :) Kiitos kauniista sanoista! ♥

      Poista
  5. Olipa kiva postaus! Tällaisen vieraammankin oli tämä mukava lukea. Paljon on vuoteesi mahtunut kivoja juttuja.
    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaus oli näin onnistunut! :)

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥